“You love me. Real or not real?”

Jälleen yksi hyvin tuskallinen kokemus. Repiä itsensä irti kirjamaailmasta.

Luin ne vihdoin. Hunger Games, Catching Fire ja Mockingjay tuli ahmittua viimeisessä kolmessa päivässä. Ensimmäinen kirja tökki, oikeastaan suurimmaksi osaksi siitä syystä, että luin sen suomeksi. Bongasin sen kirjakaupasta pokkarina kaksi viikkoa sitten, ja koska tiesin ajattelin että edessä olisi tylsä näyttelypäivä PIROKissa, ostin sen näyttelykassini täytteeksi. Yllättäen, en päässyt kahta riviä pidemmälle, kun näyttelyissä olikin hauskaa.

Aloitin sen siis vasta perjantaina. Kirjan tökkivä suomennos ärsytti ja teki mieli jättää kirja kesken useasti, mutta säilytin malttini ja pakkohan se oli se toinen osa hankkia samantien. Onneksi minulta löytyy Android-puhelin, johon saa Amazon Kindlen: luin kaksi viimeistä kirjaa e-kirjoina Samsung Galaxy Giostani. Tällä kertaa englanniksi.

Tiedättekö sen tunteen, kun on täysin kirjan maailmassa sisällä? Se ei toimi jokaisen sarjan kanssa niin. Tämä kirjasarja kuitenkin imi minut mukaansa, vaikka löysin siitä kyllä monia epäkohtia, joista en pitänyt.

Hunger Games aloittaa sarjan brutaalilla tavalla laitamalla 24 tribuuttia areenalle raatelemaan toisiaan. Myönnän, että näin elokuvan ensin. Olen hämmentynyt kuinka uskollinen elokuva oli kirjalle. Kolmikosta juonellisesti ensimmäinen kirja on ehkä parhain ja nappasi mukaansa, vaikka kieli olikin tökkivää. Catching Fire on hyvin hidas kirja, kun taas Mockingjayhin on ahdettu liikaa toimintaa, jota kirjoittaja ei mielestäni osannut kuvailla. Kaksi viimeistä kirjaa olivat täynnä masennusta ja ahdistusta, joka oli hyvin puuduttavaa, mutta löytyi seasta myös niitä ihania kohtauksia, joille hykertelin hiljaa itsekseni.

Olisin toivonut, että Katnissin hahmo olisi kehittynyt positiiviseen suuntaan, mutta sen sijaan tuntui, kuin hahmo olisi kutistunut 2. ja 3. osan aikana. Hänestä tuli päättämätön,  itkeskelevä teini-ikäinen, joka syytti kaikesta itseään. Aina kun hän päätti jotain, joku muu tai hän itse ampui päätöksen alas. 

Epilogi oli kaunis.

Nyt on tyhjä olo. Ei tule enää neljättä, mikä on ihan hyvä. Moni asia ärsytti minua, varsinkin Mockingjayssa, mutta koska en halua pilata lukukokemustanne, jätän ne kertomatta. Oma mielipiteeni oli, että sarja oli liian hypetetty, enkä halunnut sen vuoksi lukea kirjoja. Onneksi tein heräteoston ja luin, sekä muodostin mielipiteeni itse.

Ihan kuin, taas, olisi jättänyt hyvästit rakkaille ystäville ja hylännyt maailman, johon kuuluu.

”Cookies. A pin. I’m getting all kinds of gifts today.”

”You want me for an ally?”

”I open my mouth, planning to start off with some kind of joke, and burst into tears.”

”You just remember who the enemy is.”

”He never lets go of Annie’s hand. Not when they walk, not when they eat. I doubt he ever plans to.”

”Oh, my dear Miss Everdeen. I thought we had agreed not to lie to each other.”

“You love me. Real or not real?”