Siitä lähtien kun aloitin vuonna kivi ja miekka hommat baaritiskin selvemmällä puolella, on fyysinen kuntoni rapistunut kuin vaahteran lehdet syksyllä. Erinnäisiä tapaturmia on kärsitty, loukkaantumisia myös, mutta eniten osumaa on ottanut säälittävä vasen ranteeni. Keväällä 2011 painaessani kahta työtä (päivät tietokoneella, illat ja yöt baarissa) meni ranne todella heikkoon kuntoon, lopulta siinä määrin että sain hakata kättä kiviseinään enkä tuntenut mitään. Lopulta suostuin astelemaan lääkärille, jossa muutamien tutkimusten (sähköiskuja hermoihin, kauhean nautittavaa) jälkeen todettiin ranteessa pahanlaatuinen hermovaurio ja 95% halvaus. Seuraavana päivänä leikattiin eikä tuo koskaan toipunut täysin. Esimerkiksi salilla täysin nounou ovat olleet punnerrukset, dipit ja muu ranteiden ”kääntöä” vaativa toiminta ja treenit on suoritettu rannetuet tiiviisti käsissä. Leikkauksen jälkeen ranteeseen on jouduttu pistämään jo kahteen otteeseen kortisonia, ennen leikkausta kerran – uusiutuva jännetupentulehdus on kettumainen vaiva, vaikka itse sanonkin. Kolmas kerta oli tosiaan viime syksynä ja silloin sanottiin, ettei neljättä enää tule vaan pitäisi painella leikkausveitsen alle, mikäli tila vielä uusiutuu.

Tänään sitten olin imurin ja mopin varressa, kun tajuntaan iski viiltävä kipu raahattuani imurin takaisin yläkertaan. Tajusin samoin tein, että nyt ei ollut hyvä juttu. Ja sen on todennut tänään aika moni muukin; ranne on kyynärpäähän asti turvoksissa, ainoa ”puristusvoima” joka löytyy riittää pitämään kiinni tyhjästä pahvimukista, juomapullon avaaminen ei onnistu, peukalon liikutus on suoraan helvetistä.. Kyllä, onnistuin kahden siivouksen jälkeen rikkomaan tuon vasemman ranteen jälleen kerran. Ja tietysti lasta/särkylääkkeet/Voltarenrasvat/kylmäpakkaukset/kaikki-muut-mitkä ovat kotona, jonne pääsen vasta tunnin päästä (kivun kanssa kärvistelty lähes kolme tuntia ja turvotus senkun kasvaa). Tämän takia en imuroi tai pese lattioita kotona. Onneksi on mies ♥ Nyt tässä arvon, että saisiko tuon ohitettua kotikonstein vai joutuuko todellakin kääntymään lääkärin ja veitsen puoleen. Tämä nyt ainakin tietää sitä, että tällä viikolla treeniä salilla ei tule, koska ranne rasittuu joka kerta ainakin jonkin verran – eli pelkkää käpöstelyä ulkoilmassa tiedossa. Siivousta olisi kuitenkin hoidettava hieman joka päivä, joten en tiedä miten siitä osasta suoriudun edes jokseenkin kunnialla. Voi huoh, ei tän homman näin pitänyt mennä! Ei auta kuin toivoa tässä vaiheessa parasta ja pelätä pahinta, viikonloppuna ei onneksi tarvitse roudata poikain soittokamoja kun kyseessä on laivakeikat 🙂

Kovasti olisin kyllä halunnut nyt kunnolla treenin pariin – vaikka sitten yksin, kun aikataulut olisivat menneet koko viikon vuorojeni takia J:n kanssa väärin päällekkäin – koska uusi kuva kolkuttelee ihan nurkan takana. Siis apuva, sehän tulee jo ensi viikolla! Ensi viikon perjantaina istahdetaan sitten kahdennentoista kerran tuoliin neulan ja musteen alle, tällä kertaa reisi joutuu inkattavaksi. Tai siis pääsee 😉 Ja sen jälkeen tulee pari viikkoa ”vapaata” jalkatreeneistä. Pitää ehkä yrittää huomenna tehdä jotain jalkajuttuja, jotka eivät vaadi käsien läsnäoloa missään määrin (lähentäjät/loitontajat ovat tällä sekunnilla ainoat mieleen tulevat, koska muissa vähintään puristan käsillä kahvoista viimeistä päivää). Paino sanalla yrittää. Ja keskittyä siihen aerobiseen puoleen tuolla ulkosalla. Onneksi solkku ei vaadi toimivia käsiä, voin käydä syventämässä siellä pohjaväriä nyt sitten hyvällä omallatunnolla 😀

Käväisin tänään J:n työpaikalla istuskelemassa parin tunnin verran, nyt on freesattu väri päässä – nyt se on ihan oikeasti hopea, eikä jotain värisotkua välillä ”lähes musta – keltainen – sinertävä” 🙂 Samalla uudistettiin vähän leikkausta, kun on vuosikausia ollut tuo samanlainen letti. Aikaisemmin kun vaihdoin kuukausittain tukan väriä, oli tapanani värjätä otsatukka jollain x-värillä ja loppupää toisella y-värillä (yleensä vähintään toinen väri oli musta). Tukkani on järkyttävän paksu ja kasvaa tosiaan sen reilun sentin kuukaudessa, joten lyhyessä poikamallissa jatkuva värien vaihtelu ei näkynyt kunnossa mitenkään. Nyt väri on kuitenkin ollut puolisen vuotta tuo hopeinen, alkoi sama vanha otsis-malli ärsyttää – sillä kun ei oikeastaan ollut enää mitään virkaa. Piristettiin nyt sitten naamaa leikkelemällä etuheitto pois ja sen tilalle tuollainen pikkutynkä, jonka ”yli” voi heitellä vähän pitempiä haituvia. Kauhean vaikea selittää 😀 Mutta otsaa tuli esiin enemmän, tyyli on vähän enemmän rock ja malli pidentää kivasti tätä mun neliönmallista lärviä, joten olen tyytyväinen. Vielä kun sen oppisi laittamaan itse kivasti eikä niin, että näytän tosi pahasti kynityltä.

Eli tästä tuli sitten melko tapahtumarikas viikon aloitus. Sitähän tässä nimenomaan kaivattiin..tai sitten ei. Eiköhän tuo loppuviikko ole ihan tarpeeksi äksöniä tarjoava tähän elämään. Nyt ei auta kuin toivoa, että tuo ranne alkaisi hieman helpottamaan, koska laivalle en muuten mene käsi paketissa, se on varma! Mahtia, melkein kohta on perjantai! 😉

– Merry