Haluaisin olla se korkokengillä kävelevä tyttö

Vaan en ole, en seuraavaan kuuteen kuukauteen. Enkä ole ensisyksynä liikunnanohjaajaopiskelija kireissä trikoissaan ja innoissaan ottamassa vastaan kaikkia uusia lajeja, joissa kroppansa haastaisi.

Voi Perkele! Leikkaus lähenee ja stressikerroin kasvaa. Näen unia joissa herään väärä jalka leikattuna, jalka amputoituna tai jalka täysin käyttökelvottomana. Ne on niitä rentouttavia unia ne. Minua jännittää ihan älyttömästi! Terveydenhuollon- ja kuntoutuksen ammattilaisena tiedän pitäisi tietää, että voin luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Järjellä ei vaan ole tässä jännitysnäytelmässä jalansijaa.

3kk syväkyykkykieltoa, 6vko juoksukieltoa. Siinäpä seuraavat tärpit. 

Tänä keväänä en:

*osallistu pääsykokeisiin

*rullaluistele

*fiilistele kevään tuloa merenrannassa juosten

*aloita kesätöitä jo toukokuussa

*fillaroi

Sen sijaan tänä keväänä:

*aloitan lihasharjoittelun nollasta

*opettelen elämään uuden ristisiteen kanssa

*teen pitkiä toistosarjoja ilman vastusta tai jos oikein hassuttelen niin kuminauhan kanssa

*itken kohtaloani ja paskaa elämää

*etsin eväät, joilla uusi hieno polvi saadaan optimaaliseen kuntoon ja loppu tyttö siinä sivussa

Sillä ei mulla oikeasti ole mikään hätä. Nyt vaan siltä tuntuu. Pääsykokeitakin tulee uusia, ensivuonna. Sen sijaan focusoin itseni elämäni keskipisteeksi ainakin kuukaudeksi kun työkään ei vie aikaa vuorokaudesta.

Tämä oli minun valitusvirteni. Se alkoi tästä ja loppui tähän. Nyt alkaa aikakausi joka on vain nousujohteinen!

Kuvat on sunnuntaiselta juoksentelulta pitkin keväistä Kalliota.

Keep going girls <3

xoxo, Saara