Pikatapaaminen
(Tämä postaus on itseasiassa myös ”Tähänastiset tapaamiset Vol. #5 (of 5)…)
Lomat on taas taputeltu ja paluu harmaaseen arkeen jälleen alkanut. Olihan se pakko vielä loman viimeisellä viikolla tehdä lounastapaaminen luotettavan ystävättären kanssa ja rukata aloitusaikaa kotona kahta tuntia aiemmaksi – ja kaasuttaa tuhatta ja sataa Nörttipojan kämpille kiihkeään jälleennäkemiseen.
Kaksi tuntia ei riittänyt mihinkään, varsinkin kun oltiin oltu kommunikoimatta koko edeltävä 2 viikkoa (wifi loisti poissaolollaan eikä ulkomailta viitsi alkaa mobiilimeilailemaan sitä ilman). Hätäisesti, liki epätoivoisesti läpikäytiin kaksi sessiota, koko ajan painoi päälle ajatus siitä, että kohta pitää taas lähteä. Ja liian pian seisoinkin taas hänen ovellaan. Pitkä halaus/rutistus, vielä viimeinen hätäinen suudelma. Melkein pala kurkussa lounastapaamiseen. Oli heti jo ikävä.
Olen kauhukseni huomannut että alan odottaa näitä salattuja tapaamisia vähän liiankin innokkaasti. Ajattelen häntä aivan liikaa. Arkielo kotona aviomiehen kanssa tuntuu siltä, mitä onkin: kulissielämältä. On kuin eläisin oman elämäni varjossa ollessani hänen kanssaan kotona; ja kun vastaavasti olen rakastajani luona värit ovat kirkkaampia, hymy herkemmässä. Tunnen eläväni. Pelottaa että alan suhtautua Nörttipoikaani liian tunnepohjaisesti. Mutta toisaalta kai ihan normaalia – olemmehan tasaisin väliajoin fyysisessä kanssakäymisessä. Mikähän tunneköyhä robotti sitä olisi, ellei väkisinkin tuntisi jotain kun toinen liikkuu sisälläsi sinua samalla hellästi mutta kuitenkin intohimoisesti suudellen…
Ja kyllä se on se kielletyn hedelmän houkutus, mikä omalta osaltaan tätä kipinää lietsoo. Totta kai omatuntoa kolkuttaa joskus (useinkin) – mutta kun olen rakastajani kanssa kahden, on vain hän ja minä. Muulla maailmalla ei ole mitään väliä. Kaikkein pelottavinta on se, että seksillä on usein vain pieni osa tapaamisissamme (mikäli aikaa on riittävästi). Yhtä tärkeää on se toisen kainalossa kiehnääminen ja kaikesta mahdollisesta puhuminen, yhdessä nauraminen. Se, kun herää silmät sikkurassa liian lyhyiden yöunien jälkeen, eikä voi kuin hymyillä kun näkee toisen hymyilevän silmäsikkuraisen vieressään. Puolipukeissa nautittu yhteinen aamiainen. (Poika on siis viettänyt 2 yötä luonani aviomieheni ollessa työasioissa muualla.)
Voisi kai sanoa, että minulla on aviomies ja poikaystävä. Elän paralleellisesti kahta eri vaiheessa olevaa seurustelusuhdetta samaan aikaan. Kauankohan pää kestää…