Ecce homo
“Mä en tykkää neitimäisistä homoista”, puuskahti naapurin seksuaaliselta suuntautumiseltaan valtaväestöstä poikkeava poika. “Vaikka mä olenkin homo, niin ei se tarkoita sitä että mun pitäis mennä tuolla persettä keikuttaen pikkurilli pystyssä kaikille homouttani mainostaen.”
Naapurin poika on ns. maskuliininen homo; ja vaikka oma homotutkani piippailikin jo heti ensitapaamisella, hänestä ei näe välittömästi päällepäin että hän preferoi miehiä. Hän ei halua korostaa homouttaan, vaikka tulikin ulos kaapista jo kymmenisen vuotta sitten, 16-vuotiaana.
“Mä en vaan tajua, että miksi sitä homoutta pitää erikseen mainostaa; pitääkö mun nyt mennä ääni falsetissa kirkuen tekemään jotain pashminaostoksia man-bag kainalossa keikkuen vain, koska niin homot nyt vaan tekee?”
Naapurin poikaa kritisoidaan joskus siitä, että hän tekee asioita eri tavalla kuin miten homojen “pitäisi” tehdä. Se suoraansanoen vituttaa; ihan kuin homous määrittelisi hänen koko persoonansa.
“Ei se, että mä osaan käyttää moottorisahaa, tee musta vähemmän tai vääränlaista homoa. Jos mä haluan katsoa Die Hard –leffat ja vetää samalla sipsejä, niin heti tulee joku tavan homopoliisi huutelemaan, että mitä sä noita heteroleffoja katselet, sunhan pitäisi olla homo ja katsoa repeatilla Broke Back Mountainia.”
Tajuan pojan vuodatusta kuunnellessani, että olen itsekin syyllistynyt pitämään häntä ensisijaisesti homona; että olen esitellyt hänelle uusia kenkiäni, kysynyt mielipidettä asukombinaatioista olettaen että hänellä on homona sisäsyntyistä tyylisilmää, vankkaa kiinnostusta muotiin ja kauneuteen. Shoppailemaan kanssani en sentään häntä ole pyytänyt, vaikka lähellä on ollutkin.
Perjantai-ilta oli pojalle jännä; toi ensi kertaa uuden poikaystävänsä näytille. Edes omille vanhemmille ei tuoretta rakkautta ole vielä esitelty, vaikka suhteen kumpikin osapuoli aavistelee jo kolmen viikon seurustelun jälkeen, että vakavaa tästä tulee.
Avaan ulko-oven ja kaulaani hyppää kiljaisten nuori, hoikka mies tukka sotkussa muotoilutuotteista.
“Ai hitsi kun on kiva vihdoinkin tavata, toi on puhunut susta niin paljon että musta tuntuu jo nyt että meistä tulee ihan BFF:t.” Vetäytyy halauksesta, kädet hakeutuvat pöyhimään hiuspehkoa. “Siis onks mun tukka ihan sekaisin, mä näytän varmaan ihan kauheelta!” Katse hakeutuu sähkönsinisiin nilkkasaappaisiini. “Siis voiettä miten fantsut kengät!”
Ykkösmies kommentoi jälkeenpäin huvittuneena, että aika mielenkiintoinen poikaystävävalinta mieheltä, joka ei tykkää “neitihomoista”. Vastasin, että mielipiteet muuttuvat. Ykkösmiestä ja naapurin nuorempaa poikaa hieman häiritsivät pojan stereotyyppiset manööverit; minun mielestäni poika oli kaikin puolin ihana; hauska ja sosiaalinen ekstrovertti, ylpeä itsestään ja identiteetistään. Mutta ymmärrän hyvin, että nuori neitihomo ehkä käytöksellään hieman sekoitti jurohkojen heteromiesten pakkaa.
Ehkä se poika lähtisi kanssani shoppailemaan.