Tyyntä myrskyn edellä?
Elämä on ollut viime aikoina kovin seesteistä – ehkä liiankin? Tämä drama queen ei ainakaan ole tottunut siihen, että kaikki rullaa omalla painollaan; odotan alitajuisesti seuraavaa “juonenkäännettä”, seuraavaa putoavaa pommia. On liian hiljaista, epäilyttävän hiljaista. Tyyntä myrskyn edellä?
Ykkösmiehen kanssa menee hyvin, ja nautimme pitkästä viikonlopusta shoppaillen, grillaten (meillä grillataan kesät talvet, säästä riippumatta) ja kaupungilla juhlien. Viikonlopun olisi kruunannut sauna, mutta olen uinti- ja saunakiellossa uuden tatuointini takia. Ääähh.
Apnealeikkauspäivä lähestyy hyvää vauhtia. Ensi viikon torstaina skalpelli viuhuu, ja Ykkösmies jää yön yli tarkkailtavaksi. Ei, en aio kutsua Nörttipoikaa silloin yökylään, se olisi hieman turhan julmaa, makaaberiakin. Huh, pelkkä ajatuskin mahdollisista komplikaatioista, yöllisestä puhelinsoitosta joka herättää minut Nörttipojan kainalosta… Karma can be a bitch.
Ennen leikkausta on siis tarkoitus vielä sopia tapaaminen. Nörttipoika viestittelee tuhmia, kertoo miten on aina fantasioinut seksistä ulkona. Julkisiin puskiin emme uskalla lähteä pelehtimään, mutta hyvänä kompromissina toimii kekseliään Nörttipojan idea parvekeseksistä. Pyykkinarulle voi ripustaa lakanoita näkösuojaksi; kylmä ja kova betonilattia vuorataan patjalla, jolla kelpaa kelliä ilkosillaan sessioiden välilläkin. Voidaan nauttia picknick-lounas vailla rihman kiertämää, nauttia auringon hellivistä säteistä.
Ja toisistamme, niin kauan kuin siihen on vielä mahdollisuus.
Minulta on kysytty, mitä sitten jos/kun Ykkösmiehestä kuoriutuu leikkauksen jälkeen seksijumala, joka toteuttaa jokaisen tarpeeni ja tekee Nörttipojasta tarpeettoman. Että lopetanko seksisuhteemme kuten alunperin oli tarkoitus.
Minä en oikeasti enää tiedä. En tiedä, kykenenkö päästämään irti ainakaan vielä, niin pian kaiken sen jälkeen mitä on sanottu. Ne kielletyt R-sanat vihdoinkin vaihdettu preesensissä ja imperfektissä. Eihän tämä pelkkä seksisuhde ole ollut enää pitkään aikaan.
En uskalla suunnitella, en spekuloida. Menen vain päivä kerrallaan, alistuneena siihen että ilmeisesti pystyn rakastamaan kahta ihmistä samaan aikaan. En haluaisi luopua kummastakaan, mutta tiedän että se on ennemmin tai myöhemmin välttämätöntä. Ja paras olisi tehdä pesäeroa ennenkuin tuuletin on täynnä tavaraa.
Silti olen paradoksaalisesti onnellinen. Onnellinen tässä hetkessä, tässä tilanteessa. Olen kuin tarun heinäsirkka, joka huolettomasti soittelee viulullaan vain tässä päivässä eläen, ja nauraa talvivarastoaan kokoon puurtavalle muurahaiselle.
Talvesta taitaa tulla pitkä ja kylmä. Mutta nyt on vielä kesä ja lämmin; sahaan viulua, tamppaan tahtia jalallani ja hymyilen. En jaksa murehtia huomisesta.