Opinnäytetyö no? Opinnäytetyö yes!
Vierailimme luokan kanssa viime viikolla YLE:n Isolla Pajalla. Ekskursio oli aivan mahtava ja silmiä avaava kokemus, joka sai miettimään tulevaisuutta ja työllistymistä. ..ja taas kerran sitä jokaisen opiskelijan painajaista – opinnäytetyötä.
Isoa Pajaa meille esitelleet herrat (nimiä mainitsematta) olivat mukavia aikaansa seuraavia media-alan ammattilaisia, joista kumpikin oli ajautunut syystä tai toisesta työelämään ennen valmistumista. Opinnäytetyötä tai gradua ei siis kummaltakaan löytynyt. Olemme jo pitkään keskustelleet kyseisestä ilmiöstä luokkakavereideni ja opiskelijayhdistyksen aktiivien kanssa – mikä saa media-alan opiskelijan jättämään koulun ennen valmistumista ja siirtymään työelämään?
Okei, okei.. Raha on kivaa ja rautaa pitää takoa, silloin kun se on vielä kuumaa. En kuitenkaan voisi kuvitella itseäni hakemassa oman alan töitä ilman oppariprosessin myötä karttunutta tietotaitoa. Opinnäytetyöhän on osoitus ammatillisesta kasvusta ja valmiudesta työelämään, se ei saisi olla ainoastaan paperi muita, vaan myös itseä varten. Sitä paitsi valitettavan moni ahdistuu edessä siintävästä opinnäytetyöurakasta niin, että hylkää ajatuksen valmistumisesta ja vaihtaa alaa. Kuulostaa kummalta, mutta näitä laiskiaisia tapaa päivittäin kaupantätien ja baarimikkojen muodossa.
Nyt, kun oman opparin tekeminen on päivittäin ajankohtainen asia, mietin, olisiko minulla tarjottavana vinkkejä opinnäytetyönsä kanssa taisteleville ihmisparoille. Tai kiinnostaisiko ketään edes kuunnella? ”Kiss-Kissin opparikoulu Lilyssä? Boring. Eikä edes kuvia päivän outfitistä tai alennuskoodeja nettikauppohin?” Ehkä voin postailla kuvia kengistäni vinkkien lomassa, jos se helpottaa lukemista.
Opparikoulun osa 1:
Testaa millainen olet oppijana. Hyviä testejä löytyy googlailemalla, osa pidempiä ja syväluotaavampia, osa taas nopeasti tehtyjä kuten Ellit-sivuston testi. Nopeakin testi tietää kuitenkin usein totuuden, kuten Ellien vastaava omalla kohdallani:
Olet visuaalinen oppija. Parhaan oppimistuloksen saamiseksi sinun kannattaa käyttää apuna erilaisia kaavioita, omia alleviivauksia, korostuksia ja merkintöjä, käsitekarttoja ja kuvia. Myös itse luodut mielikuvat opiskeltavasta asiasta helpottavat oppimista.
Nyt, kun olet selvittänyt oppijatyyppisi, seuraava askel on sulkea kone. Jep, koska Facebook. Koska sosiaalinen media ja koska nettikaupat. Koska harhailu netissä. Mitäs, jos menisit piirtämään pari käsitekarttaa? Tai jos olet audaalinen oppija, muun muassa Ylen nettisivuilta löytyy paljon ajankohtaisia haastatteluja ja keskusteluja. Treenaa ja kokeile! Innosta itsesi oppimaan koulun seuraavaa osaa varten.