Välineurheilua ja deadline kaaos
Wellwell, eka kokonainen viikko takana koulua, 10h luentoja,12h urheilua ja kasa deadlinejä on saldo. Ei paljoa tarvitse tulevana vuonna vapaa-ajan käytöstä huolehtia, siitä pitää huolen paitsi yliopiston tehtävät niin myös Fisaf-personaltrainer koulutusputken vaatimat tehtävät. Luulin, että edessä on iisi vuosi mutta kylläpä vain tämä setti vaatii ihan järjettömästi fyysistä ponnistelua myös päättäväisyyttä ja jaksamista lukea ja tehdä oppimistehtäviä. Älkää käsittäkö väärin, ELÄN UNELMAANI!Oon niin fileissä kaikesta tulevasta, meidän ryhmästä, uusista asioista, järkäleen kokoisista kirjoista jotka odottaa lukijaansa ja jopa noista lauantaiaamuisin pidettävistä anatomian ja kansanterveystieteen luennoista ettei mikään voi tätä fiilistä kaataa 🙂 okei, hieman itketti kun viime lauantaiyönä heräsin siihen kun jokaista lihasta särki yleisurheilutreenien jälkeen ja kauhulla laskeskelin kalenterista niiden päivien määrää, jolloin pitäisi töiden sijaan olla tekemässä yliopiston oppimistehtäviä samalla kun haudoin turvonnutta polveani jääpussilla. Siltikin olin vakuuttunut siitä, että tää koko setti on parasta mitä oon itseni hyväksi tehny pitkään aikaan:)
Aasinsiltana itseni hyväksi tekemiseen kävin hieman ostoksilla, osin tarpeeseen, osin vain itseni viihdyttämiseen 🙂 tärkein tottakai on tämä uutukainen IPad, jolla nytkin kirjoittelun tätä postausta, korvaamaton kaveri luennoilla mikäli ei halua printata 100sivuisia luentomatskuja. Okei, heikko perustelu yön vehkeen tarpeellisuudesta mutta onhan tää nyt ihana <3 Lisäksi oikealla tarvelistalla oli uudet juoksutossut, kävelysauvat ja softshell-takki. Onni onnettomuudessa Stadiumista löytyi Niken tossut puoleen hintaan Urheilupajalasta Haglöfsin täydellinen softshell markkinoiden halvimpaan hintaan(ja nopeimpaan toimitukseen 2vrk) ja Sokoksen kantispäiviltä uudet demehiihtotikut lenkkiseuraksi. Hakusessa olisi vielä muutamat urkkapöksyt, joita tarvitsee aina.
Summasummarum, tästä tuli nyt ihan tyhjänpäiväisyyden lätinää lähinnä ekan viikon fiiliksissä:) sisällöt alkaa hahmottumaan itsellekin vasta vähitellen, joten niistä lisää kun saa vähän jäsenneltyä kalenteria!
Mitä muut jumppalissut? Onko syyssäät ajaneet takaisin saleille vai vieläkö ulkoliikunta nappailee?