Vilman nenän on lävistänyt rauta, minun pääni on lävistänyt jokavuotinen sienihulluus.

Mie kärsin jo pahoista paniikin oireista, kun kesän kuivuus ei näyttänyt kauheen suotuisalta mättäitä peittävälle sienikasvustolle. Parin epätoivoisen retken jälkeen näytti siis jo siltä, että sienimuhennoksista, -kastikkeista ja -keitoista jäisi puuttumaan se tärkein ainesosa.

Tänään kuitenkin asia korjaantui, kun kotikotona järjestetty mushroom-tour tuotti tulosta. Ja syytäkin oli, sillä vietimme retkellä noin seitsemän tuntia ja kävelimme useita kilometrejä saappaat jalassa (jos joku kaupunkilaistunut ystäväni ei nyt ymmärrä, mikä niissä kävelemisestä tekee tavallista rankempaa, niin minä kerron: sukat menevät rullalle, KOKO ajan).

Ensimmäisessä kuvassa vilahtaa myös urhea sienikoira Konsta, joka taisteli väsymättömästi karhuja vastaan.

No ei täällä nyt ihan niin hooceetä oo, mutta ois voinut taistella 😀 Sen sijaan hän hyvinkin ystävällisesti pilasi suurimmat löytämäni sienet syömällä, paskomalla tai tallomalla ne, kiitos <3 Suosittelen kaikille sienestämistä! Myös tietysti sen syvän metsän rauhan ja hiljaisuuden takia, mutta ihan vaan siksikin, että tuossa vikassa kuvassa on useampi satanen sullottuna koreihin.

HUIPPUsaalis, nyt vois vaikka joitakin HUIPPUreseptejä vinkata miulle 🙂 !
-Elina