Olen 31-vuotias ja ollut aina pienituloinen. Omille muuttamisen jälkeen säästämisestä on kuitenkin tullut elämäntapa. Seikkailun ja maailman näkemisen halu on ollut niin kova että pienistäkin tuloista olen onnistunut säästämään reissurahaa.

Lukion jälkeen muutin Keski-Suomesta Pirkanmaalle, opiston asuntolaan. Opisto, siellä asuminen sekä ruuat maksoivat 500 euroa kuukaudessa. Opintotukea + asumislisää sain 300-400 euroa, en muista enää tarkemmin. En olisi halunnut ottaa lainaa, koska kaikki laina oli mielestäni tuolloin pahasta, mutta pakkohan se oli. Otin lainaa 3000 euroa, ja se mätkäistiin tililleni kerralla koko summa, vaikka olimme pyytäneet sen pienissä osissa.

Ensimmäisen vuoden jälkeen jäin opistolle suorittamaan valokuvauksen ammattitutkintoa ja siihen koulutukseen kuukausimaksu tippui 350 euroon. Silloin pärjäsin taloudellisesti hieman paremmin. Sittemmin olemme olleet kaksi kertaa Australiassa kiertelemässä ja töissä. Toisen kerran jälkeen maksoin opintolainani kerralla pois reissussa kertyneillä rahoilla.

Valmistuttuani muutimme poikaystäväni kanssa Tampereelle kerrostalokaksioon, vuokra oli 680€. Sain reilun kuukauden työttömyyden jälkeen töitä kiinteistönhuoltofirmassa lattianvahaajana. Bruttopalkkani oli noin 1200€, mikä minulle oli tuohon aikaan todella suuri summa rahaa. Tilille tuli hitusen yli tonni kuussa, joka oli hieman yli tuplat siitä mihin olin tottunut.

Hain samana keväänä opiskelemaan TAMKiin ja pääsinkin sisään. Ehdin tehdä töitä täysiaikaisesti puoli vuotta ennen kuin koulu alkoi. Jatkoin toiset puoli vuotta osa-aikaisena siivoajana, kunnes en halunnut tehdä sitä enää. Priorisoin koulunkäyntiin keskittymisen.

Ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana säästin opintotuesta (lainaa en enää ottanut) matkakassaa tulevan välivuoden Australian reissua varten. Ja miten ihmeessä se oli mahdollista?

Asuin kahden kämppäkaverin ja poikaystäväni (jonka kanssa jaoin huoneen) kanssa ja dyykkasin lähes kaiken ruuan kokonaisen vuoden ajan. Kerrostalokolmiossa oli yleistä hintatasoa matalampi vuokra ja olimme onnekkaita kun luokkakaverini kertoi vapautuvasta huoneesta.

Kaupasta ostettiin epäsäännöllisen säännöllisesti vain muutamia asioita, esimerkiksi mausteita, voita, ketsuppia ja soijarouhetta. Kaiken muun saimme roskiksista. Söimme enemmän tuoreita kasviksia ja hedelmiä kuin ikinä ennen ja usein keittiötasomme notkuikin ruuasta onnistuneen dyykkireissun jälkeen. Välillä vein ruokaa kavereillekin.

Silloin meillä oli kolmekin hyvää vaihtoehtoa Tampereen keskustassa missä dyykata, nykyään kaikki nuo paikat on laitettu kiinni ja syömäkelpoinen ruoka saa pilaantua rauhassa. Nykyään ruokahävikin vähentämisestä puhutaan paljon enemmän, mutta jo silloin otti päähän kun toiselta puolelta maapalloa tuodut hedelmät pistetään roskiin yhden lommon takia.

Vaatteet olen ostanut kirpputoreilta, silloin harvoin kun niitä on tarvinnut ostaa, ja kosmetiikkatuotteet olen jättänyt ostamatta. Vesipesu naamalle aamuin illoin on tähän asti riittänyt aivan hyvin ja meikkiä en ole ikinä oppinut säännöllisesti käyttämään. Enkä näe miksi pitäisikään.

Rahaa meni bussiin kun kävin silloin tällöin vanhempieni luona kylässä Keski-Suomessa. Käytiin myös erittäin harvoin Teemun kanssa ulkona syömässä ja elokuvissa (alennuspäivinä). Baarissa kävin paikoissa joissa ei ollut sisäänpääsymaksua ja tupakkaa en ole ikinä polttanut (jos nyt miettii näitä perinteisiä mihin opiskelijoilla usein menee rahaa).

Meillä oli Teemun kanssa täysin omat rahat tuohon aikaan ja kumpikin hoiti omat kulunsa itse. En siis pystynyt säästämään siksi että poikaystäväni olisi kustantanut elämääni. Elimme vuosikausia niin että maksoimme kaupassa omat ruoka-aineemme, jos ostimme jotain mitä toinen ei syönyt ja yhteiset jutut maksettiin sentilleen puoliksi. Säästimme kaikki kuitit ja kun niitä oli kertynyt pieni nivaska, niin kävin ne läpi ja laskin kumpi on maksanut enemmän yhteisiä juttuja. Sitten oli toisen vuoro maksaa jonkin aikaa kunnes tilanne oli taas tasoittunut.

Nyt kun tuota muistelee niin herranjestas kun vaikuttaa vaivalloiselta menetelmältä! Eikä silloin ollut vielä älypuhelimia ja käteviä äppejä, joilla saisi heti laskettua mitä kukakin on maksanut.

Nykyään meillä on yhteinen tili, jolle molemmilla on kortti ja sieltä sitten maksellaan ruuat ja kaikki kodin kulut kuten sähkö, vesi, jätemaksu ja Utun tarvikkeet. Miljoona kertaa kätevämpää! Tietty on myös omat tilit, mistä ostellaan ne omat jutut.

Ensimmäinen dyykkivuosi päättyi siihen kun lähdimme kesän jälkeen Australiaan, tosin dyykkasimme vähän sielläkin (kasviksia ja hedelmiä torilta sekä muffinsseja ja leipää leipomosta). Kun tulimme takaisin, vakiopaikkamme oli laitettu kunnolla säppiin, eikä niistä ollut enää mahdollista saada mitään. Täytyi siis ryhtyä ostamaan taas ruokaa, lol.

Olin myös perustanut toiminimen, jonka kautta tein hääkuvauksia kesäisin ja näin ollen minulla oli vähän enemmän rahaa käytössä. Viimeisenä kouluvuotena menin taas osa-aikaiseen työhön teatterin siivoajaksi.

Ilman dyykkausta en olisi pystynyt säästämään niin hyvin, tai ollenkaan, ja olenkin hyvin iloinen siitä elämänvaiheesta. Oli aina hauskaa lähteä iltaiselle dyykkiretkelle, kun ei ikinä tiennyt mitä kaikkea sieltä löytyisi. Ehkä tänään olisi se päivä kun astiassa olisi 7 suklaalevyä? Kerran oli!

Vielä vähän suoria summia

• Suurin kuukausittainen ansioni nettona on noin 4000 €. Pakkasin kirsikoita Australiassa.
• Vakituisen työn suurin kuukausipalkka bruttona 1900 €. Nettona noin 1400 € (verojen lisäksi ruokamaksu vähennetty. Se oli 5,50 € päivässä, sisälsi aamiaisen ja lounaan.)
• Pienin kuukausittainen ansioni on opintotuki + asumislisä. En muista paljon se oli, 400€?
• Säästin kymmenessä kuukaudessa noin 7000€. Palkkani oli tuolloin nettona 1400€. Oli myös auto ja asuntolaina, mutta ei lasta.

Kuvitukseksi löysin laskelmia vanhoista vihkoista. Olen aina tykännyt laittaa tarkat summat ylös mitä minulla on ja kuinka paljon on tulossa, pientä Roope-Ankkaa havaittavissa siis.