Luin viikolla Jeminan kirjoituksen Helsinkiin tulevasta Museum of Broken Relationships -museosta ja innostuin museon tulosta Suomeen. Juttu jäi myös pyörimään mieleen koko viikoksi. Ensin se pisti miettimään, mitä itse museoon lahjoittaisin. Katse kiersi huonetta ja silmään pisti pari tavaraa, jotka muistuttaa tavalla tai toisella menneistä suhteista. Paljon enemmänkin sellaista tavaraa oli vielä vajaa vuosi sitten, mutta viime kevään ja kesän aikana innoistuin heittämään, lahjoittamaan ja myymään hyvin suuren osan tavaroistani, sillä tarpeettomat ja käyttämättömät tavarat vain ahdistivat. Kaikkein ikävimmät muistot olen siis jo ehtinyt hävittää, mutta erityisesti viimeisimmästä suhteesta muistuttavia asioita on edelleen jäljellä jonkin verran. 

Kun kuitenkin jatkoin asian pohdintaa, tuli mieleeni tavaroiden lisäksi paljon muitakin muistoja. Ihania, hauskoja, haikeita ja kipeitä, ja muutama sellainenkin muisto, joka saa edelleen vihaiseksi. Negatiivisten ja kipeiden muistojen sijaan huomasin listaavani erityisesti niitä postiviisia asioita, jotka ovat peräisin menneistä ihmissuhteista. Keskityin miettimään, miten suhteet ovat vaikuttaneet minuun ihmisenä. Oli jotenkin todella hienoa ja voimia antavaa huomata, että sellaisistakin suhteista, jotka päättyivät huonosti, on jäänyt jälkeen jotain hyvää. Ensimmäinen oikeasti vakava suhteeni, kaksivuotinen tunteiden vuoristorata joka päättyi niin huonosti kuin vain voi suhde päättyä, kasvatti minua ihmisenä hurjasti ja teki minusta paljon aiempaa vahvemman. Opin avaamaan suuni sen sijaan että olisin ollut hiljaa ja alistunut kohtalooni, kun en ollut tyytyväinen. Opin pitämään puoleni ja riitelemään. Opin, ettei huonossa suhteessa kannata jatkaa, vaikka kuinka välittäisikin toisesta niinä harvoina hyvinä päivinä. 

Viimeisin suhteeni puolestaan toi esiin parhaat puoleni ja johdatti minut aivan uudelle tielle. Sen ansiosta esimerkiksi aloitin uudelleen säännöllisen liikunnan ja urheilun ja innostuin terveellisistä elämäntavoista muutenkin. Aloin oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni myös miettimään tosissaan, mihin suuntaan haluan ihmisenä kehittyä ja mitä tehdä tulevaisuudessa. Kyseistä suhdetta saan siis kiittää erityisesti siitä, että elän tällä hetkellä tarkoituksellisempaa ja määrätietoisempaa elämää kuin koskaan aiemmin. 

Sydänsuruista muistuttavien tavaroiden lisäksi ainakin minulle on siis jäänyt päättyneistä suhteista käteen paljon positiivistakin. Suosittelen muitakin miettimään asiaa myös tältä kantilta jos ei sitä aiemmin ole tehnyt, se saa näkemään ne kaikkein huonoimmatkin suhteet uudessa valossa.

Positiivisten asioiden miettimisen lisäksi kannattaa silti myös käydä lahjoittamassa ne kipeitä muistoja tuottavat tavarat museon kokoelmaan, olo on paljon kevyempi kun niistä on päässyt eroon.