Kukkuu!

Onko täällä enää ketään?

Jos teillä on ollu leppoinen syyskuu niin mä voin puolestani kertoa että vauhtia on kyllä tässä osoitteessa riittänyt oikein tehokkaasti vuorokauden tunnit käyttäen. Mutta arvatkaas mitä, mua ei ees väsytä! Päinvastoin tuntuu, että vaikka tehtävää on jokaiselle päivälle, on energiaakin tehdä kaikkea.

Mistäs nämä viikot ovat koostuneet? Kansanterveystieteestä, Liikuntalääketieteestä, Anatomiasta, Esseistä, Pänttäyksestä, Luentomateriaalien lukemisesta, PT-opinnoista, Kahvakuulailusta, Joogasta, Luonnollisesta liikkumisesta, Seinäkiipeilystä ja Lihaskuntoharjoittelusta. Olenko treenannut vapaa-ajalla? En tarpeeksi! Olenko tehnyt töitä? Olen ihan liikaa

Tosiaan koulu on harpannut niin suuren ajan elämästäni, että tuli se minullekkin yllätyksenä. Tästä syystä olen tiputtanut palkkatyömäärän niin minimiin kuin mahdollista, joten vapaa-aikaa tulee olemaan hieman enemmän tästä kuusta lähtien. Vapaa-aika tietää omia treenejä ja rentoutumista <3

Mutta tulin kertomaan niin näistä lajikokeiluista. Meillä on mahdollisuus tutustua useihin lajeihin tämän koulutusvuoden aikana ja  viikko kerrallaan tutustutaan aina yhteen lajiin lajiohjaajan johdolla.

Aloitimme kahvakuulasta, joka olikin oikein positiivinen tuttavuus ja olenkin ahkerasti treenaillut kuulalla kotioloissa yksinkertaisia, mutta kokonaisvaltaisesti kehoa haastavia liikkeitä. Ihanaa, että osaa tekniikat nyt kunnolla, jolloin saa irti tuhannesti  enemmän niin itse treenatessa kuin myös treenattavan ohjauksessa! Kahvakuulaviikkoa seurasi ihana joogaviikko. Tutustuimme joogan perus liikkeisiin, suuntauksiin sekä hengitykseen. Hengityksestä meillä oli luentokin, jossa kävimme läpi hengityksen fysiologiaa ja tekniikoita. Oli tosi hyvä paketti asiasta, jota ei tule juuri ajatelleeksi. Joogasta diggailin kanssa kyllä oikein paljon, palauttavana ja rentouttavana treeninä! Viimeviikolla juoksentelimme pitkin stadin kallioita, kiipeilimme ja hypimme leikkipuistoissa ja punnersimme puistonpenkkejä vasten. Luonnollisen liikkumisen lajitutustumisella oli ideana saada vinkkejä kropan kokonaisvaltaiseen treenaamiseen ilman kuntosalia ja välineistöä. Voin kertoa että hiki kyllä lensi ja sai kroppa kyytiä ihana samallalailla kuin salilla hikoillessakin 🙂 Aliarvostettua kyllä tuo pihalla temmeltäminen! Viimeviikolla tutustuimme myös seinäkiipeilyn saloihin ja kylläpä löytyi laji jossa tätä tyttöä vietiin. Innostuin valtavasti kiipeilystä, sen kokonaisvaltaisesta kropan kuormituksesta sekä haastavuudesta. Etenkin korkeanpaikanpelon voittaminen oli kyllä työvoitto. En olisi uskonutkaan millainen pelkuri minustakin tulisi kun ylös kiivettyäni oli laskeutumisen aika. Kädet irti ja istut tyhjän päälle, APUA! Edelleenkin sydän hyppää pari extrakertaa jokaisen laskun yhteydessä. Olen menossa kiipeilykurssille, jotta saan varmistaa yläköysillä kaveria tulevaisuudessa, joten tästä lajista tulossa lisää!! Ihan mahtavaa, käykää kokeilemassa!

Tällä viikolla aloitimme Lihaskuntoharjoittelun ja voimannoston valmentaja opinnot, joita opettaa meille voimannostoliiton entinen päävalmentaja. Uskon, että tulee todella hyvä paketti tietoa jota jaan kyllä teillekkin mielelläni. Tästä lisää tulossa 🙂

HUH, eli tiukkaa settiä ollut kaikenkaikkiaan. Tuntuu tyhmältä nyt kirjoittaa kilometritekstiä, mutta edelleen on ongelmana se ettei IPadillä saa lisättyä kuvia tänne. Otin asiasta yhteyttä Lilyn tukeenkin, saamatta kuitenkaan vastausta. Jatkossa kuvia kuitenkin luvassa kun saan taas kirjoiteltua rakkaalla Macbookillani <3

tee.jpg

Näihin tunnelmiin, teetä ja kansanterveystiedettä 🙂

Saara

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *