Terve taas!

Kuten ekassa postauksessani nopeasti mainitsin, aloitin parisen viikkoa sitten Fitfarmin valmennuksen. Tavoitteenani on pudottaa parin vuoden aikana kertyneitä ”parisuhdekiloja” ja lisätä omaa hyvinvointia, terveyttä ja oppia taas syömään ja liikkumaan säännöllisesti ja oikein. Olen lapsesta asti harrastanut liikuntaa eri muodoissa, ratsastuksen ollessa kuitenkin aina se ykkösjuttuni. Kuntosalilla olen myös käynyt aina ajoittain, mutta en oikein koskaan ole oppinut nauttimaan siitä. Valitsin valmennuksekseni Superdieetin, sillä sen mukana tulee myös treeniohjelma ja ajattelinkin opetella nyt tykkäämään siitä kuntosalista!

Valmennus

Superdieetti kestää kuusi viikkoa, ja nyt tätä kirjoittaessani on kaksi ensimmäistä taputeltu. Valmennukseen kuuluu ruokavalio, monipuolinen treeniohjelma (sisältää salitreenit, itsenäiset kotona tehtävät sekä kahvakuula- ja ulkoilmatreenit), tiivis yhteisön tuki ja esimerkiksi yli 200-sivuinen reseptikirja! Treeni koostuu neljästi viikossa tehtävästä lihaskuntotreenistä, ja paketin saa itse koostaa edellämainituista treenivaihtoehdoista. Lisäksi kuuluu tehdä kaksi aerobista treeniä viikossa, kuten vaikkapa lenkit tyhjällä vatsalla aamuisin. Itse olen valinnut tähän asti neljä salitreeniä viikossa, ja se onkin tuntunut sopivalta vaihtoehdolta. Ruokavalio on todella tiukka, ja runsaimpina päivinä kalorimääräksi koostuu noin 1500 kilokaloria. Kumma kyllä, nälkää en juuri ole kokenut eikä toistaiseksi ole tehnyt tiukkaa pysyä suunnitelmassa, vaikka houkutuksia kyllä aina välillä tulee…

Tavoitteenani on pikkuhiljaa saada 15-20 kg painoa pudotettua ja mahtua niihin vaatteisiin, mihin joskus muutama vuosi sitten olen mahtunut… Tiedostan, että tämän kuuden viikon aikana en tuota määrää saa itsestäni irti, mutta tämän superdieetin tarkoituksena olikin olla ns. ”kickstart” kohti tavoitteitani! Ensimmäisen kahden viikon aikana paino ei juurikaan ole pudonnut, vaan lähinnä heitellyt yhden kilon välillä, mutta olo on kummasti kevyempi ja virkeämpi. Olen myös ottanut kuvia viikoittain, ja niissäkin huomaa jo pientä muutosta! Olen päättänyt olla tuijottamatta vaakaa niin tiukasti, ja keskittyä nyt ensin siihen että noudatan ruokavaliota ja treeniohjelmia, minkä seurauksena sen painonkin pitäisi pikkuhiljaa lähteä laskuun 🙂

Salilla jaksan tehdä treenit hyvin, ja joka kerta lisään painoa oman jaksamisen mukaan. Ohjeena on tehdä sarjat aina failureen saakka, joten painoa saa kyllä todellakin lisätä. Tällä hetkellä myös oma fiilikseni on iloinen ja motivoitunut, mitä se ei pitkään aikaan treenatessa ole ollut! Tästä on siis hyvä jatkaa eteenpäin, ja päivittelen tänne aina kuulumisiani dieetin saralta:)

Hei vaan hei! Tässä ekassa postauksessa ajattelin että olis hyvä ehkä kertoo  musta itestäni jotain, jos tänne eksyy joku lukija mun lisäks. Blogin tarkotus on siis olla keino mulle kirjottamalla selventää omia ajatuksia ja pitää niinsanotusti päiväkirjaa. Oon jo pitkään pohtinut että olis kiva alkaa kirjottaan, mutta en vaan oo saanut yksinkertasesti aikaseks. Mun elämä on välillä aika hektistä ja juoksen pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, joten siks tää tuntu nyt paremmalta kuin hyvältä idealta alkaa kirjottaan.

Mun elämä lyhykäisyydessään

Oon syntynyt Tampereella vuonna 1995 Suomen kultajuhlien keskelle, ja jääkiekko onkin lähellä sydäntä… Lähes koko ikäni oon myös täällä Mansessa asunut, paria poikkeusta lukuunottamatta. Villien teinivuosien ja lukion päätyttyä 2014 olin ihan todella eksyksissä eikä mitään hajua mitä haluaisin isona tehdä, joten jatkoin abivuonna aloittamassani työpaikassa, eräässä maailmankuulussa pikaruokaravintolassa. Olin aina halunnut eläinlääkäriks, lukiossa se muuttui ihan vaan ihmislääkäriks mutta abivuonna alkoi elämä olla vähän liian siistiä ja jäi koulu taka-alalle. Kirjoituksiin en juurikaan panostanut, ja vaikka ihan hyvät paperit sainkin ei niillä silti lääkikseen menty. Pidin välivuoden ja tein töitä, aloin seurustella ja kevään 2015 tullen muutin Pohjanmaalle Vaasan lähistölle. Vietin siellä kesän töitä tehden, ja syksyllä muutin Jyväskylään Alkio-opistoon opiskelemaan kauppatieteitä. En päässyt yliopistoon kevään 2016 pääsykokeiden myötä, joten taas olin tyhjän päällä.

Palasin kesällä 2016 takaisin Tampereelle ja jatkoin töitä entisessä ravintolassani. Koko paikka ja ihmiset olivat poissaoloni aikana muuttuneet aivan täysin, mutta pääsin mukavasti takaisin kelkkaan ja sainkin ystävyyssuhteita, joita en koskaan toivottavasti tule menettämään. Syksyn koittaessa halusin kuitenkin keinolla millä hyvänsä päästä opiskelemaan, ja hain syksyn yhteishaussa Tamkiin sairaanhoitajaksi. Kas kummaa, pääsin sisään ja aloitin opinnot tammikuussa 2017! Kevään aikana tapahtui paljon, sain ihania uusia ihmisiä ympärilleni ja erosin vaikeasta parisuhteestani. Juoksin kavereideni kanssa lähes jokaisissa opiskelijabileissä ja -tapahtumissa ja todella nautin opiskelijaelämästä. Tämän lisäksi tein töitä kokoajan opintojeni ohella,ja päiväni useimmiten olivatkin melko pitkiä. Tämä kaava jatkui melko samanlaisena kevääseen 2018 asti, kun aloin seurustelemaan nykyisen poikaystäväni kanssa ja sain hieman aikaa ja rauhaa miettiä omaa elämää. Kun oli ihminen kelle puhua omista ongelmista ja joka osasi kysymyksiini vastata, rupesi polkuni näyttämään hieman helpommalta. Kevät 2018 meni lähinnä pohtiessa omaa elämääni, ja millaiseen solmuun olin sen jälleen saanut. Opintoni olivat sekaisin, kurssit roikkuivat ja motivaatiota ei enää ollut nimeksikään. Tajusin, ettei sairaanhoitajana työskentely onnistu ilman kutsumusta, joka minulta todellakin puuttui. Kesän aikana mietin vaihtoehtoja ja päädyin melko radikaa

liin ratkaisuun.

Päätin lopettaa opintoni Tamkissa. Päätös oli vaikea, ja erityisesti muille perustelu vielä vaikeampaa. Perus ”Ei vaan ollut mun juttu” kuulosti omaan korvaan pelkältä luovuttamiselta, mutta toisaalta se kuvasti täydellisesti omaa fiilistäni koko hoitajaopinnoista. Poikaystäväni auttoi minua elämässä eteenpäin, ja löysinkin uuden tavoitteen itselleni. Haluan opiskelemaan tietojohtamista TTY:lle, ja syksyn tullen aloitin opinnot avoimen yliopiston puolella. Tammikuussa 2019 aloitin väyläopinnot ja pääsykokeisiin valmistautumisen. Elämäni oli pitkälti matikkaa ja fysiikkaa ja tietokoneen ääressä tuli istuttua varmaan satoja tunteja. Keväällä työpaikkani oli muuttunut todella, ilmapiiri oli huono ja kellään ei oikein ollut enää kivaa.

Minä ja muutama muu jotka siellä olivat olleet useamman vuoden, olimme ”kasvaneet porukasta ulos”. Hyvän ystäväni kokeman epäarvoisen kohtelun seurauksena hän irtisanoutui, ja minä lähdin paria viikkoa myöhemmin perässä.

Toukokuussa puolessa välissä aloitin uudessa työpaikassa, ja kesäkuussa kävin pääsykokeissa. Ne tuntuivat aivan älyttömän helpoilta, ja olinkin melko luottavaisin fiiliksin. Toisaalta, koska kokeet olivat minulle helpot, olivat ne myös kaikille muillekin. Tämän seurauksena pisterajat nousivat ennennäkemättömällä tavalla, ja koulupaikkani meni sivu suun. Jälleen kerran olin vailla suunnitelmia, ja kesätyöpaikkani sopimuksen määräaikaisuuden takia oli hieman jo pelko perseen alla tulevasta. Taas piti pohtia, että mitä nyt. Yhdessä poikaystäväni kanssa keksimme pitkän väylän, ja hakeuduinkin sinne opiskelemaan. Päätin myös alkaa nyt työttömänä saliharrastuksen uudestaan, ja hakeuduinkin Fitfarmin valmennuksien piiriin. Näistä asioista tulevat myöhemmät postaukseni kertomaan! Mukaan mahtuu myös varmastikin muutama sananen hevosista, kavereista ja parisuhteesta!

Kiitos ja hei!