The most wonderful time of the year

 

Huh. Se on ohi. Joulu nimittäin.

Jotain tälläistä lueskelin facebook-feedistäni toissapäivänä. Pakko myöntää, että oon samaa mieltä. Yleensä oon ollut joulun jälkeen hieman surullinen siitä, että se on ohi. Mulle joulu on iloinen juhla ja oon aina yrittänyt olla positiivinen varsinkin joulun aikaan, ja ehkä siks mua on harmittanut että joulu on loppunut. Ettei ole enää aihetta iloon tai jotain. Järjetöntä. Lapsen logiikkaa?

Tänä vuonna joulukuu sattui kuitenkin olemaan tosi kiireinen ja stressaava niin mun kuin miehenkin puolesta, joten loma ei tullut kyllä yhtään liian ajoissa. Aikaa ei riittänyt niin paljon sellaisiin rauhallisiin hetkiin, jolloin olisin mielellään puuhaillut joulujuttuja. Sain kuusenkin kotiin vasta viimeisellä viikolla ennen joulua.

Ja sitten ne odotukset ja paineet, mitä jouluun liittyy.  Mun tän vuotinen joulu oli täysin erilainen mitä ikinä, joten suoraan sanottuna olin kahdeskymmeneskolmas päivä ihan pupu pöksyssä.

No, mun joulusta tuli silti ihana. Ihanin moneen vuoteen. Rehellisesti. Nautin mun olosta aamusta iltaan saakka. Tuntui joululta silleen, miten lapsena tuntuu kun herää ja aamulla jännittää. Sain viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Käytiin sekä mun, että miehen äidin luona.

Oon niin kiitollinen kaikesta siitä, mitä mulla on. Oikeesti mikään, ei mikään, oo itsestäänselvyys. Oon oppinut sen kantapään kautta ja ehkä saanut puukon selkäänkin, mutta toivon ainakin, että se on opettanut mua tosissaan arvostamaan elämää.

Oon myös katsonut itseä peiliin ja päättänyt, että haluan olla yhä parempi versio musta. Parempi ystävä, parempi sisko ja parempi tyttöystävä. Olkoon se vaikka uuden vuoden lupaus, kun sekin jo tekee tuloaan. :)