Valitettavasti kalenterini on täynnä

kalenteri.jpg

Tosin kalenterini sivut eivät pursua erilaisista menoista ja tapahtumista, deadlineista, velvollisuuksista taikka tenttiviikoista. Yritin etsiä yhtä kokonaista tyhjää sivua johon olisin voinut kirjoittaa informaatiota lähestyvästä työharjoittelusta, mutta töherrykseni ovat vallanneet lähes jokaisen sivun. Kai on hankittava uusi piirustuslehtiö ja pyhittää uusi kalenterini täysin tärkeämpien asioiden kirjaamiseen.

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Ystävällisiä terveisiä pienellä viiveellä

ystava1.jpg

En myöntäisi itselleni Vuoden Ystävä-palkintoa.

– Sillä huomasin vasta tänään etten koskaan edes lähettänyt tänä vuonna tekemiäni ystävänpäiväkortteja! 

Ryhdyin jo tammikuun loppupuolella suunnittelemaan näitä kortteja kaveriporukalleni ja sainkin tehtailtua niitä useamman kappaleen. Ostin korttipohjatkin, kunnon värikynät, jopa kirjekuoret.. Mutta kukapa sitten unohti ne kansioonsa. Hyvä minä.

Onneksi ystäviä voi/oikeastaan pitäisi muistaa myös tavallisina arkipäivinä, joten tuskin ystäväni pahastuvat kun kortit saapuvat postitse hieman myöhässä. Tuntuu kivalta ajatukselta muistaa heitä välillä jonkin muun kuin Facebookin kautta 🙂

(Tekemissäni korteissa seikkailee ylläoleva pupu & yksi muurahaiskarhu, kuinka omaperäistä.)

Suhteet Ystävät ja perhe DIY