Se pelätty R-sana…
Loma vierähti terassilämmittimen keinovalossa sinnitellen ja huopiin kääriytyneenä grillaten. Purjehtimassakin käytiin – ja onneksi siksi päiväksi sattui, ellei tuulta (moottorilla mentiin), niin ainakin aurinkoa.
Puuma was here – kuka bongaa sijainnin?
Päiviin mahtui myös loputtomat määrät tekstiviestejä Valokuvaajalta, joihin vastailin salaa e-kirjojen välistä.
Emme ole vieläkään tavanneet Valokuvaajan kanssa, mutta viestittelemme päivittäin kuin olisimme riippuvaisia toisistamme. Olemme puhuneet kaikesta maan ja taivaan välillä; myös niistä suhteemme säännöistä. Minä keksin vain kolme.
1) Emme saa koskaan, milloinkaan, pyytää toisiltamme että jättäisimme vakipartnerimme.
2) Meidän tulee olla toisiamme kohtaan avoimia, rehellisiä ja kunnioittavia.
3) Mikäli tunteita tulee peliin, niistä saa kertoa; ja niistä pitää kertoa siinä vaiheessa, kun ne alkavat vaikeuttaa “oikeaa” parisuhdettamme.
Valokuvaaja suostui sääntöihin, hänellä ei kuulemma ollut mitään lisättävää. Paitsi se, ettei halua olla kenenkään Kolmonen tai Nelonen; ainoastaan Kakkonen. Olemme siis eksklusiivisesti, kuten Nörttipojankin kanssa olimme. Ehkäisystäkin keskusteltiin, ja Valokuvaaja kertoi olevansa steriloitu. Minä pyysin saada nähdä arvet ja puhtaat paperit sukupuolitautitesteistä. Valokuvaaja ymmärsi epäluuloni, ja sanoi arvostavansa minua siksi jopa entistä enemmän.
Valokuvaaja ilmaisee tunteensa yllättävänkin filtteröimättä. Viime viikonloppuna, juuri ennen nukkumaanmenoa, jossain hyvänyöntoivotusten ja seksuaalisen pakotuksen kuoppaisessa ja haastavassa välimaastossa, KIK wuut-wuuttasi.
“Älä nyt ota tätä väärin, mutta luulen että rakastan sua jo nyt.”
Wuut-wuut.
“Siis sillä tavalla ‘saa kertoa’ – pohjalta, ei siis ‘pitää kertoa’ –periaatteella.”
Olisiko minun pitänyt säikähtää? Pistää poika saman tien viestintäblokkiin? Tiuskaista, että et voi rakastaa jotakuta, jota et ole edes koskaan tavannut?
Valokuvaaja on herkkä, tunteellinen, huomioiva; mutta myöskin intohimoinen ja kokeilunhaluinen. Hän tuo mieleeni Nörttipojan – paitsi ettei tämä koskaan rakastanut minua. Hän rakasti “meidän juttua”, sitä, mitä minä hänelle annoin; mutta ei koskaan minua henkilönä. Ehkä se oli parempi niin, en tiedä.
Muusikko tokaisi, että Valokuvaaja on pistänyt minut jalustalle jo ennen tapaamistamme; ja että tapaamisemme saattaa parantaa hänet rakastumisestaan. Kiitin kauniisti ja ilmoitin, että seuraavassa viestissä voi kestää, sillä olen irroittamassa puukkoa selästäni. Muusikko pyyteli vuolaasti anteeksi. En vastannut. En ainakaan toistaiseksi.
Ensi viikon perjantaina me tapaamme, Valokuvaaja ja minä. Ensin jossain, mistä saa valkoviiniä muualtakin kuin kertakäyttömukista, ja myöhemmin ehkä siirrymme meille, sillä Ykkösmies lähtee erittäin suurella todennäköisyydellä ensi viikon alusta pitkähköksi aikaa ulkomaankomennukselle. Haluaisin, että Valokuvaaja yöpyy luonani.
En jaksa enää välittää siitä, mitä pitäisi tehdä ja mikä olisi sopivaa. Haluan vain elää niin, kuin minusta tuntuu – en enää konditionaalissa. Ja tässä hetkessä minusta tuntuu hyvältä Valokuvaajan kanssa, vaikka en ole häntä koskaan tavannutkaan.
Vastasin nimittäin, että luulen myöskin rakastavani häntä.