Valokuvaajan joulumolli
Vasta herättyäni silmäni ovat yleensä – ystävättäreni sanoja lainatakseni – kuin kaksi puukonviiltoa sian niskassa. Tarvitsen ämpärillisen kahvia, hyvän aamiaisen ja viileän suihkun, ennen kuin silmieni väri näkyy ulkopuolisillekin.
Yhtenä aamuna tällä viikolla silmäni kuitenkin rävähtivät lautasen kokoisiksi ilman yhtään yllä mainittua poppakonstia.
Valokuvaajalta oli tullut viesti. Se oli lyhyt ja ytimekäs.
“Mulla on sua ikävä.“
Ihan jouduin istahtamaan luuria yhä tuijottaen, ettei menneet jalat alta. Mitä hemmettiä tähän nyt vastaisi?
Päätin vastata tunnepohjalta.
“Niin mullakin sua.“
Ja niinhän kai olikin. Tavallaan. Mutta toisaalta taas tuoreessa muistissa ne viime kerran vereslihaiset sielut; se “rakastaa“ –sanan ehkä virheellinen, mutta taatusti luvaton käyttö, ne useat päivät, kun radiohiljaisuus sai mielikuvituksen laukkaamaan. Se muutaman kuukauden suhde, joka sai kyseenalaistamaan kaiken; kaksi (ehkä liiankin) impulsiivista ihmistä, jotka yhtyivät tarkoituksella ja rakastuivat vahingossa.
Silloin se kaikki tuntui niin normaalilta (vaikka joittenkin mielestä ehkä olikin imelää ja ällöttävää, ping Minna Kiistala ;) ). Vasta jälkeenpäin olen ajatellut, että ehkä siinä suhteessa ei oikein mikään ollut kovinkaan tervettä.
Ja siinä ne kaikki muistot taas ovat; siinä, minun kännykkäni näytön kautta restauroituina. Valokuvaaja luottaa selkeästi nostalgian voimaan, aloittaa lauseita usein sanoilla “hei muistatko, kun“. Minä keskityn toppuuttelemaan, kun Valokuvaaja tuo julki halunsa tavata; kysyn, että mikä on muuttunut viimekertaisesta, varoittelen Valokuvaajan hauraudesta. En halua enää satuttaa, en itseäni enkä häntä.
Sitäpaitsi – kuten täällä postasin, en tunne parratonta Valokuvaajaa kohtaan enää fyysistä vetovoimaa. Se tekee vahvana pysymisestä helpompaa, vaikka viestittelymme onkin – kuin varkain – kestänyt jo useampia päiviä. Valokuvaaja valittelee apeuttaan, seksittömyyttään, kaipuutaan. Joulunalusaika ahdistaa.
Ja sitten tulee uusi viesti. Se on kuin jotain epämääräistä koodia.
“B=B“
Luulen ensin trendikkääksi hymiöksi, jota vaan en kalkkiksena osaa tulkita.
Viestiä seuraa kylpyhuoneessa otettu kuva, jossa Valokuvaaja on ilman paitaa; huuruista peiliä on pyyhkäisty strategisesti juuri oikeasta kohtaa.
Viestin koodi aukeaa välittömästi.
“Beard is back”.
Perkele.
***
P.S. Ajattelin keksiväni otsikkoon napakan, nimenomaan joulun alla hiipivää alakuloisuutta kuvaavan sanan. Mutta “joulumolli” kuulostaa ainakin omiin korviin lähinnä perverssiltä – joskin juhlaisalta – synonyymiltä miehen penikselle. Thought to share! :D