Oma äiti vieraskynässä
Toimitus haastoi syyskuun viimeisenä päivänä bloggaajan lähipiiriin kuuluvan kirjoittamaan, miltä bloggaajan lähipiiriin kuuluminen tuntuu. Heitin pallon eteenpäin Ykkösmiehelle (jolta en ole vielä utsinut, tuleeko hommasta mitään) ja äidilleni.
Koska äitini ei varsinaisesti nykyään välimatkoista johtuen kuulu fyysiseen lähipiiriini (eikä häntä siten bloggaukseni hirveästi sinällään kosketa, semminkin kun bloggaan anonyymina), hän päätyi kieltenopettajan (el.) taustallaan tarinoimaan lapsuudestani.
(Tajusin muuten tarinaa lukiessani, että olen mummoni klooni.)
Olkaapa hyvät, vieraskynäilijänä oma äitini!
Kaksivuotiaana istuit kanssani mummolan sohvalla lasten lorukirja kädessä, ja luit loruja kuvien alta.Olisi luullut, että osaat lukea, mutta muistit ne ulkoa. Päättäväisesti ja oikein artikuloiden.
Olit kolmevuotias kun aloit kysellä, mitä ne lahjaksi saamasi muoviset irtokirjaimet tarkoittivat. Tajusit, että lukemisen kanssa niillä oli jotain tekemistä.
Kun asia alkoi tulla selvemmäksi, tavailit kirjaimia lehdistä. En opettanut lukemaan, vastailin vaan kysymyksiin.
Kaupunkibussissa, edelleen kolmivuotiaana, istuit sylissäni ja bussin pysähtyessä tavailit liikkeiden kylttejä. Ensimmäisiä luettuja sanoja oli ap-teek-ki. Mieleeni on jäänyt että joku takana istuva jäi ihmettelemään niin pienen lapsen osaamista. Tai pikemminkin päivittelemään. ”Ei voi olla totta.”
Viisivuotiaana hait jo kirjastosta kaikki Viisikko -sarjan kirjat mitä löysit. (Siis Enid Blytonin Viisikko-sarja.) Jotkut väittivät, ettei lapsi ymmärrä mitä lukee, mutta minulla oli oma mielipide. Tiesin että ymmärsit.
Kun olit 7-vuotias, vaihdoimme paikkakuntaa opiskelujeni takia. Aloitit koulun ja teimme päivää aikaisemmin saman bussimatkan, minkä tulisit kulkemaan päivittäin kouluun ja takaisin.
Menin sitten väärään bussiin koulutulokkaan kanssa! Sain kuulla napakat sanat lapsen suusta: ”Äiti, minä osaan kyllä itse paremmin kulkea sinne kouluun, ei sinun tarvitse neuvoa.” Ja osasitkin.
Kun kouluvuosi oli ohi, lensit yksin mummolaan moneksi viikoksi kesälomalla 7-vuotiaasta lähtien. Mummon vaikutusta ei voi aliarvioida. Hän oli suorasanainen, paljon työtä tehnyt ihminen. Jos asiat eivät luistaneet, saattoipa jokunen kirosanakin lipsahtaa hänen suustaan. Mummo meni ”läpi vaikka harmaan kiven”. Ja oli paras kurinpitäjä. Katse riitti.
Mummolassa ei opetettu ”hyssyttelemään” tai kaunistelemaan asioita. Elämä oli rehellistä arkipäivää, ei luksusta.
Kesäisin kalastit paljon, ratsastit joskus ja – luit kirjoja. Lukemisesta tuli rakas harrastus.
Nyt olet kohta nelikymppinen ja kirjoitat blogia, jota minä seuraan. Kirjoitat aiheesta kuin aiheesta hyvin, ja kannustan sinua siinä.
Olen kertonut, tosin hieman kronologisesti, miten opit lukemaan. Mutta miten opit kirjoittamaan, mistä se lahja tuli, on vaikeampi selittää.