31.12.2012

positive-things.jpg

Tämän vuoden viimeinen päivä. Huh. Vuoteni on ollu iha hullu 😀 Vuosi alkoi vaihtelevissa fiiliksissä ja välillä teki mieli heittää hanskat kokonaan tiskiin. Murjottamisen sijaan päätinkin katsoa peiliin ja tehdä loppuvuodestani paremman. Aloitin tietoisen elämäntapamuutoksen heinäkuussa 2012. Lopetin asioiden vatvomisen ja aloin puheiden sijaan tekoihin. Lopetin samaan aikaan myös hormonaalisen ehkäisyn ja näin jälkeenpäin ajateltuna, sillä oli valtava merkitys mielialassani ja tunteiden heittelyssä ja tuntuukin nyt että miksi sitä ei tajunnutkaan aiemmin mitä kamalaa ne hormonit tekivätkään päälleni. Päätin tuolloin myös alkaa elämään unelmiani ja hypätä pois vanhoista tavoista jotka ovat hallineet minua, avata silmäni ja nauttia tulevasta. Syyskuussa aloitin Pt-koulutuksen ja siitä se ajatus sitten lähti. Ajatus paremmasta olosta ja loppuelämästä. Ajatus siitä, että voisin auttaa toisiakin voimaan paremmin. Ajatus siitä, että tiedän vihdoinkin 28vuoden iässä mitä haluan tulevaisuudelta.

Tiedän, että kaikki voi kuullostaa todella omahyväiseltä mutta joulukuussa on kaikki haaveilemani asiat vain loksahdelleet paikalleen ja totta vie olen ylpeä itsestäni. Kaiken ponnistelun jälkeen tipahti eteeni uusi työpaikka, opiskelupaikka liikunnaohjaajaksi ja vielä pisteenä i:n päälle PT-lisenssikokeesta hyväksytty tulos ensi yrittämällä. Sain vihdoin oikean diagnoosin myös vatsavaivoihini (ja tästä samaisesta sairaudesta johtui myös alkusyksyn anemia) nimittäin opettelen elämää keliakin kanssa. Olen kuitenkin pyrkinyt kääntämään sairauden puolelleni ja ottamaan sen uutena elämäntapanahaasteena muiden mukana.

giveup.jpg

Olen viimeisen puolen vuoden aikana alkanut uskoa siihen, että hymy ja positiivinen asenne auttaa saavuttamaan päämääriä ja omalla hyvällä fiiliksellä on ihmeitä tekevä vaikutus. Nyt ymmärrän, mitä tarkoittaa sananlasku ”niin metsä vastaa kuin sinne huutaa”. Minulla on vielä paljon opeteltavaa itseni kanssa mm. äkkipikaisuuteni ja temperamenttisuuteni kanssa sekä kaikkihetimullenyt-asenteessa. Poikaystävän mielestä myös välillä voisin hieman joustaa mielipiteistäni 😉 

Summasummarum

Tänä vuonna:

– Aloitin bloggaamisen täällä Lilyssä

– Sain uuden polven

– Sain keliakia diagnoosin

– Sain uusia ystäviä

– Sain uuden suunnan elämälleni

– Sain paljon uutta tietoa ja uusia näkökulmia asioihin

– Saavutin unelmiani

– Sain miljoona hymyä ja kiloittain rakkautta osakseni

– Sain opiskelupaikat Personaltraineriksi ja liikunnanohjaajaksi ja uuden työpaikan liikunnan parista

– Aloin nauttia elämästä 

Toivottavasti ensi vuosi on yhtä antoisa, omalla tavallaan ja täynnä pieniä iloja!

Toivotan kaikille lukijoille onnekasta uuttavuotta ja kaikkea ihanaa! Muistakaa, että kaikki on mahdollista :)

inspire.jpg

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.