Dildoista ja panetuksesta – naisten juttuja
Istuttiin iltaa naapurissa ja jossain vaiheessa muutaman viinilasillisen jälkeen livahdimme naapurin rouvan (juu, juuri tämän nuoren miehen äiti) kanssa tupakalle kahdestaan. Muutama lasillinen oli tehnyt tehtävänsä ja rouvan kielenkannat löystyneet; eipä aikaakaan kun puhe kääntyi seksiin.
“Anteeksi nyt että kysyn, mutta kuinka usein te harrastatte seksiä?”
Olin tukehtua tupakkaani mutta onnistuin toteamaan suhteellisen lakonisesti, ettemme kovinkaan usein; että esimerkiksi tänä vuonna ei vielä kertaakaan. Nainen jatkoi:
“No me ei olla harrastettu seksiä kertaakaan varmaan kolmeen vuoteen.”
Naapurin rouva täytti viime vuonna 50. Ei siis enää ihan viime kevään vasikka, mutta kaukana viimeisestä käyttöpäivästä.
“On mulla vielä haluja, mutta mies ei vaan enää halua. Vaikka laihtunutkin olen. No, onhan se selvää, etten ole enää samoissa mitoissa kuin tavatessamme ja harrastin balettia…nyt on neljännesvuosisata ja kaksi poikaa ja 20 kiloa myöhemmin. Se ei kai sitten enää pidä minua haluttavana tai kauniina. Kroppa on muuttunut, halut on tallella.”
Oli vähän ristiriitainen olo. Toisaalta olin otettu, että minulle uskouduttiin. Samaan aikaan olin kuitenkin hieman vaivautunut – keskustelun saama käänne poikkesi huomattavasti yleisistä keskustelunaiheistamme (puutarhanhoito, lemmikit, sisustaminen, ruoka ja juoma).
Vähän myös mietitytti oliko kyseessä monologi vai odotettiinko minulta jotain kommenttia, kenties neuvoakin. Ennen kuin sain kielelläni pyörivän kommentin ulos, rouva ehti vielä puuskahtamaan:
“Tiedätkö, mä olen jo harkinnut rakastajan hankkimista! Kyllä mua vielä miehet katsoo ja kehuu, varmasti saisin ihan hyvänkin vielä! Ehkä minua nuoremmankin!”
En voinut itselleni mitään, repesin nauramaan syistä joita en voinut rouvalle kertoa. Rouva myötäili, teki vitsiksi.
“No en kai nyt sentään kuitenkaan.”
Sain vihdoin sanaisen arkkuni avattua ja kysäisin, onko rouva puhunut miehelleen seksin tarpeestaan. Mies oli kuulemma melkoinen mörökölli, ei suostunut puhumaan asiasta vaan vaihtoi aina aihetta, mikäli tuli puheeksi. Rouva oli jo siirtynyt sanoista tekoihinkin.
“Ostin uusia alusvaatteitakin, semmoisen mätsäävän setin, ja ajelin sääretkin! Tupsutin korvan taakse hajuvettä ja menin keimailevasti miehen seuraksi vuoteeseen pelkissä rintsikoissa ja pikkuhousuissa, vaikka paleli. Mies vain käänsi kylkeä ja alkoi mitään kommentoimatta nukkumaan.”
Puistatti. Kuulosti niin tutulta. Paitsi että minulla oli vielä yli vuosikymmen viiteenkymmeneen ikävuoteen – puitiinko tässä minun tulevaisuuttani?
Toisaalta oli hyvä kuulla, etten ole maailman ainoa nainen, joka ei saa mieheltään. Itseasiassa olen alkanut epäilemään, että meitä on paljon – mutta että se on asia josta ei naisena uskalla puhua; koska siihen liittyy hyvin vahvana oman epäonnistumisen tunne, epäily omasta seksuaalisuudesta. Että on jotenkin huono vaimona ja naisena, kun ei edes omaa miestä enää kiihota?
“Mitä mun nyt oikein pitäisi tehdä?”
Niin. En vissiin ihan voinut neuvoa hankkimaan rakastajaa. Päädyin sitten vähemmän pettämistä vaativaan ratkaisuun ja ehdotin seksilelua.
“Jaa, täytyy kai ensin kysyä mieheltä.”
Onkohan yhteiskunnassamme jotain vielä perustavanlaatuisesti pielessä, kun yli 2 vuosikymmentä saman miehen kanssa naimisissa ollut vaimo joutuu ensin kysymään mieheltä lupaa orgasmeihinsa?
