Pakkailua

”Pakkaat vaan kaiken tarpeellisen mukaan.” – Kuulostaa yksinkertaisemmalta mitä todellisuudessa on. Kuinka voi ollakin niin vaikeaa 1) Löytää oikeanlaiset kuteet 2) Mahduttaa kaikki tarvittava mukaan ja 3) Olla unohtamatta mitään oleellista. Pakkaaminen ainakin itselleni on yhtä kuin ydinfysiikka – mahdotonta ymmärtää. Ei nyt äkkiseltään tule yhtään reissua mieleen jolloin kaikki nuo kolme edellä mainittua kohtaa olisi onnistunut sata prosenttisesti. Vaikka pakkaaminen ei minua hirveästi nappaa, se tuo kuitenkin hyvän fiiliksen loppujen lopuksi (jos pakkaaminen omasta mielestä kyseisenä hetkenä on onnistunut). Pakatessa tulee se ”varmuus”, että reissuun ollaan lädössä ja pian.

Tarkoituksena olisikin nousta lentokoneeseen tiistai-keskiviikko välisenä yönä ja matkata etelään lomailemaan. Lähes joka vuotiseen tapaamme kuuluukin ainakin yksi reissu perheen kanssa Suomen rajojen ulkopuolelle. Tämän vuoden reissu starttaa aivan piakkoin ja viime hetken hätä pakkailut ovat käynnissä. Tuohon kolmikkoon voisin vielä lisätä 4) Pakkaamisen aloittaminen liian myöhään.

 

IMG_2240.jpg

Lomakohteemme tänä vuonna on Kreikan Lesvos niminen saari, ja lämpötila lukemat liikkuvat siellä 30-35 asteen hujakoilla. Joten kunnon itsensä grillaamista tiedossa. Monelle varmaan tuo Kreikka sana kolahti tekstistä läpi ja myönnettäköön että täällä ruudun toisella puolella ollaan jännityksessä seurailtu Kreikan tilanteen kehkeytymistä. Muutamaan otteeseen ollaan myös ehditty ajatella omalta osaltamme ”pahinta” eli koko matkan peruuntumista. Matkalaukusta tällä hetkelle löytyy läpikuultavaa tunikaa, shortseja, toppeja ja bikineitä. Näillä eväillä ei hirveän paljon painoa kerry matkalaukulle. Uskoisinkin että tunika + bikinit yhdistelmällä talsitaan läpi koko loman. 

 

IMG_2259.jpg

 

Suhteet Ystävät ja perhe Mieli Matkat

Tanning tips

Sun is shining!

 

Kuinka saada kaunis ja kestävä rusketus? – Tämä kysymys juolahtaa mieleen viimeistään toukokuussa, jolloin kesän ainakin pitäisi olla aluillaan.  Nykypäivänä kaunis pronssimainen rusketus on haluttua tavaraa. Kaunista rusketusta havitellaan suihkurusketuksen, itseruskettavan, solariumin ja/tai perinteisen auringonoton avulla. Onkin outoa ajatella, että aikoinaan ruskettunutta ihoa pidettiin ”rumana”, koska se kieli ihmisen olevan työläinen eli kesäisin päivät pitkät töissä ulkosalla.

 

Minun ehdottomat auringonpalvojan luottopurnukat olen löytänyt Yves Rocherilta.  Rannoilla loikoillessa jatkuvassa käytössä on Monoi de tahitin kuivaöljy. Öljyn tuoksu on parhaimmistoa ja tuo aina kesämuistoja mieleen. Kyseinen tuote ainakin itselläni nopeuttaa ruskettumista huomattavasti. Talvisin käytän myös kyseistä tuotetta hiusten latvoihin, mikäli sitä on kesästä jäänyt yli. Protectyl vegetal SK6 kulkee myös rantakassissani lähes poikkeuksetta mukana. Aurinkorasvaa tosi käytän harvoin, koska oma ihoni ei ole herkästi palavaa sorttia.  Auringonoton jälkeen hellin ihoani Protectyl vegetalin Apres Soleil after sunilla. Kyseinen tuote omaa hieman ”väriä” joka syventää rusketusta. 

 

PicMonkey%2BCollage2.jpg

 

Muutaman vuoden ajan olen kesäisin ja rantalomalle lähdettäessä käyttänyt Valioravinnon MultiKarosin ravintolisää, joka nopeuttaa värin tarttumista. Se myös pidentää rusketuksen kestoa ja ennaltaehkäisee ainakin omalla kohdallani aurinkoihottuman syntyä.  Kun aloin käyttämään kyseistä tuotetta olin hieman skeptinen sen ”toimivuuteen”, mutta ero oli itselläni huomattava. Rusketuin super nopeasti ja erittäin ”tummaksi” ja rusketus säilyi pitkään vielä kesäloman loputtua. Myöskään muutamana kesänä päänvaivaa aiheuttanutta aurinkoihottumaa ei tullut! Hintaa kyseisellä tuotteella on muistaakseni jotain 15€ luokkaa, ja yksi pakkaus sisältää 60 kapselia mikä riittää Suomen kesäksi hyvin. 

 

IMG_2315.jpg

Kauneus Iho Testit Matkat