Moikka!

Lueskelin aikani kuluks ihan sattumanvaraisia blogipostauksia, ja sain idean toteuttaa listan viidestä asiasta, joista olen ylpeä. Listaa miettiessäni jouduin oikeasti käyttämään aikaa siihen, että mitä tähän listaan kirjoittaisin. Toisaalta tuntuu, että ylpeyden aiheita olisi vaikka ja kuinka, mutta toisaalta taas niiden rajaaminen viiteen tärkeimpään tuntui haastavalta. Päädyin listaan vaan neljä asiaa, koska en osannu päättää viidettä. Tästä tuli tämmönen vaaleenpunanen kliseekökkö, mutta ei kai se haittaa 😂 Noh, tässä se nyt kuitenkin on!

1.Perhe

Oon mun perheestä monellakin tapaa ylpee. Mulla on aina ollut turvallinen ja rakastava lapsuus ja koti, koskaan ei oo tarvinnu pelätä tai murehtia kotioloja. Vaikka mut onkin kasvatettu melko tiukassakin kurissa, oon silti saanut koetella rajojani ja olla ärsyttävä teini. Ja siltikin mut on aina avosylin otettu kotiin. Mun harrastuksia ja koulunkäyntiä on tuettu ja mua on rohkaistu tavottelemaan isojakin asioita, joten paljon rakkautta kotiväelle ❤ Toinen asia mun perheessä mikä aiheuttaa ylpeyttä, on se että mun vanhemmat toimii mun esikuvana ja voin sanoo olevani ylpee heistä molemmista; molemmat työskentelee mielenkiintosissa ammateissa ja meidän arvomaailmat kohtaa (luonnollisesti kasvatuksen myötä). Mulla on myös maailman rakkain pikkuveli, joka tällä hetkellä käy armeijaa. Mun veli vaan on ihan huipputyyppi ja aina valmis auttaan ihan sama missä asiassa 🙂 ❤

2. Ystävät

Tää on varmaan melkonen klisee, mutta mulla on ihan maailman ykkösparhaat kaverit 😁 Just vähän aikaa sitten keskustelin mun parhaan kaverin (@miaessin lily.fi blogi) kanssa siitä, että kun ennen tuntu siltä että oli ihan hirveesti hyviä kavereita, mutta nyt jotenkin parin vuoden sisällä on ystäväpiiri tiivistynyt niin, että mulla on enää ihan pari ”sydänystävää”. Tähän vaikuttaa toki se että kaikki kasvaa erilleen yms. Mutta asiaan: mun ystävät on menestynyt elämässä ja saavuttanut todella hienoja asioita! Mun ystävät on rohkeita, määrätietosia ja hulluja! Lisäks luen ystävien joukkoon myös mun avopuolison, joka on ihan suunnattoman älykäs ja lämmin, (ja hyvät hermot omaava…) ihana ihminen.  Ootte kaikki kultaa, ja (klisee taas) ilman teitä en kyllä oikeesti tietäis mitä tekisin ❤

3. Koti

Tätä mietin pitkään että miten tiivistäisin. Koti sisältää monia ulottuvuuksia omasta opiskelija-asunnosta niin Tampereen kuin ihan Suomenkin tasolle. Mä vihaan ja samalla tykkään meidän tän hetkisestä kodista. Tää on pieni (42,5 neliöö), mutta kompakti. Sijainti on paras mahdollinen, ja hintakaan ei päätä huimaa. Samalla kuitenkin selailen oikotietä, josko löytyis vähän isompi ja kivempi jostain tästä läheltä… Koti tarkoittaa mulle myös kotikaupunkia; Tamperetta. Missään muualla ei oo tuntunut kodilta kuin täällä, enkä täältä ihan äkkiä oo enää lähössäkään. Tampere on sopivan kokonen, ja täällä on mahdollista harrastaa ja opiskella ihan mitä ikinä keksii. Täällä kaikki vaan yksinkertaisesti toimii. Lisäksi koti tarkoittaa tietty myös kotimaata, ja Suomi on paras mahdollinen. Rakastan Suomen luontoa ja vuodenaikoja (sillon kun ne toteutuu…), ja sitä että täällä on turvallista ja hyvä olla.

4. Of course, minä itse

Toisinaan oon ylpee itestäni! Vaikka täytän kohta 25 ja mulla ei oo tutkintoo, omakotitaloo eikä koiranpentua (näin suunnittelin 15-vuotiaana), niin oon silti nähny ja kokenu aika paljon. Oon ollu nuoresta asti töissä, ja kokeillu rajojani monessakin asiassa. Oon valmistunut lukiosta ihan hyvin arvosanoin, oon opiskellu montaa eri alaa ja ettiny omaani. Oon terve, toimeentuleva ja fiksu. Pärjään kohtalaisesti yliopiston matikankursseilla (!) ja osaan koodata! Oon myös sosiaalisesti lahjakas ja mulla on tiivis lähipiiri. Omistan myös noi kaikki ylempänä listatut asiat, ja ne onkin pitkälti mahdollistanu ja kantanu mut tähän pisteeseen. Vois mennä varmaan siis huonomminkin, mutta ikinähän ei kuitenkaan oo hyvä, joten aina sitä jotain kehitettävää löytää 😂

-iiris

Mahtavaa Sunnuntaita!

En ole pitkään aikaan tänne kirjoittanut, johtuu aivan täysin ajanpuutteesta. Lisäksi olen paininut syksyn ja alkutalven sellaisten asioiden kanssa, joita en koskaan ajatellut kohtaavani. On siis ollut harvinaisen rankkaa, mutta toisaalta koko 2019 on ollut varmastikin elämäni hankalin ja ikävin vuosi.

Joka päivä yritän sen ymmärtää
Kuinka tää kaikki joskus häviää
Ja se rikkaus joka kuuluu elämään
Sitä silmillä pysty mä en näkemään
Särkyköön suruni hetkeksi pois
Eikä viha mun sisällä vaikeroi
Tahdon vain hetkisen hengähtää
Aion sulle kynttilän nyt sytyttää

Valkoinen maa, lunta sataa
Tässä mä seison takki auki taas
Tämä vuosi joitain suosi enemmän
Valkoinen maa, antaa sataa
Tahtoisin päästä sua halaamaan
Tänä vuonna tämän joulun kanssas jaan

-Vuoden 2019 teemalaulu (Haloo Helsinki – Valkoinen maa)

Vuoteen 2019 on mahtunut paljon läheisteni sairastumisia, kasvaimia, pelkoa ja epäonnistumisia. En saanut koulupaikkaa, olin koko syksyn työttömänä (tokikin omasta tahdostani), ja tuntuu ettei mikään oikein ole edistynyt viime vuoteen verrattuna. Syksyllä on myös alkanut oma mielenterveys rakoilla, ja olen huomannut itsessäni piirteitä, joita en tiennyt omaavani. Masentaa, surettaa, vituttaa. Joka päivä vaan ahdistaa ja on inhottava olla. Tuntuu, että keho ei jaksa, ja myöskään pää ei jaksa tätä tahtiani. Silti hidastaa ei voi, koska pakko suorittaa kokoajan, pakko saada hyviä arvosanoja ja menestyä jotta pääsen kouluun ensi syksynä. Keskustelin juuri äitini kanssa, ja huomasin että olen todella ankara itseäni kohtaan. En ole koskaan joutunut sietämään sitä, että en osaa tai ymmärrä. Nyt, kun esimerkiksi koulussa opiskeltavat asiat ovat oikeasti hankalia ja vaikeita, enkä osaa tai ymmärrä, on se minulle ihan todella rankkaa. En osaa hyväksyä sitä, että kaikkea ei voi osata heti ja että en sittenkään omista superaivoja jotka omaavat yliopistotason syvällisen matemaattisen päättelykyvyn ja ymmärryksen tuosta noin vaan, itsestään, automaattisesti. Tästä on kärsinyt pääasiassa itseni lisäksi avopuolisoni, mutta varmasti on oireillut myös ystävieni ja perheeni suuntaan mm. sillä, että minulla ei vain ole aikaa eikä yksinkertaisesti voimaa viettää aikaa samalla tavalla kuin ennen.

Tähän mä oon koittanu uskoo ja luottaa viime aikoina 🙂

2020 on oltava hyvä. Vuosi vaihtui meidän rakkaimpien ystävien keskellä, joten startti kohti parempaa oli ainakin onnistunut! Tänä vuonna olen päättänyt päästä kouluun sekä saavuttaa fyysisen ja etenkin henkisen hyvinvoinnin sellaiselle tasolle, että oikeasti rehellisesti voin sanoa voivani hyvin! Mielestäni näissä on jo paljon tavoittelemista, mutta onneksi on kokonainen vuosi aikaa. Vuonna 2020 toivottavasti pääsemme muuttamaan hieman suurempaan asuntoon, ja aloitin myös uudessa työpaikassa. Paljon siis muutoksen tuulia, mutta olen valmis! Viime vuoden pohjilta suunta ei voi olla kuin ylöspäin 😉

Tää vois olla mun tän vuoden motto!

Thank you, next!

-Iiris