Iltateekutsu

Ykkösmies lähtee huomenna työkeikalle muutamaksi päiväksi.

En voinut vastustaa kiusausta; päiväkahvi vaihtuu huomenna iltateeksi, kun Ruokakaupan Poika livahtaa iltapimeän turvin luokseni pikavisiitille. Tuskin me sitä teetä ehdimme kuitenkaan juoda.

Viestittely on ollut tänään sen verran levotonta, että istun kiemurrellen ja täristen näppäimistön ääressä. Visuaalisten todisteiden perusteella helppoa ei ole Ruokakaupan Pojallakaan. (Niihin kuviin en saanut julkaisulupaa – tosin ovat sen verran eksplisiittisiä, että kelpaisivatkin vain Jalluun.)

Minua vähän pelottaa. Se on uusi tunne. Nörttipojan kanssa olin ihan superitsevarma; nyt huomaan, että takaraivossani nakertaa. Ehkä se johtuu ikäerosta (19 vuotta) tai siitä, että Ruokakaupan poika on ihan perhanan hyvännäköinen.

En voi sortua epävarmuuteen, sillä olen jo ajat sitten tullut siihen tulokseen, että Ruokakaupan Poika on viehättynyt minusta nimenomaan siksi, että olen itsevarma ja aikuinen nainen, joka ei angstaile tai arkaile kehonsa kanssa. Joka uskaltaa puhua asioista niitten oikeilla nimillä; joka uskaltaa sanoa, mitä haluaa.

Ehkä huomisillan jälkeen niin onkin. Ehkä on normaalia, että “ensimmäisellä kerralla” vähän jännittää.  

Aion psyykata epävarmuuden nakerruksen pois. Huomenna töitten jälkeen käyn pitkässä suihkussa; sheivaan ja kuorin ja kosteutan. Pukeudun budoaariparhaisiini, pujotan jalkani korkeisiin avokkaisiin. Sonnustaudun stay-uppeihin ja pirskautan korvieni taakse kevyttä, mutta viekoittelevaa parfyymia.

Eihän minulla ole mitään syytä huoleen. Ruokakaupan Poikahan se on minua jahdannut; hän minut on fantasioittensa kohteeksi valinnut. Minut, eikä ketään muuta. Nähtäväksi jää, onko odotettavissa kertarykäys, vaiko jotain pidempiaikaistakin.

Tänään Instagram-stalkkaan. On se vaan niin älyttömän komea.