Rikottuja televisioita ja korjattuja ystävyyssuhteita

Tämä hämmästyttää vielä pitkään.

Viime Japanin-ajoistani on tosiaan kulunut noin kuusi vuotta, ja tässä välissä osa Japanin-aikalaisistani on jäänyt vaille heidän ansaitsemaa huomiota. Syitä ja tekosyitä ovat sähköpostiosoitteen vaihtuminen ja sen myötä joidenkin yhteystietojen katoaminen, kotiosoitteen muutokset, muut muutokset, kiire, aikaansaamattomuus tai vaikeus löytää japaninkielistä nimeä Facebookista.

Näiden kaikkien johdosta yhteys Mai-ystävään on katkennut, vaikka olen ajatellut häntä usein.

Aiemmin Tokiossa ollessani asuin Main kotona pari kuukautta. Vein hänen nolla- ja yksivuotiaita tyttöjään lastentarhaan pyörällä, jossa toinen istui edessäni olevalla kopalla ja toinen takaistuimella. Sen lisäksi, että olin vähän niin kuin kotiapulainen ja lastenvahti, olin seuraneiti. Mai oli aloittamassa työt ja etsi au pairia. Hän kuitenkin sai vain osa-aikatöitä, ja hänellä oli luultua enemmän vapaa-aikaa – eli aikaa esimerkiksi mennä kanssani onsen-kylpylään tai ostoksille.

Main aviomies teki japanilaisittain pitkää päivää ja pitkää viikkoa. Sunnuntai oli vapaapäivä, jolloin hän oli kunnon perheenisä ja vei perhettään ulkoilemaan tai ravintolaan. Hyvällä tuulella hän oli hauska ja ystävällinen, huonolla tuulella vihanpurkaukset lähtivät kirjaimellisesti käsistä.  Minun asumisaikanani ja kuulemma eritoten sen jälkeen mies saattoi rikkoa television, läppärin ja/tai lähteä ovet paukkuen ulos, usein Pachinkoon eli peliluolaan.

Muun muuassa nämä tunteenpurkaukset johtivat avioeroon. Tai ensinnä asumuseroon, avioeroa tehdään parhaillaan eikä siitä juuri naapureille puhuta. Se, että miestä ei näy kotipihalla, ei juuri poikkea edellisestä elämäntilanteesta. Isä tulee edelleen perheen taloon viikonloppuisin viemään lapsia harrastuksiin ja leikkimään heidän kanssaan. Tästäkin hän tosin joustaa.

Tämä avioero ei ole se, joka hämmästyttää. Hämmästykseni on Main yhteydenotto keisarin aikaan. Vuosien jälkeen kun viimein olin Japanissa ja menossa myös Tokioon, halusin löytää Main yhteystiedot. Minun ei tarvinnut, sillä hän kirjoitti minulle viikkoa ennen Osaka-Tokio-junamatkaani. Facebookin lyhyt yksityisviesti japanilaiskirjaimilla kirjoitetulta henkilöltä, jolla ei ole profiilikuvaa: Karoliina? Mitä kuuluu?

Hei hei, kaikki on paremmin kuin ok. Jälleennäkeminen vanhassa tutussa Tokion-kodissa oli enemmän kuin iloinen. Joudun myöntämään, että se olin minä, joka ei ilmoittanut osoitteenvaihdoksistaan tai jätti viestiin vastaamisen. Sitä en tee enää uudelleen, lupaan.

Mai on tavallaan ystävä, mutta toisinaan huolehtii minusta kuin perheenäiti. Hänenkin luonne, puhetapa ja elämänmeno muistui mieleeni heti tavattuamme. Toisin kuin Mai – lapset ovat muuttuneet. He ovat kasvaneet vauvoista koululaisiksi! He eivät tietenkään muista minua, mutta silti minä olin heille heti osa kalustoa.

Näen heissä luonteenpiirteitä, joita näin jo silloin. Vanhempi pysyy vähän etäisempänä kuin sisarensa, toisinaan hänellä vähän itsekkäitäkin piirteitä. Nyt vuorotyötä tekevän yksinhuoltajaäidin lapsena hän on kuitenkin joutunut ottamaan uskomattoman paljon vastuuta itsestään ja sisarestaan, joten pilalle hemmoteltua hänestä ei päässyt kasvamaan. Nuorempi tyttö ottaa puolestaan kontaktia heti. Kun näin hänet viimeksi, hän konttasi. Nyt tavatessamme hän juoksi syliini.

Tyttöjen elo sujuu ihan hyvin. Talossa asuu edelleen aika ajoin ulkomaalaisia apureita, ja mieskin osti hiljattain uuden television.

Mai halusi viedä minut karaokeen samana iltana, kun olin tullut takaisin. Maanantai-iltana yömyöhään Tokion nurkkakunnan karaokepaikassa kaksin. Hulvatonta. Sitä ennen ja sen jälkeen tyttöjen juttuja. Mai on siis viittä vaille avioeronnut. Toisin sanoen sinkku. Se innosti minut esittelemään erään mobiilisovelluksen. 

Mai, tiedätkö Tinderin?

Siitä sitten seuraavaksi.