Back in business!
Enpä sitten lukenut lomalla yhtään kirjaa, ja cocktailejakin join yhtä poikkeusta lukuunottamatta hyvinkin vähäisiä määriä. Ryydyin jo aika varhaisessa vaiheessa rannalla loikoiluun (siellä ei ollut edes silmänruokaa, sillä resortin olivat pääasiallisesti vallanneet saksalaiset eläkeläiset) ja päädyin täyttämään päiväni erinäisillä aktiviteeteilla; järjestetyillä ekskursioilla ja omatoimisella ympäristön tutkiskelulla paikallisbussien ja apostolinkyydin avulla.
Kävin ihastelemassa delfiinejä venereissulla (ja join samaan syssyyn näpsäkät iltapäiväkännit rajattomasti tarjotusta cavasta), uin suoraan veneestä sekä huppelissa että suoraan lounaan päälle (äiti päivitteli ja varoitteli hukkumasta), ratsastin kamelilla, keksin metsäkävelyreitin lähimpään centro comercialiin (puoli tuntia suuntaansa) ja tutustuin paikallisessa kahvilassa kahteen saksalaiseen ruskeaksi paahtuneeseen surffipoikaan.
Ostelin varvastossuja ja halpoja savukkeita, ja harjaannutin olematonta espanjan kielen taitoani paikallisessa apteekissa halutessani ibuprofeiinia käsivarren (lihaksen?) akuuttiin tulehdukseen.
Varvastossut olivat tarjouksessa. Ja noissa vasemmanpuolisissa on hei korollinen pohja! Vähänx must have!
Söin itseni tukkoon buffetissa kolme kertaa päivässä ja onnistuin silti tulemaan kotiin melkein kaksi kiloa keveämpänä; ruoka oli terveellistä ja hyvää (tämä on ennen ollut mielestäni kombinaationa lähinnä paradoksi).
Siis oikeesti – omnom.
Viestittelin päivittäin T:n kanssa ja melkein joka päivä Puusepänkin kanssa.
Ja tietysti ehdin myös vähän puumaillakin.
Kaikkien eläkeläissaksalaisten keskeltä onnistuin nimittäin neljännen päivän iltapäivänä bongaamaan neljä olminvalkoista alle kolmekymppistä poikaa, jotka olivat parkkeeranneet itsensä uima-altaalle puolivarjoon. Kolme pojista istui nenä kiinni kirjoissa, neljäs yritti säätää aurinkotuoliaan sopivaan asentoon siinä suuremmin onnistumatta.
Hihkaisin äidilleni, että otan nyt iltapäivän omaa aikaa, ja suunnistin määrätietoisesti seuruetta kohden varvastossut (ne vasemmanpuoleiset, heh) läpsyttäen.
“Hi guys, do you mind if I join you for a few moments? I need a break from my mother.”
Poikien kasvoille levisi ilme, jonka ehkä parhaiten tunnistaisi The Big Bang Theory –sarjan kohtauksesta, jossa pojat tapaavat Pennyn ensimmäistä kertaa. Awww, olin profiloinut pojat oikein; edessäni napotti neljä ihka-aitoa brittinörttiä.
Alkujärkytyksestä (?) toinnuttuaan pojat heräsivät toimintaan; yksi lähti hakemaan minulle patjaa aurinkotuoliin, toinen kipitti rantabaariin hakemaan cocktailia (juu juu, vierailta ei saa ottaa drinkkejä vastaan elleivät ne ole vielä suljetussa pullossa ja jaadijaa – noh, otin riskin), ja kaksi muuta jäivät puhumaan toistensa suihin yrittäessään kilpailla huomiostani.
Minä kehräsin kuin kissaeläin, otin tarjotut cocktailit kiitollisena vastaan ja levitin tarjottua aurinkovoidetta myös poikien selkiin auringon siirtyessä tuntien kuluessa kuin siivillä. Pojat olivat klassisesti “insinöörihommissa”, paitsi yksi, joka oli töissä “jossain kemian laboratoriossa”.
Jossain vaiheessa äiti hiippaili altaan toiselta puolen kohti huoneistoamme ja naureskeli mennessään päätään pudistellen vilkaistuaan suuntaamme.
En tietoisesti “valinnut” ketään pojista erityisen huomioni kohteeksi, vaan pidin hauskaa kaikkien kanssa tasavertaisesti; minulla ei ollut myöskään mitään tarvetta kehittää juttua seksuaaliseen suuntaan kevyttä molemminpuolista kenttäflirttiä lukuunottamatta.
Olen varmaan vanhemmiten jotenkin kadottanut kykyni ujostella; en varmasti olisi vielä kymmenen vuotta sitten tuosta vaan mennyt ventovieraaseen poikaporukkaan seuraani tyrkyttämään. En olisi uskaltanut; olisin pelännyt liikaa tulevani torjutuksi.
Tai ehkä olin vain niin kiitollinen “ikäisestäni“ (köhköh!!) seurasta, etten jaksanut välittää.
Sain reissulta neljä uutta Facebook-kaveria, ja pyynnön ilmoittaa, jos ikinä olen Iso-Britanniassa. Meillä oli oikeasti hauskaa.
Ja ihanan loman jälkeen arkikin maistuu taas mansikoilta.