Koska oon hirveä jännittäjä, mun 18-v bileet oli yks jännittävimmistä päivistä mun elämässä. Perhoset lepatteli vatsassa jo edellisenä päivänä. Lauantaina väänsin kädet täristen itelleni meikin, koin muutaman tunnin vaatekriisin ja otin hätä-päiväunet.

Siskot ja ystävät oli siis järjestänyt lahjaksi mulle juhlat. Mä en rehellisesti tiennyt niistä mitään. Stressasin silti etukäteen ja  kysyin siskoilta tyhmiä kysymyksiä, kuten ”Muistattehan sanoa allergikoille, että teillä on sit kolme kissaa?” tai ”Onhan kutsut jo lähetetty?”

Bussimatka ”juhlapaikalle” oli hermoilua. Ihmettelin, kyllä, että miksi ystävä soitti ja sanoi noutavansa mut autolla pysäkiltä juhlapaikalle. Siitä ois nimittäin ollut parinsadan metrin kävely sinne.

”Moooi. Vieraat on jo siellä, mut käydään hakee yks juttu eka, joka unohdettiin. Laita tää side silmille, äläkä kurki yhtään. Ok?”

Ok. Paitsi et jännittää ja kädet hikoo ja huono olo koska auto+silmien peitto+jännitys=laatta. Haetaan se ”joku juttu” nyt nopeasti!

Sit oltiin perillä. Mun kamat kannettiin, käskettiin vielä pitää silmät kiinni ja kävelemään eteenpäin. Nyt tulee loivaa alamäkeä, varovasti. Kynnys, astu sen yli. Toinen kynnys. Astu. Ei noin paljoa.

Ja sitten.

Pop cornin tuoksua. Ihan hiljaista. Perhosia mahassa. Musiikki alkaa soimaan. Eikä mikä tahansa musiikki. Mun lempikappale.

Primadonna.

Side otetaan pois silmiltä. Vihdoin.

Ja siinä ne huutaa ja seisoo ringissä. Kaikki mun edessä, mua varten.

Siskot, ystävät, kaverit ja luokkakaverit. Kaikki. Mun perhe.

No menin tietysti shokkiin ja suu auki ja silmät pyörällä tuijotin kaikkia.

Maailman paras yllätys ikinä. Maailman paras lahja ikinä. Maailman upeimmat ihmiset. Kiitos. <3