Eilen iski Amsterdam-ikävä.

Muistelen ensimmäistä reissuani sinne. Jännitti ihan kamalasti ja katselin ahdistuneena ohi ja lähes päälle kiitäviä polkupyöriä. Tarkkailin ihmisiä, ovatko he ystävällisiä? Katsovatko ne pahalla tälläistä uteliasta turistia? Vuokrakotiin kiivettiin todella jyrkkiä ja kapeita portaita. (Silti myöhemmin ihmettelin ääneen katonrajassa olevia koukkuja, duh.)

Tuo kaunis kaupunki on myös ihanien ystävien, joihin pääsin tutustumaan miehen kautta, asuinkaupunki. Heidän seurassaan viihtyy aina. Lapsetkin tulevat aina nauraen halaamaan, ihan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Viime visiitillä olimme päässeet perille niin myöhään, että pikkuiset olivat jo nukkumassa. Vanhemman lapsen silmät olivat hämmentyneet aamuvarhain kun ne löysivät omani vierashuoneesta.

Amsterdamissa voi seikkailla kaduilla, mutta silti varmaan jokaisesta kahvilasta saa maailman parasta ruokaa. Lähikauppa on pieni, mutta leivoksissa on silti valinnanvaraa. Ratikalla pääsee helposti melkein minne vaan ja kuljen sillä niin kuin vanha tekijä (en oikeasti, ja pitää muistaa leimata kortti myös ulos mennessä, hassua).

Maailma on ihmeellinen paikka. Mulla on vielä miljoona nähtävää!

Tässä kuvassa poseeraan mun lempipyjamassa onnellisena, hassuna ja rentoutuneena.