Näpit irti!

Anna Blue Eyes kertoi viime perjantaina blogissaan ehkäisyidiooteista. Tunsin sanoinkuvaamatonta raivoa vielä pitkään postauksen (ja sen kommentit) luettuani.

Samaisena perjantai-iltana mentiin Ykkösmiehen firman bileisiin. Oli kiva taas tavata työtovereitaan, ja yritin pehmittää takaraivossani yhäkin jyskyttävää miesvihaa ilmaisilla viineillä; seuraamme liittyi nopeasti – kuten edellisvuosinakin – firman siivoojakaksikko: kaksi suustaan terävää ja hauskaa, vahvaa naista, joista pidin jo ensitapaamisella.

Jossain vaiheessa olin tupakkakopissa toisen heistä kanssa. Hänkin oli jo muutaman drinksun nauttinut, ja alkoi kertoa, miten olin ainoa nainen jonka kanssa hän pystyi juttelemaan bileissä. Juuri ennen tupakalle lähtemistä olin jutellut yhden myyntipuolen viisissäkymmenissä olevan jampan kanssa (jolle olin aiemmin avoimesti jakanut uusien asiakkaiden hankintastrategioita); miehestä huokui jotain, johon en ihan osannut sormella tuikata – jotain, joka sai karvani pystyyn joka kerta kun puhuin hänen kanssaan.

Siivooja alkoi puhua miehestä; oli huomannut että olin jutellut kanssaan. Kysyi, mitä hänestä pidän, ja tunnustin että en ihan sataprosenttisesti ole onnistunut sijoittamaan häntä mihinkään lokeroon.

Siivooja oli hetken hiljaa, vetäisi sauhut hieman tärisevin käsin.

“Mä olin kerran siivoamassa kahvihuonetta, kun se tuli sinne. Otti mun lanteilta lujasti kiinni takaapäin ja hieroi etumustaan mua vasten; sanoi että mulla on herkkupeppu ja että vaatii kaiken itsehillintänsä, ettei ota mua siinä ja saman tien. Mä löin sitä kyynärpäällä mahaan mutta seuraavalla kerralla se teki ihan samat.”

Viinistä hieman hiipunut raivo kuohahti uudelleen täyteen voimaansa. Kysyin, oliko nainen kertonut tapahtumasta kenellekään.

“No varmaan ne mua uskoo, siivoojan sana ei paljon paina pukumiehen sanaa vastaan. Mutta mua pelottaa nykyään aina jos joudun siivoamaan tyhjiä huoneita että jos se taas löytää mut.”

Ei perkele.

Tumppasin tupakkani ja ilmoitin lähteväni käymään vessassa. Paluumatkalla näin saman jampan baaritiskillä; vaimonsa seisoi turvallisen välimatkan päässä. Mies hymyili minulle vinosti, skoolasi tuopillaan. Minä suuntasin askeleeni häntä kohti hymy huulillani.

“Noh, eikö ole aika kivat bileet?” Laskin käteni olkapäällensä, ja jatkoin: “Näissä sosiaalisissa tapahtumissa oppii kyllä tuntemaan ihmisiä ihan eri tavalla kuin työkuvioissa.”

Mies myönteli, taputteli olallaan lepäävää kättäni, virnisti hieman juopuneesti. Katse viipyi dekolleteessani; minua ällötti. Ykkösmies tarkkaili tilannetta kauempaa hieman hämmentyneen oloisena. 

“Esimerkiksi toi Tiina (nimi muutettu), juttelin sen kanssa just tupakkakopissa, sillä oli mielenkiintoisia juttuja.” Tiukensin otettani miehen olkapäästä, katsoin häntä merkitsevästi silmiin.

Mies kalpeni hieman, virnistys muuttui väkinäiseksi. Kumarruin lähemmäksi, niin lähelle että haistoin oluen hänen hengityksestään. Yhä hymyillen madalsin ääntäni.

“Jos vielä kuulen yhtään mitään sen suuntaistakaan, en mene pelkästään Arton (toimitusjohtaja) juttusille, vaan myös rupattelemaan vaimosi kanssa. Luulen että häntäkin kiinnostaisi.”

Taputin miestä selkään ja sanoin parhaan pepsodenthymyni säestämänä:

“Noh, hauskoja bileitä vielä, jos ei jutella uudelleen!”

Tiina oli yhäkin tupakkakopissa; oli nähnyt että juttelin miehen kanssa ja uteli, mistä olimme puhuneet. Kerroin. Tiina halasi minua lujasti kyyneleet silmissä.

“Kiitos.”

Ällö pukumies viipyi juhlissa vielä jonkin aikaa, mutta rehvakkaasta käytöksestä ei ollut kuin varjo jäljellä; olkapäänsä olivat lysyssä, hymy ei ulottunut silmiin asti. Hän pälyili minua pelokkaasti koko loppuillan ajan. Vilkutin hänelle, skoolasin viinilasillani, hymyilin pirullisesti Ykkösmiehen kainalosta. Paskiainen.