Minä vihaan spinningiä, minä vihaan spinningiä, minä vihaan..

Vai rakastanko sittenkin?

Suhde spinningiin on ristiriitainen, joka ikinen kerta satulaan nouseminen suoraan sanottuna veetuttaa. Joka ikinen kerta satulalta nouseminen tunnin jälkeen tuntuu samalle kuin leijuisi vaaleanpunaisen pallon sisällä. Jälkimmäisestä syystä huomaan aina vääntäytyväni 45minuutin helvettiin, tottakai sillä ropinalla millä kcal kuluu rääkin aikana on myös jotain tekemistä..

WTF?

Vein sadistisuuden uudelle tasolle ja vääntäydyin tänäaamuna aamuspinnuun jo klo 7.30. Ensimmäiset 10minuuttia olin valmis tappamaan itseni, mutta jostain käsittämättömästä syystä seuraava havaintoni on kun läpimärkänä teen cooldownia 🙂  Ja jälleen fiilis tunnin jälkeen oli oksettavan ihana, juuri sellainen että energiaa olisi riittänyt mihin vain ja endorfiinihuuruissa kuvittelin lähteväni vielä ”pienelle palauttavalle” lenkille. Onneksi vallitseva sää hieman rajoitti ylipositiivista fiilistelyä ja päädyin kotiin suihkuun. Nyt kaksi tuntia myöhemmin olo on edelleen ihana, niin ihana että olen jo unohtanut sen aamuisen hetken kun vannoin aamutreenin olevan ensimmäinen ja viimeinen.

En voi käsittää tätä viha-rakkaussuhdetta joka minulla on nimenomaan spinningiin. Ei mikään toinen tunti ole niin epämiellyttävä ja samalla ihana kun typerä spinningtunti. Vihaan fillarointia muutenkin, kesälläkään en kulje pyörällä. Olen kävelytyttö!

Mutta torstai aamuna näyttäisi olevan taas spinnutunti tarjolla…

Kuva lainattu googlesta