Mikä on riittävästi?

Mahtavaa Sunnuntaita!

En ole pitkään aikaan tänne kirjoittanut, johtuu aivan täysin ajanpuutteesta. Lisäksi olen paininut syksyn ja alkutalven sellaisten asioiden kanssa, joita en koskaan ajatellut kohtaavani. On siis ollut harvinaisen rankkaa, mutta toisaalta koko 2019 on ollut varmastikin elämäni hankalin ja ikävin vuosi.

Joka päivä yritän sen ymmärtää
Kuinka tää kaikki joskus häviää
Ja se rikkaus joka kuuluu elämään
Sitä silmillä pysty mä en näkemään
Särkyköön suruni hetkeksi pois
Eikä viha mun sisällä vaikeroi
Tahdon vain hetkisen hengähtää
Aion sulle kynttilän nyt sytyttää

Valkoinen maa, lunta sataa
Tässä mä seison takki auki taas
Tämä vuosi joitain suosi enemmän
Valkoinen maa, antaa sataa
Tahtoisin päästä sua halaamaan
Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan

-Vuoden 2019 teemalaulu (Haloo Helsinki – Valkoinen maa)

 

Vuoteen 2019 on mahtunut paljon läheisteni sairastumisia, kasvaimia, pelkoa ja epäonnistumisia. En saanut koulupaikkaa, olin koko syksyn työttömänä (tokikin omasta tahdostani), ja tuntuu ettei mikään oikein ole edistynyt viime vuoteen verrattuna. Syksyllä on myös alkanut oma mielenterveys rakoilla, ja olen huomannut itsessäni piirteitä, joita en tiennyt omaavani. Masentaa, surettaa, vituttaa. Joka päivä vaan ahdistaa ja on inhottava olla. Tuntuu, että keho ei jaksa, ja myöskään pää ei jaksa tätä tahtiani. Silti hidastaa ei voi, koska pakko suorittaa kokoajan, pakko saada hyviä arvosanoja ja menestyä jotta pääsen kouluun ensi syksynä. Keskustelin juuri äitini kanssa, ja huomasin että olen todella ankara itseäni kohtaan. En ole koskaan joutunut sietämään sitä, että en osaa tai ymmärrä. Nyt, kun esimerkiksi koulussa opiskeltavat asiat ovat oikeasti hankalia ja vaikeita, enkä osaa tai ymmärrä, on se minulle ihan todella rankkaa. En osaa hyväksyä sitä, että kaikkea ei voi osata heti ja että en sittenkään omista superaivoja jotka omaavat yliopistotason syvällisen matemaattisen päättelykyvyn ja ymmärryksen tuosta noin vaan, itsestään, automaattisesti. Tästä on kärsinyt pääasiassa itseni lisäksi avopuolisoni, mutta varmasti on oireillut myös ystävieni ja perheeni suuntaan mm. sillä, että minulla ei vain ole aikaa eikä yksinkertaisesti voimaa viettää aikaa samalla tavalla kuin ennen.

Tähän mä oon koittanu uskoo ja luottaa viime aikoina :)

 

2020 on oltava hyvä. Vuosi vaihtui meidän rakkaimpien ystävien keskellä, joten startti kohti parempaa oli ainakin onnistunut! Tänä vuonna olen päättänyt päästä kouluun sekä saavuttaa fyysisen ja etenkin henkisen hyvinvoinnin sellaiselle tasolle, että oikeasti rehellisesti voin sanoa voivani hyvin! Mielestäni näissä on jo paljon tavoittelemista, mutta onneksi on kokonainen vuosi aikaa. Vuonna 2020 toivottavasti pääsemme muuttamaan hieman suurempaan asuntoon, ja aloitin myös uudessa työpaikassa. Paljon siis muutoksen tuulia, mutta olen valmis! Viime vuoden pohjilta suunta ei voi olla kuin ylöspäin ;)

 

Tää vois olla mun tän vuoden motto!

 

Thank you, next!

-Iiris