Ei ehkä se perinteisin unelmien matka?

“Awright guys ah haven’t seen ye around afore – whaur urr ye fae?”

Minä ja aviomieheni katsoimme toisiimme epäuskoisesti. Mitvit, oliko tuo englantia? Pitikö tuo ymmärtää? Ja mitä hemmettiä tuohon nyt vastaisi? Vetäisimme kasvoillemme hangonkeksihymyt, minä sain soperrettua: “Sorry?” Juttelemaan tullut paikallinen hymyili takaisin.

“Aye, ye’r nae locals, howfur dae ye lik’ oor village sae far?”

Hymyileminen koski jo poskiin. Nyökyttelimme innostuneesti, nostimme tuoppeja kippikseen. “Aye, aye!”

Paikallinen purskahti nauruun.

“Aye! Guid fowk! Cheers!”

Pohjois-Skotlanti. Pienenpieni kyläpahanen keskellä ei mitään; paikallinen baari täynnä natiiveja, joitten puheesta tämä vuoden Pohjois-Englannissa viettänytkään ja itseään englantia lähes natiivitasolla puhuvaksi tituleerannutkaan ei saanut mitään selvää.

Ei siinä muuten mitään, mutta paikalliset olivat sekä ystävällisiä että puheliaita – ja ennenkaikkea kiinnostuneita tuntemattomista kantabaarinsa asuttajista. Eivät tosin panneet pahakseen, että verbaalinen kommunikaatiotasomme oli retardin simpanssin tasolla. Niin oli heidänkin tarpeeksi monen tuopin jälkeen.

Teimme lähes vuosikymmen takaperin automatkan Skotlantiin, ja se on edelleenkin parhaiten muistoissa pysynyt matka; se, jota tulee vieläkin muisteltua ja jonka aikana tapahtuneita kommelluksia kerrottua eteenpäin. Skotlantilaiset ovat rehellisesti hullua porukkaa, joille alkoholi maistuu. Match made in heaven. 

Lähdimme matkaan tarkoituksella sen enempiä suunnittelematta; mutta koska matka sijoittui joulun ja uudenvuoden ympärille, varasimme B&B:t näiksi päiviksi. Muuten luotettiin off-seasoniin (kuka hullu menee Skotlantiin lomailemaan joulukuussa) ja sehän toimi; aina löytyi sijaa majataloista ja Scottisch Breakfastin kruunasi haggis.

Kuva: BBC/Little Britain

Välttelimme suurempia kaupunkeja ja Lowlandsejä, keskityimme pieniin kyliin ja pienehköihin kaupunkeihin. Reissun kohokohdat:

Keith, jossa aiemmin mainittu “keskustelu” käytiin. Lisäksi meidät kutsuttiin paikallisiin kyläjuhliin, jossa meitä kohdeltiin lähes julkkiksina. Vain, koska olimme ulkomaalaisia ja kunnioitimme kyläläisiä läsnäolollamme.

Oban, jossa tutustuimme Mad Mikeen ja Big Daveen. Lempinimet kuvasivat hyvin kavereitten olemusta; Mike oli hullu kuin pullosta tullu (itseasiassa, juuri vankilasta tullut) ja Dave oli…euhm, tuhdihkossa kunnossa. Päädyimme kippailemaan kaverusten kanssa tupladrinkkejä – kieltäytyäkään ei voinut (no ei me kyllä oltaisi haluttukaan), sillä kuten Dave totesi, “that wid insult Mike” – sillä seurauksella että Scottish Breakfast tuli seuraavana aamuna ylös huomattavasti nopeammin kuin oli hetkeä aiemmin mennyt alas. Hissi-ilmiö. 

Inverness, jossa teimme reissun pakollisen (ja ainoan) kulttuurivisiitin William Wallace – museoon, jossa oli yllättävän paljon ihmisiä. Kävelimme katsomaan William Wallacen muotokuvaa (totta kai kiltissä). Minä:

“Heei, Mel Gibson!!!”

Aviomies oli sen näköinen, että toivoi maan nielaisevan.

Loch Ness – vaikka hirviötä ei näkynytkään, sain riemukseni ostettua paikallisesta turistikrääsämyymälästä tinapillin (tin whistle). Sillä sitten viihdytin aviomiestäni autossa seuraavat kolme ja puoli tuntia. Kun pysähdyimme tankkaamaan ja tulin takaisin vessasta, pilli oli mysteerisesti kadonnut.

Kirkcaldy, jossa vietimme uuden vuoden vaihtumista. Tutustuimme baarissa porukkaan, joka tarjosi meille essoja (emme ottaneet) ja vippiliput paikallisen yökerhon bileisiin (otimme, niillä pääsi jonon ohi). Sillä välin kun mieheni vahti drinkkiäni (ettei kukaan sujauta sinne niitä pelottavia essoja), kävin ulkona tupakalla ja huomasin olevani kilttimiesten ympäröimä. Tiedustelin drinkkien rohkaisemana lähimmältä josko se mitä olin kuullut piti paikkaansa, eli että kilttien alla ei pidetty alushousuja. Kilttimies innostui ja kajautti keuhkojensa täydeltä:

“Awright th’ lassie wants tae ken whit we hae under th’ kilts!”

Koko poppoo nosti kilttinsä ja todisti kuulemani oikeaksi, odotti varmaan että turistimamma pakenisi kirkuen paikalta.

Olen edelleen ylpeä tuolloin nopeista hoksottimistani; vastaukseni tähän skottilaiseen flashmobin edelläkävijään vedettyäni vielä viimeisen henkosen savukkeestani:

“It sure is cold here innit lads?!”

Aye. 

***

P.S. Trendi siis haastoi – otin kopin.