Daim-muffinit

muffinii.jpg

Leivoin syntymäpäivänäni ison satsin Daim-suklaamuffineita ystävilleni Kinuskikissan-blogista bongaamallani ohjeella: http://www.kinuskikissa.fi/daim-suklaamuffinssit/

Kyseisiä herkkuja valmistuikin 45 kappaletta, sillä käytössäni oli melko pieniä muffinssivuokia. Mutta tulipa todettua: Pieni muffini – jäätävän iso suklaasydän.

Daim-suklaamuffinit

1 levy Maraboun Daim-maitosuklaata

150 g margariinia

1 ½ dl sokeria

2 munaa

3 ½ dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 ½ rkl kaakaojauhetta

1 ½ dl maitoa tai kermaa

Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja lisää taikinaan maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi rouhe nuolijalla sekoittaen. Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 min.

Koti Ruoka ja juoma

Hopiakukkia

korvish.jpg

Suhteeni koruihin, etenkin korvakoruihin, on todella ristiriitainen: arkena haluan pitää asusteiden määrän siistin vähäisenä, mutta viikonloppuna saatankin heittää kaulaani kultamustan leopardikaulakorun ja kasata ranteeseeni erilaisia helmi-, timantti- tai nahkarannekkeita. Useimmiten rannettani komistaa silti simppelisti rannekello; olen todennut sen tärkeyden jopa yöelämässäkin.

Korvalehteni ovat siitä arimmasta päästä, joten korvissani ei kovinkaan usein näe massiivisia renkaita tai härpäkkeitä roikkumassa. Lauantai-illan viilletyksissä moiset kapistukset eivät vain pysyisi menossa mukana. Enkä yksinkertaisesti enää jaksa ryömiä tanssilattialla etsien pudonneita koruyksilöitä.

Mutta vihdoinkin sain ostettua korulaatikkooni hieman erinäköistä arkikorua. Tavalliset hopeat, kultaiset ja mustat napit saivat seurakseen hopeiset helmiyksityiskohdilla  kruunatut kukkakorvakorut. Olin jo kiikuttamassa kassalle juuri niitä perinteisiä nappeja, kunnes Glitterin pirtsakka myyjä esitteli heidän uusinta ”korukarttaansa”. Kukkien lisäksi kyseinen korukartta sisälsi myös tavalliset pikkutimantit ja hopeapallot.

Sainpa taas yhden syyn enemmän laittaa hiukset kiinni taikka korvan taakse – näitä nappeja kelpaa pitää näytillä.

kukkka.jpg

Muoti Päivän tyyli