Syksyn suunnitelmat ja mitä ei olisi pitänyt opiskella nuorena

Hain tänä keväänä opiskelemaan toista korkeakoulututkintoa kahteen eri kouluun. Kumpaankin tein ennakkotehtävät ja kumpaankaan en saanut kutsua pääsykokeisiin.

Kun sain ensimmäisen sähköpostin, olin pettynyt noin tunnin ajan. Sitten ajattelin että todennäköisesti yliopisto-opiskelu ei olisi sopinut minulle kuitenkaan. Tiesin myös että mahdollisuuteni olivat alun alkaenkin olleet todella pienet, koska minulla on jo korkeakoulututkinto.

Suhtauduin kuitenkin odottavalla mielellä toiseen kouluun. Kun sieltäkin sitten tuli viesti ettei pääsykoepaikkaa auennut, niin hyväksyin asian nopeasti. Vaikka tämä oli se koulu mihin mielummin olisin mennyt, tuntui että kävin ne negatiiviset tunteet läpi jo ensimmäisen kirjeen kohdalla.

Luonteeseeni kuuluu asioiden kääntäminen positiiviseksi ja muistinkin miksi en ollut alunperin innostunut opiskelun ideasta kun mieheni sitä ehdotti. Olin nimittäin sitä mieltä, että eikö tässä olla jo vietetty tarpeeksi aikaa koulun penkillä. Halusin lähteä tienaamaan tekemällä työtä jota oikeasti haluan tehdä. Olin kyllästynyt elämään niin pienillä tuloilla ja olin valmis siirtymään työelämässä eteenpäin.

Olen miettinyt tätä usein viime vuosien aikana ja tullut nyt siihen lopputulokseen, että jos saisin valita uudestaan, en menisi opiskelemaan kuvataidetta TAMKiin. Olisin voinut opiskella niin monta ”järkevämpää” alaa, jossa vaikka olisi työllistymismahdollisuuksiakin. Tuntuu että tuhlasin korkeakoulupaikan ja missasin mahdollisuuden opintolainavähennykseen tai -hyvitykseen. Toista tutkintoa on niin paljon vaikeampi päästä opiskelemaan kuin ensimmäistä.

Olin 22-vuotias kun hain opiskelemaan kuvataidetta. Hakemisen syinä olivat:

• Jotain pitäis varmaan opiskella…
• En halua vahata lattioita kauheen pitkään…
• Englanti oli ainoa kouluaine missä olin hyvä kuviksen lisäksi, eikä yliopisto kiinnosta.
• Ainoa asia mistä tykkään on piirtäminen. Eli kuvataidetta!

Kuten listasta näkee, ei tullut edes mieleen miettiä tulevaa ammattia työllistymisen tai palkkatason kannalta. Halusin vain opiskella jotain kivaa. Ja sitä nyt kadun. Koska tiedän, että minusta olisi vaikka mihin.

Tämän kevään aikana olen miettinyt vaihtoehtoja tulevaisuudelle, jos koulujen ovet eivät aukea. Poikani aloittaa päiväkodin joka tapauksessa elokuussa, eli syksystä eteenpäin minun on tehtävä jotain järkevää. Olen miettinyt yrityksen perustamista todella paljon, koska kaipaan vapautta niin kovasti. En voi kestää ajatusta, että minun pitää anoa tiettyä aikaa milloin haluaisin pitää kesälomani, tai toimitella jollekin lääkärintodistusta kun olen sairaana.

Tottakai työntekijänä kaikki olisi niin paljon helpompaa. Ei taloudellista vastuuta, markkinoinnin kiemuroiden opettelua tai epävarmuutta tulojen jatkuvuudesta yllättävän tilanteen tullessa vastaan. Mutta juuri nyt on sellainen olo, että minä en kaipaa helppoutta. Haluan haastaa itseäni, haluan opetella niitä kiemuroita ja haluan ottaa vastuuta ja näyttää itselleni että pystyn siihen.

Tunnen vahvasti sen, että meillä jokaisella on vain tämä yksi ainoa elämä ja minä ainakin haluan saavuttaa sen aikana jotain mistä olla ylpeä.