Päivän meikki: pakkanen poskilla ja pusu huulilla.

Kauneusalalle opiskelevana ja töihin tulevaisuudessa hakevana naisena pohdin kauneutta varmaan päivittäin eri näkökulmista. Rakastan kosmetiikkaa ja esteettisiä asioita. Ihastun kauniista purnukoista, toimivista tuotteista ja värikkäistä meikeistä.

Meikillä luodaan taidetta. Lähes joka nainen ja moni mies taiteilee kasvoilleen lähes päivittäin. Tämä on mielestäni todella inspiroivaa, enkä näe meikkejä vain arkisina tuotteina, vaan nimenomaan taiteena. Kasvot ovat taulu.

Meikkejä on paljon. On kallista ja edullisempaa. On kaikkea ja koko ajan tulee lisää. Tarpeita on helppo luoda kuluttajalle. Meikillä voi peittää, korostaa ja muuttaa lähes kokonaan ihmisen kasvojen ilmettä.

Mutta sitten.

Toisina päivinä huomaan ahdistuvani katsoessani peiliin. Täytyykö minun meikata? Miksi?

”Päivän meikki”
”Ihmisen näköiseksi” 
”Aamutoimenpiteet – – meikkaaminen”

Meikki on naiselle jo normi. Jokaiselta tulisi löytyä meikkivoide, peitekynä, valokynä, kulmakynä, ripsiväri poskipuna, aurinkopuuteri ja ruskeaa luomiväriä – vähintään! Näitä tulisi sitten sutia kasvoilleen päivittäin. Joka päivä.

Aamulla laitetaan kasvot ”kuntoon”. Illalla pestään pois, nukutaan. Sitten taas sama.

 

Koin taannoisen Naked truth –haasteen oudoksi. Ikään kuin meikittömät bloggarit olisivat jotakin kummallista ja suurta. Sama ihminen siellä on yhä. Järkytyin siitä, miten moni  koki haasteen vaikeaksi ja pyyteli anteeksi olemustaan.

Ahdistun, kun kuulen jonkun kauhistelevan meikittömyyttään. Siis kävitkö kaupassa meikittä? Apua. Toisaalta mietin: miten hän jaksaa pitää yllään täydellistä naisellisuuttaan ja olla aina laitettuna? Miksi itse käyn meikittä kaupassa lähes aina? Miksen meikkaa useammin? Olisi helpompaa ylläpitää blogiakin, kun joka päivältä olisi meikkikuvia tarjolla. Eihän niitä meikittömiä kuvia kehtaa edes julkaista.

Saatan ajatella: Voi että, tänään minulla on oikein kivat vaatteet päällä. Harmi etten tänään ole meikannut. Olisi tullut hienoja kuvia.

Lyökää joku mua päähän. Siis mitä ihmettä! En tosiaankaan halua yhdistää naisellisuutta ”täydelliseen kauneuteen”.  Siinä missä mies on upea ihan sellaisenaan, on myös nainen. Toinen nainen ei ole parempi vain siksi, että näyttää aina huolitellulta.

Minua myös naurattaa välillä nämä  ”ei meikkiä” –meikit. Mulla on sellaisia päiviä usein. Paitsi että voit jättää heittomerkit pois. Yhtäkään meikkituotetta kun ei kasvoiltani löydy.  Mulla oli viimeks tälläinen ei-meikkiä-meikkipäivä eilen. Pidin sellaisen itse asiassa pitkästä aikaa ja tuntui, että peilistä katsoi mörkö.

Oikeasti peilistä katsoi ihan vain minä. Minä ja minun pisamat, punoittava nenä ja posket. Muutama näppy. Silmänympärysiho, jonka läpi näkee, että olen nukkunut mutta silmiä ympäröivän ohuen ihon mielestä en tarpeeksi.

Minä en halua olla meikkivoiteeni ja kulmakynäni. Mutta saan olla niitä, jos haluan. Ymmärrättekö mistä puhun?

Minä, ilman meikkiä, on minä normaalisti ja sen pitäisi olla hyvä juuri niin. Yhtä lailla minä meikillä, on myös yhä minä. Mutta se ei ole sen parempi. En halua peittää itseäni. Ja ehkä tärkeimpänä kaikesta on se, että meikatusta minusta ei tule sitä yleisempää minua.

En ole varma miksi haluan asian olla näin. Ehkä haluan protestoida sitä vastaan, että miehet saavat olla au naturel päivästä päivään, asian olematta sen kummempi.

En halua olla riippuvainen meikeistä, mutta saan olla jos haluan.

Ihailen naisia, jotka panostavat ulkonäköönsä päivittäin ja taiteilevat joka aamu upeat siivet ripsirajallensa. Toiset muuttavat ulkonäköään päivittäin. Tämä on jokaisen oma valinta ja vapaus.

Nainen meikillä on yhtä aito kuin nainen meikittömänä. Ihan sama näyttääkö hän jonkun mielestä barbilta. Ihan sama vaikka laittautumiseen menisi tunti.

Meillä on upea vapaus valita, mitä haluamme olla ja miltä haluamme näyttää. Niin kauan kun se ei ahdista meitä ja päätös on oma, se on oikein.

Minä rakastan meikkejä ja meikkaamista. En pidä niiden luomista paineista, mutta rakastan niiden tuomaa vapautta. Se on ristiriitaista,  mutta totta, eikö?

Tänään meikkasin, koska halusin niin. Kuitenkin tiedän sen ihanan tunteen, kun pesen illalla kasvot ja ne ovat puhtaat ja raikkaat. Peilistä kurkkaa ihan sama tyttö kun päivälläkin. Poikaystävä ei huomaa eroa, koska hän rakastaa minua sellaisena kuin olen. Mutta minun tulee myös itse rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Jokaisen naisen on tärkeä ymmärtää tämä.

Viikonloppuna saatan laittaa paljon meikkiä ja taiteilla vaikka mitä värejä luomille, koska olen menossa juhlimaan.  Mutta ei ole pakko.

Halusin kerran kokeilla mennä ilman meikkiä yökerhoon. Se ei ollut iso juttu. Ehkä suurta siinä oli se, että ymmärsin, ettei minun täydy laittautua voidakseni mennä sellaiseen paikkaan.

Toisaalta: yökerhoon on ihana laittautua! Hämärä valaistus mahdollistaa  loputtomat mahdollisuudet meikin suhteen. Meikki saa olla tummempi kuin päivällä.

En tiedä tuliko tästä tekstistä ymmärettävä.

Ehkä tärkeintä tässä oli se, että kannatan meikittömyyttä siinä missä meikattuakin. Kannatan kaikkea siltä väliltä. Niin kauan kun se vaan itsestä tuntuu hyvältä.

Olen kamppaillut itsetuntoni kanssa kauan, joten ehkä on myös hyvä välillä tehdä muutama asia selväksi itselleenkin. Rakentaa itsetunto sellaisista asioista, jotka kantavat.

 

Kuvat: Alba Soler CC