Arkipäivän jännitysnäytelmiä
Jos elämä on tylsää ja arki harmaata, haetaan elämään jännitystä. Yksi menee kauhuelokuvaan, toinen katsomaan veren pysäyttäviä akrobaattisia temppuja; kolmas benjihyppää ja neljäs luottaa VR:n aikatauluihin tärkeän tapaamisen yhteydessä.
Ja sitten on meitä onnekkaita, joille näitä karvoja nostattavia ja varpaita epämiellyttävästi pistelyttäviä elämyksiä tarjoillaan ihan kotioloissa.
Jännitysnäytelmä #1: uuden pistorasian laitto makuuhuoneeseen
Meille uutta taloa rempattaessa havahduin eräänä pimeänä iltana hiljaisuuteen. Kuten kaikki taaperoikäisten lasten vanhemmat, myös minä tiedän, että hiljaisuudesta ei koskaan seuraa hyvää. Laskin kädessäni olevan kirjan ja tassuttelin makuuhuoneeseen – juuri ajoissa nähdäkseni Ykkösmiehen horjahtavan haparoivin askelin selkä edellä sängylle; nousi istuma-asentoon ja pudisteli päätänsä hämmentyneenä.
Minä (huolestuneena): “Saitko sä just sähköiskun?”
Ykkösmies (naureskellen): “Joo.”
Minä (hieman harmistuneena): “No mikset katkaissut sähköjä, ennen kuin aloit ronkkimaan pistorasiaa?!”
Ykkösmies (katsoo minua kärsivällisesti kuin olisin jälkeenjäänyt): “Koska sitten en olis nähnyt mitään ilman valoja.”
Jännitysnäytelmä #2: keittiön kaasulieden siirto
Ykkösmies on kätevä käsistään. Jopa niin, että kun himoitsemaani kaasuliettä piti siirtää paikasta A paikkaan B, Ykkösmies päätti vetää kaasuletkut itse. Jälleen kerran pääsin yllättämään kriittisellä hetkellä; Ykkösmies oli polvillaan letkun vieressä, ja hivuttautui vähä vähältä eteenpäin letkua seuraten selkä minuun päin, hieman kyyryssä, keskittyneenä (ja taas harvinaisen hiljaa).
En oikein nähnyt, mitä tämä oman elämänsä Remontti-Reiska puuhasi, joten astahdin lähemmäs. Ykkösmies seurasi letkua sytkärillä. Palavalla sytkärillä.
Minä (falsetissa): “MITÄSÄTEET?!”
Ykkösmies (turhia hötkyilemättä): “No tarkastan ettei ole vuotoja. Se on nimittäin vaarallista, jos on. Voi mennä koko talo.”
Minä (perääntyen hitaasti ovelle): “Eikö sitä voi tehdä muuten kuin sytkärillä?”
Ykkösmies (edelleen kylmän rauhallisena): “No voi, mutta tää on helpompi konsti.“
Jännitysnäytelmä #3: uuden ulkovajan ”harjannostajaiset”
Ykkösmies päätti kohta muuttomme jälkeen, että ulkovajamme on aivan liian pieni; moottoripyöräkään ei mahtunut kunnolla sisälle ilman, että sitä piti aina siirtää, jos halusi vajasta mitä tahansa muuta. Nikkaroi sitten joutessaan meille uuden, entistä ehomman. Siis vajan – ei moottoripyörän.
Remonttiaikataulu heitti sen verran, että kattoa rakentaessa oli jo vähän pakkasta, ja aamuisen pihan kivilaatat kimaltelivat kauniisti kuurasta. Jätin tupakan kesken ja painuin kuuliaisesti vilkasta tahtia sisälle siinä vaiheessa, kun Ykkösmies liukasteli pihan poikki heppoisen näköisiä alumiinitikkaita kannatellen, mennessään vihellellen. (Kokemus on opettanut, että joskus on vain parempi poistua takavasemmalle, ja tuudittaa itsensä siihen uskoon, että kaikki menee hyvin.)
Puuhastelin keittiössä, kun kuulin rymähdyksen. Ja sadattelua. Ja noitumista. Ja kiroilua. Säntäsin pihalle ja tapasin Ykkösmiehen X-asennosta tikkaitten päältä. Harmi vaan, että tikkaat eivät enää olleet lähelläkään vertikaalista asentoa.
Minä (viileähkösti, uutta tupakkaa sytyttäen): “Oli sitten liukasta vai?”
Ykkösmies (naama kiinni kivilaatoissa): “Nojoo, vähän.”
Minä (savukkeesta henkosia imien): “Pitääkö tilata lanssi?”
Ykkösmies (liikutellen raajojaan): “En mä usko, ei tuu verta.“
Mitenkäs muilla – onko elämän pysyvä soundtrack Hitchcockin Psychon tunnari, kun parempi puolisko tuunaa kodissa ja puutarhassa?
https://www.youtube.com/watch?v=Me-VhC9ieh0