Mä etsin vaikka kuinka kauan kaupasta sitä monen vuoden takaista suussasulavaa Frezza Mocha Vaniljaa. Se oli niitä aikoja, kun ei vielä osannut tykätä kahvista, mutta omaan tuttuun tapaan kaikki makea ja vaniljainen maistui. Nyt kun en leikkausoperaarion takia saisi nauttia kuumia ruokia/juomia kaiken muun kielletyn ohella halusin löytää aamukahvilleni korvaajan. Kaikki kylmä on hyväksi haavalle, joten tälläinen kylmä maitokahvi toimii hyvin.

Leikkiikö muutkin ”elämäni ensimmäinen” -leikkiä? Mä leikin. Ja tää vaniljafrappucino oli mun elämäni ensimmäinen starbucks-kahvi. Se oli hyvää ja maistui melko samalta kuin se mitä etsinkin. Pehmeä leipä oli huijausruokaa, kun en saisi pureskella. Kyllä tonkin pureminen sattui.. Mutta leipä ja kahvi on pyhä asia. Ja oltermanni! Voi että, sitä mulla oli vähän ikävä maidottomina vuosinani.

Tänään aamulla mulla on jostain syystä erittäin mietteliäs olo. Vähän rauhaton. Kuuntelen Robbie Williamsin uutta levyä, joka on tietenkin ihana. Robbien konserttiin on pakko päästä, muuten ei oo elänyt. Uuden levyn biisit on sellasia vanhanaikaisia, ehkä hieman jazzahtavia.

Oon ollu potilaana kotosalla muutaman päivän. Paitsi tietysti viikonlopun reissuna, jota varjosti nää saamarin kivut. Kuvasta näkee, kuinka turvonnu mun naama on vieläkin. Sisko kysyi onko mulla pumpuli suussa. Ei ole.. 

Mitä tästä opimme? 

Älä mene hammaslääkäriin. Ja kuuntele hyvää musiikkia. Äläkä noudata neuvoja parantumisen suhteen, jos ei huvita. No ei kai. Mä vaan höpötän. Tälläisenä levottomana aamuna.