Kielipuoli unohtaa pinkoodin ja tapaa soulinkumppanin

Vertailu Japanin ja Korean välillä alkoi jotakuinkin heti Souliin laskeutumisen jälkeen ja jatkui vielä matkan jälkeenkin. Näissä kahdessa maassa on jotakin samaa ja jotakin eroa, toiset asiat Japanin eduksi ja toiset Korean kunniaksi. Mikä sitten on erilaista? Mistä asioista pidän enemmän Japanissa ja mistä Koreassa? Näitä on kuitenkin jotenkin vaikea nimetä.

Joitakin epäpäteviä päätelmiä olen saanut kirjattua pitkin subjektiivista kenttäkoettani.

Ensimmäinen asia on tietenkin kieli. Kun näen korealaisia kirjaimia (myös muualla kuin Koreassa), tunnistan ne koreaksi. Mutta siinä oikeastaan kaikki. Soulissa opin vähitellen tunnistamaan, pitääkö ovea vetää vai työntää, tai viekö ovi naisten- vai miestenvessaan. Myös yksi tulisen mausteen merkki näkyy tulisen ruoan maassa sen verran usein, että osaan tapauksesta riippuen valita sen tai välttää sitä. Tosin sen mausteen merkki taitaa olla peräisin kiinasta, sillä se näkyy myös japanilaisissa tuotteissa – tosin ei-tulisen ruoan maassa vain harvoin.

IMG_5868 (1).jpg

Mutta ovitekstien ymmärtämiset auttavat vain pääsemään oikeaan käymälään ja estämään oven turhan ees-taas-heilutuksen. Sen jälkeen kaikki muut tekstit näyttävät kauniilta ja eksoottisilta – mutta saavat olon tuntumaan eksyneeltä ja avuttomalta. En tietenkään ymmärrä japaniakaan tarpeeksi, mutta kirjainten osat, kirjaimet ja kirjainyhdistelmät näyttävät tutuilta, ja toisinaan osaan lukeakin ne japaniksi (vaikken tietäisi merkitystä) tai tiedän niiden merkityksen (vaikken osaisi lukea).

Puhumisesta puhumattakaan. Japanissa osaan viedä keskustelua ainakin vähän pidemmälle tervehdyksen ja nimen esittelyn jälkeen, Koreassa se esittelykin tuntui haastavalta. Muistin, kuinka iso osa kielellä on maassa matkustamisessa. Kielitaidottomuus ei ole este mutta ainakin pieni hidaste kulttuurin, ihmisten ja kaupunkien ymmärtämisessä.

Mutta nautittakoon siis siitä eksoottisuudesta. Ja ystävän avusta. Jälleen.

Mi and me, the Seoul mates. Pitää tämäkin puujalkaklisee paikkansa.

Koreassa korealaisen ystävän apu olikin tarpeen, kielivaikeuksien lisäksi oman suunnittelemattomuuden johdosta. Toisinaan se tuntui jopa holhoukselta, mutta otin kaiken kiitollisena vastaan. Ja toisinaan pyysin itsekin apua. Tai useinkin.

thumb_IMG_6231_1024.jpg

Rahan hankkimisen haastavuus tuli ajankohtaiseksi jälleen Soulissa. En vaihtanut rahaa ennen matkaani vaan ajattelin (tai päätin lentokoneessa, kun tajusin, etten ollut vaihtanut rahaa) nostaa tai ostaa woneja vasta Koreassa.

Lentokentällä automaatilla tulee varsinainen black out – en muista korttitunnustani, sillä en ole käyttänyt Suomen pankkikorttia aikoihin. Sitten kun alan pallotella numerosarjaa, kaikki vaihtoehdot tuntuvat oikeilta ja vääriltä. Toinen pankkikortti ei kelpaa automaatteihin. Japanin pankkikortillakaan ei saa nostettua Koreassa eikä rahanvaihtopisteessä saa maksaa kortilla. Kaivan rahapussistani pienet käteisvarani, noin parituhatta yeniä eli parikymmentä euroa ja vaihdan ne woneiksi. Sillä ei pääse pitkälle mutta sentään keskustaan.

Onneksi Koreassa pankkikortti käy lähes kaikkialla. Eikä pinkoodeja juuri kysellä – riittää, kun (itse, kaveri tai myyjä) kirjoittaa suttuisen nimmarin tai kaunoviivan kuittiin. Yllättävän hyvin pärjäsin siihen asti, että sain pankkiasiat järjestettyä. Mi’llä oli tässäkin asiassa osa ja arpa. Asuin ensin hänen(kin) kotonaan, kunnes löysin (hänen avustuksellaan) asunnon.

Sitten kun lensin hänen kotipesästään omilleni, hän muutti minut taksilla ja soitteli koordinaatteja vuokraisännän kanssa. Illalla hän lähti luotani mutta soitti heti perään ja käski tulemaan vielä kadulle.

Oli käynyt nostamassa minulle käteistä ja ostamassa tuoretta leipää. 

thumb_IMG_6205_1024.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *