Ykkösmiehen synttärilahjapaniikki

Tajusin tänään, että olen totaalisen koukuttunut bloggamiseen. Vai miten muuten selittyy se, että naputtelen tätä tekstiä kännykällä yli 38 asteen kuumeessa pimeässä makuuhuoneessa, sillä valo sattuu silmiin ja kännykänkin kajo aiheuttaa viiltäviä kipuaaltoja ohimoihin. Mutta pakko on silti kirjoittaa, sormet ovat syyhynneet jo koko viikonlopun ja ylikin.

Viikonloppuna juhlistettiin Ykkösmiehen plus-plus-nelikymppisiä. Minä olin tietysti autuaasti unohtanut koko syntymäpäivän (tämä ei ole mitään uutta, olen myös tähän saakka unohtanut jokaikisen häävuosipäivämmekin) ja lähdin perjantaina aikaisemmin töistä ehtiäkseni ostaa edes jotain lahjantynkääkin – tyhjin käsin ei ollut kotiin menemistä!

Valitettavasti kyliltä ei puutteellisesta mielikuvituksestani johtuen oikein tuntunut löytyvän mitään lahjaksi kelpaavaa; litra piimää ja ässäarpa ei jotenkin luonut toivottua sanomaa. Jos olisin tajunnut lahjan tarpeen jo hyvissä ajoin, olisin voinut tilata jotakin älyttömän coolia netin kautta; sen sijaan löysin nyt itseni pienestä keskustasta alati kasvavan paniikin vallassa. Lopulta päädyin ostamaan perinteisen ”äiti-lahjan”, so. mitä jouluaattona löytyy kuusen alta äidin pojalleen osoittamasta paketista.

Kalsarit ja karkkia.

Ykkösmies oli innostuneempi niistä karkeista kuin Björn Borgin tuplaboxeripakkauksesta. Olen mennyt naimisiin nelikymppisen seitsenvuotiaan kanssa. Pehmeät paketit yäk.

P.S. Otin ihan kuvankin, koska kaikki kolme karkkipussia avattiin suurella intohimolla alle minuutissa. Mutta en sitten osaa liittää kuvaa tällä Kämänokialaisellani. Plus että päähän koskee.