Lihansyöjä tofuhyllyllä

Minä en kokkaa.

Tai siis, en pidä siitä.

Tai siis, pidän saippuan kokkailusta. Muu kokkailu on minusta tylsää (no ei aina) ja usein meidän talouden ruoat hoituukin pakastealtaan kautta tai mies tekee.

Tänään oli siis harvinainen päivä. Ostin eilen kaupasta kokeeksi tofua, koska minua on aina mietityttänyt miten sitä laitetaan. Olen syönyt erittäin hyvää tofua, mutten ole ikinä uskaltanut itse laittaa sitä. Pelkään kai, että saan siitä jotenkin myrkyllistä.

Ilmeisesti koko päiväinen auringonpaiste Tampereella laukaisi minussa kuitenkin jonkun ”hyvä vaimo” -kohtauksen ja löysin itseni tekemästä ruokaa.

Voin sanoa, että ensimmäistä kertaa tofua laittaneeksi siitä tuli jopa hyvää – ei vain syötävää, vaan hyvää. Mikään kummallinen himo siihen ei kuitenkaan jäänyt (kuten minulla joskus jää tonnikalaan tai tomaattiin tai paprikaan). Jopa mies kehui sitä. Noh, voin puolustautua sanomalla, että resepti oli A-luokkainen ja sen kuva tarpeeksi herkullisen näköinen, että uskalsin kokeilla. Kaikki kunnia siis edeltävälle blogistille, joka reseptiä kokeili!

Reseptin löydät täältä. Lisäkkeeksi keitin laiskana riisin ja paloin tomaatin nätisti lautaselle. Vihreät lehdet ovat mintunlehtiä – olkaa ylpeitä, myös yrttitarhani kukoistaa! – ja sopivat muuten erittäin hyvin appelsiinin makuun. 

life-2012-4604.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Vastuullisuus

”Joko ollaan perillä?”

Kreikasta itseasiassa vielä sen verran, että totesin lomani lopuksi aikuisten ihmisten olevan niitä pahimpia. 1,5-tuntinen bussimatka Pargasta Prevezaan oli järjestetty matkatoimiston toimesta ja se lähti maanantaina seitsemältä illalla Pargasta. Tai niin meille kerrottiin. Osasin ottaa huomioon sen, että Kreikassa mikään ei toteudu jämptisti eikä bussi välttämättä lähde vielä puoli kahdeksankaan aikaan – ja oikeassahan sitä taas oltiin, lähdimme ilmoitetulta paikalta n. 40 minuuttia aikataulusta myöhässä. Ilmeisesti kuitenkin tämä aika on jotenkin ympätty matkatoimiston aikatauluihin, koska emme myöhästyneet kentältä minuuttiakaan. Suomalaiset turistit ovat kuitenkin aina aikataulusta etuajassa (no, on niitä poikkeuksiakin) ja hyvin harmistuneita kyseisestä myöhästyksestä. Ehkä matkatoimisto voisi jatkossa ottaa sen myös asiakkaidensa aikatauluun mukaan, ettei bussia tulla odottelemaan tuntia ennen sen tuloa.

Kuitenkin, koko sen puolitoistatuntisen matkan ajan takanani ollut keski-ikäinen mies käyttäytyi kuin viisivuotias. En tarkoita hyvässä mielessä, viisivuotiaat osaavat olla mitä suloisimpia olentoja, vaan tämä mies renkutti penkkiä, mölisi, haukkui kuskin ajotaidot ja pohti ääneen, pitäisikö hänen mennä rattiin kun asia ei onnistu (niin, 50-paikkaisen bussin kääntäminen alle kymmenen metrin tilassa) kuskin ollessa niin surkea, kyseli jatkuvasti kovaan ääneen, joko ollaan perillä (perilläoloaika ilmoitettiin heti kun opas nousi bussiin, lähdön aikana – tästä ei myöhästytty minuuttiakaan, vaan oltiin perillä etuajassa), herätteli vierustoveriaan – ja haukkui tämän kun yritti saada unen päästä kiinni uudelleen…

Lapset, pienetkin, takana ja edessä käyttäytyivät niin paljon paremmin kuin tämä keski-ikäinen mies. Mies oli sammalluksesta päätellen vähän kerinnyt maistella ennen lentoa jo retsinaa tai metaxaa, mutta mielestäni tuon ikäisen miehen tulisi osata jo käyttäytyä bussimatkalla niin kuin aikuiset. Jos minulla olisi ollut pokkaa – mitä minulla ei ikinä näissä tilanteissa ole – olisin varmasti huomauttanut asiasta hänelle.

”Joko ollaan perillä?”
”On se ny saatana kun ei täällä mittään osata”
”Ei tästä thuu mittään, pitääkö tässä itte mennä rattiin”
”Vittu, kolme tuntia… Ollaan jo myöhässä”

Toivon, etten ikinä kehity keski-ikäiseksi valitushirviöksi, vaan jään tälle blogivalittamisen tasolle.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään