Ihmis(yys)koe
Lähetin eilen 50 euroa Western Unionin kautta Marokkoon.
Siellä asuu parikymppinen korkeakouluopiskelija, joka tarvitsee uuden kitaran, kun lempikitarasta hajosi kaula kolme päivää ennen keikkaa.
Olen jutellut tämän (tietysi aivan sairaan komean) tyypin kanssa Messengerissä muutaman kuukauden ajan; viime aikoina viestittely on ollut intensiivisempää ja vähemmän kaveripohjaista.
Tyyppi ei tietenkään pyytänyt minulta rahaa (vaan koskapas ne), vaan tarjouduin itse lähettämään. En ole ikinä, en koskaan enkä missään nimessä ennen edes harkinnut mitään tämän kaltaistakaan. Päätös syntyi hetken mielijohteesta.
Tämä on minun henkilökohtainen ihmisyyskokeeni, joka itseasiassa lähti jonkun edellisen postauksen kommenttikentästä, jossa naureskelin, että en ainakaan ole koskaan lähettänyt rahaa CC:lle; kuka hullu nyt lähettäisikään rahaa nettituttavuudelle? Catfish all over ja niin pois päin. Naureskelen itsekin aina MTV:n Catfishiä katsoessani nille tyypeille, jotka ovat niin idiootteja, että avustavat ventovieraita rahallisesti.
Sitten rupesin ajattelemaan, että tätähän täytyy hei testata ihan henkilökohtaisesti. Kassellaan, miten ämmän käy.
Näen ihmisyyskokeessani kaksi mahdollista lopputulosta:
Parhaimmassa tapauksessa autan ihan itse, henkilökohtaisesti, edistämään tyypin musiikkiharrastusta; hänen isänsä on sitä vastaan (haittaa opiskeluja), eikä suostunut ostamaan uutta kitaraa ennen kuin poika on valmistunut opinnoistaan. Sitten, kun nuorimies muutaman vuoden päästä voittaa jotkut Marokon Idolsit, voin tuulettaa että hei, mä olen sponssannut tuota tyyppiä. Hän nimittäin ihan oikeasti osaa soittaa ja laulaa. Lisäksi saan viidelläkympilläni virtuaaliserenadin tältä komistukselta (huom – tätä kirjoittaessani on torstai, eikä serenadi ole vielä toteutunut; postaus on ajastettu julkaistavaksi huomenaamulla).
Pahimmassa tapauksessa tietysti menetän viisikymmentä euroa, enkä koskaan kuule enää tyypistä (tai hän alkaa pyytää lisää rahaa, mitä en aikuisten oikeasti siis aio lähettää). Mikäli näin käy, saanpahan ainakin tarvitsemani reality checkin sille, että liian sinisilmäisille ihmisille käy huonosti tässä maailmassa.
Minä en mene konkurssiin tästä viidestäkymmenestä eurosta. Mutta tämän viisikymppisen hyöty on, sekä parhaimmassa että pahimmassa tapauksessa, valtava; se joko vahvistaa tai tuhoaa uskoani siihen, että maailmassa on enemmän hyviä kuin pahoja ihmisiä; ja että hyvän kiertoon laittaminen palkitaan (taikka sitten ei).
Ihmisyyskoe. Luottaminen toiseen ihmiseen. Sinisilmäisyys. Realiteetit. Taivaanrannanmaalari vai ikuinen kyynikko?
Pistetäänpäs kommenttikenttään äänestys: kerro, käykö tässä mielestäsi hyvin vai huonosti, ja perustele, miksi!
Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan lopputuloksesta riippuen joko aimo annos ihmisyyteen luottamista – tai katkeraa kalkkia.
