Iha ite hiihdin

suksii.jpg

Enpäs ois uskonu, iha ite hiihdin eka kertaa n.15vuoteen 🙂 Vapaaehtoisesti ja paljon! Jostain syystä peruskoulun pakkohiihto pururadalla vei minunkin hiihtohimoni pitkäksi aikaa, onneksi ei lopullisesti.

Useampi kymppi taipui auringon paisteessa, tyynellä jäällä. Siinä lepäs hermo ja sydän.

Harmillista, että hiihtokausi täällä etelässä on ollut ohi jo muutaman viikon. Hieman myöhään heräsin suksimaan 🙂

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Nollassa tai pari astetta plussan puolella

Tiesin, että tiistainen PT-tapaaminen jeesii. Katseltiin vähän uusia liikkeitä jo tulevaa leikkausta silmällä pitäen. Tarkoitus on, että vaikka polvi on hetken poissa pelistä, voin treenailla keskivartaloa sekä yläkroppaa. Kesäkunto tulee vaikka kohdallani vähän kantoja ja ojia nyt onkin. Motivaation kun saa pidettyä niin kaikki menee kyllä tavoitteiden mukaisesti lupasi PT 🙂 Teimme myös hieman ruokavaliofiksauksia, joista lisää pääsiäisherkkujenruokien jälkeen!

gympa.jpg

Tänään alkoi myös pieni pääsiäisloma ja suuntaamme kohti keski-suomea joten treenit hoideltiin tänään kotona. Tarkoitus oli heittää vain pikkutreeni joka sitten olikin niin tappava, että tuleva 500km automatka istutaankin tärisevin vatsoin ja käsin 🙂 

Tein hooverit jalan nostoin. Kylkilankut pumppauksin. Rintapunnerrukset ja ojentajapunnerrukset. Vinoja vatsoja. Supernaisia. Ja kyykkää kahvakuulalla. Hiki.

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivottelen jokaiselle aurinkoisia päiviä 🙂

 

pst. -1,5kg

Hyvinvointi Mieli