Nörttipojan jorinoita
On varmaan joskus aiemminkin tullut mainittua, että Nörttipoika on supliikkimiehiä, ja siinä mielessä siis ei kovin perinteinen ujo nörtti. Tai no, supliikki ja supliikki; sanotaanko, että puhuu mielellään.
Itseasiassa, en edes tiedä miksi alunperin aloin kutsua häntä Nörttipojaksi; ellen sitten siksi että ujoutta lukuunottamatta kaikki nörtin tunnusmerkit täyttyvät: ulkoinen olemus (hontelo, silmälasit, ei hirveän lihaksikas – pukeutuminenkaan ei ihan viimeisimmästä muotikatalogista), harrastukset (politiikka, historia, online-gaming, online-pokeri, online-onlinevaikkamikä), älykkyys ja yleistieto (perkele voitti Trivial Pursuitissakin – sehän se on se arvostetuin yleissivistyksen mittari vai mitä). Ja tietysti kirsikkana kakussa uusi duuni teknisessä helpdeskissä. If it looks, sounds, and walks like a duck…
Nörttipoikaa muuten lähinnä vain huvitti, että kutsun häntä Nörttipojaksi. Itse kuulemma mieluummin tituleeraa itseään geekiksi, mutta…semantiikkaa.
Seksin jälkeen Nörttipoikaa vaivaa poikkeuksetta puheripuli. Sitä ripulia on hauska kuunnella (kas, siinäpä taas lause jota en koskaan olisi ajatellut käyttäväni).
Tällä kertaa monologi käsitteli ihmisen evoluutiota suhteutettuna kämppikseensä – joka siis on jo pitemmän aikaa ollut Nörttipojan nemesis ja suuri frustraatioiden aiheuttaja. Kämppis ei osallistu kodinhoitoon, rikkoo enemmän kuin remppaa, on tuomitseva, kapeakatseinen, kaavoihin kangistunut ja kuulemma muutenkin kaikin puolin ikävä ihminen.
Nörttipoika aloitti kertomaan, miten hän on koko ikänsä uskonut evoluutioon, ja siihen että ihminen on ikuisesti kehittyvä organismi:
“Kun ihminen joskus luolamiesaikana keksi tulen ensimmäistä kertaa, hän myös suurella todennäköisyydellä jossain vaiheessa tökkäsi vahingossa siihen kätensä ensimmäistä kertaa. Tulen kuumuus sai ihmisen vetämään kätensä pois; sehän teki kipeää. Ihmiset saattoivat toistaa tapahtuneen vakuuttuakseen, että kyseessä ei ollut sattuma; ehkä jopa kolmannenkin kerran. Mutta sen jälkeen tehtiin looginen päätelmä: tuli on kuumaa, kuuma polttaa ihoa, vältä tulen koskettamista. Neljättä kertaa ei koskettu, jos siltä voitiin välttyä.
Kämppikseni ei toimi näin; sen sijaan hän iskee päänsä kerta toisen jälkeen samaan ongelmaan, ei tee siitä mitään konkluusioita, ja jatkaa kerta kerran jälkeen toimintaansa täysin samalla tavalla. Luulisi, että viiden kerran jälkeen kuudennen kerran tulos on jo antisipoitavissa, mutta mitä vielä; se tekee sen vielä kuudennekin kerran. Looginen päättelykyky puuttuu siis kokonaan.
Itseasiassa, on kämppikseni ansiota että olen alkanut kyseenalaistaa koko evoluutioteorian, sillä hänen ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla edes hengissä.”
Minä tapaan näitten yksinpuhelujen aikana maata silmät kiinni vierellään hymynkare suupielessäni, antaen jorinan soljua tajuntaani sen enempiä kommentoimatta, laiskasti kuunnellen, raukeasti rintakarvojaan sormillani näpertäen. Nörttipojan ääni resonoi miellyttävästi (ääni on sävyltään tumma, matala) ja on kivaa vain olla ja kuunnella, antaa toisen höpöttää.
Jos puhe alkaa rönsyillä liikaa, tai mennä aiheeseen joka ei kiinnosta (kuten eri EU-maiden strategiat Toisen Maailmansodan aikana, eritellysti jalka- meri- ja ilmavoimat), käännyn suutelemaan samalla kun hivutan kättä haaroihinsa. Luulin olevani ovela salakavaline harhauttavine manöövereineni.
“Jaa, taasko kyllästytän puheillani?”
Voidaan myös muuten turvallisesti todeta, että meidän suhteemme ei ole enää pelkkä seksisuhde (no, eihän se pelkästään sitä ole ollutkaan enää pitkään aikaan). Mutta lopullisen niitin toi jälkijorinoitten jatko-osa – suoraan Nörttipojan meilistä eilen:
“Eilen oli mukavaa – seksi oli loistavaa kuten aina. Mutta sitäkin enemmän kaipasin olla yhdessä ja vain jutella, pitkästä aikaa.”