Just breath

IMG_1576.jpg

Hengähdyspaikka ja oma aika merkitsee minulle paljon, vaikka olenkin super sosiaalinen ja lähes aina menossa pää kolmantena jalkana suuntaan jos toiseen. Välillä tulee vastaan niitä päiviä, jolloin haluaa olla vain yksin rauhassa ja hengittää. Antaa aikaa itselleen ja ajatuksilleen. Parhaaksi toteamani tapa nollata aivot on laittaa kuulokkeet korville ja istahtaa hetkeksi alas – unohtaa ympäröivä maailma.

Nykypäivän 24/7 pyörivän virikkeellisen elämän vastapainoksi yritän pitää aika ajoin hengähdystauon. Itse ainakin olen helposti stressaavaa tyyppiä, joten se jos ei joku niin laittaa aivot ylikierroksille ilman taukoja.  Tapanani on lähteä nollaamaan ajatuksiani johonkin rauhalliseen paikkaan. Joenranta ja metsäpolku olivat viime kevään aikana kovassa kulutuksessa. Kevään hullunmyllyn aikaan tein Spotifyhin erillisen soittolistan johon kokosin biisejä, joita tuppasin kuuntelemaan hengähdyspaikassani.

IMG_1688.jpg

Tässä muutama soitetuin biisi:

① White Hinterland – Icarus

   ② Clean Bandit – Dust Clears

 ③ Anna of the North – Sway

 

Hyvinvointi Mieli Terveys Musiikki