"Don't ever thank me"

CougarWoman

Viime kerralla, kun Mr. Mossad (tuttavallisemmin Mosse – kiitos tästä, anonyymi vierailija 11.08.2016 :D) oli viikonloppuvierailulla, hän onnistui johdattelemaan minut sellaisiin sfääreihin, että menetin ajan ja paikan tajun, ja vain makasin tärisevänä myttynä keho niin täynnä mielihyvähormoneja, että teki mieli itkeä ja nauraa yhtäaikaa.

Kun olin hieman toipunut, nyhjäsin itseni kiinni hänen kainaloonsa ja sopersin mantramaisesti useat kymmenet kiitokset.

Mosse (!!!) kohottautui kyynärpäänsä varaan ja katsoi sillä tavalla hieman vakavan aikuismaisesti, joka aina lähettää väreet selkäpiihini kuin olisin taas se pieni, ilkikurinen tyttö, joka on juuri jäänyt naapurille kiinni omppuvarkaista. (Se on muuten todella jännä ilme, ja heittää joka kerta meidän ikäeroasetelman päälaelleen.)  

“Don’t ever thank me for giving you pleasure.”

Ilmeeni oli ehkä vähän eksynyt – itseasiassa jäin ajatuksissani kelaamaan sitä, kuulinko oikein; tai mitä hän olisi vaihtoehtoisesti voinut sanoa, jossa olisi ollut enemmän järkeä (Mr. Mossadilla on aksentti, josta en aina tahdo saada selvää – tai sitten minulla on vain huono kuulo).

Syvä huokaus, ja kasvoille kärsivällinen ilme, jota voitaisiin käyttää pentukoiran siisteyskasvatuksessa tai kertoessa lapselle, miksi on huonohko idea syödä väriliituja. Tai miksi Trumpia ei kannata valita presidentiksi.

“You thank people when they do you a favour right? If you borrow their car, if they water your plants when you’re on a holiday. Then you say thank you. When I make you come, I don’t do it because you’ve asked me to do it, or because I think I need to do it as a favour, expecting a favour back. I do it because I want to do it. And by thanking me you actually make me feel like you think I only did it as a favour.”

Alkuhämmästykseni (miten kiitoksen voi ottaa negatiivisen oloisesti vastaan) jälkeen sain kiinni Mr. Mossadin ajatuksenjuoksusta. Miksi minä koin tarvetta kiittää asiasta, jonka pitäisi olla luonnollinen osa kahden ihmisen välistä intiimiä toimitusta – halu miellyttää toista?

Ei siis pakko, eikä palvelus vaan halu, joka kumpuaa omasta itsestä ja on olemassa, koska välittää siitä toisesta siinä vieressä ja haluaa, että tällä on hyvä olla.

Enhän minäkään odota kiitosta, mikäli saan toisen kliimaksiin suullani. Pidän sitä – Mr. Mossadin lailla – täysin luonnollisena. Totta kai minä haluan, että hänellä on minun kanssani hyvä olla, että hänkin saa kokea mielihyvähormonien hyökyaallon.

Ja jos tämä tehtäisiin vain palveluksena tai vastapalveluksen toivossa, nauttisinko siitä samalla tavalla - ottavana tai antavana osapuolena? Onko ihmisiä, jotka tosiaan tekevät asioita vain näillä motiiveilla? Eikö se tarkoita sitä, että he tekevät asioita, joita eivät oikeasti haluaisi tehdä, mutta joita on ikäänkuin pakko tehdä?

Vähän niin kuin ansiotöitä.

Toisaalta taas – ellei kiitä, eikö silloin ota toisen ikäänkuin itsestäänselvyytenä?

Okei, ehkä vähän - tarkoituksellisestikin - mustavalkoista ajattelua. Mutta silti kiinnostaa – mitä te ajattelette tästä?

Kommentit

Tosi useasti ainakin tulee olo, että haluaisi kiittää miestä. Mutta jotenkin kiittäminen ei mielestäni istu seksiin. En tiedä miksi. Muuten meillä kyllä kiitellään ahkerasti ja ollaan muutenkin kohteliaita. 

Seksin jälkeen yleensä sitten kerron kuinka hyvältä on tuntunut ja sanon rakastavani. 

Mutta aina välillä tekisi mieli kiittää :)

CougarWoman
CougarWoman

Heh, mä en oikein voi sanoa rakastavani, ehkä siksi tuli tarve "edes" kiittää.. :D 

zaika (Ei varmistettu)

Miksi et?

CougarWoman
CougarWoman

Mä olen itsekseni päättänyt, että rakastamisen sanallinen ilmaisu ei kuulu tähän suhteeseen. :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitetäänhän rakkaita siitäkin, että ovat olemassa? Minun mielestäni kiitos on todella kaunis sana, jolle annetaan tuolla tavoin vain hyvin yksitahoinen merkitys.En minäkään jokaisen seksiä sisältäneen hetken jälkeen kiitä, mutta jos minusta siltä tuntuu, niin kiitän ihan varmasti!....peace

Vierailija (Ei varmistettu)

Samaa mieltä ja minusta tuossa miehellä vähän tilannetaju petti ja ainakin minulla olisi tunnelma latistunut. Jos erityisen hyvän kerran jälkeen toinen kiittää niin ei kai siihen sentään tarvitse reagoida omahyväisesti, ettei tässä ole mitään kiitettävää, etkö nainen tajua...
Minulla oli joskus miesystävä, joka tykkäsi monessa tilanteessa opastaa miten minun olisi pitänyt reagoida ja lyttäsi siis luontaiset reagoimiseni väärinä. Joskus lähetin hänelle "kiitos kun olet olemassa minulle"- tyylisen tekstarin, kun olimme tapailleet joitakin kuukausia. Sain noottia tekstarista; miksi kiitän, mitä sillä tarkoitin jne. :)

CougarWoman
CougarWoman

Ei se sitä siis mitenkään omahyväisesti sanonut, ihan nätisti ja silitellen. Ei yhtään välittynyt tuommoinen fiilis, kuin mitä kuvailet (semmoista en kyllä katselisi). :) 

CougarWoman
CougarWoman

Onhan se näinkin. Mä rupesin jälkeenpäin miettimään, että toikohan se mun kiitos siihen jotenkin semmoisen kliinisen vaikutelman, tyyliin kiitos kun taas hoisit ne hommat, mitä varten itseasiassa olet täällä... 

ainomathilda
Johaino

Hmmmm musta myös kuulostaa vähän epäsopivalta alkaa "moittimaan" heti aktin jälkeen koska happy ending on aina positiivinen asia, eikä kiittämisessä aina ole kyse palvelun tarjoamisesta. Voisko tässäkin olla vähän kyse myös kulttuurieroista ? Suomen kielessä ei välttämättä kiitellä yhtä paljon, ja sillä voi siten olla myös syvällisempi merkitys - kahdenkeskisestikin myös rakastavaisten välillä.

Kiittäisin itsekin vaikka usein ehkä kommentoin enemmän kuinka hyvältä tuntui sejase ja kuinka ihanalta tuntuu juuri nyt :)

CougarWoman
CougarWoman

:D No ei se nyt suoranaisesti "moittinut" sentään.. :D 

Mutta kyllä tossa joku kulttuuriaspekti voi tosiaan olla. Sillä on muutenkin välillä semmoisia aivoituksia/ajatusmalleja, jotka automaattisesti pistän tosiaan kulttuurierojen piikkiin ja jotka mulle on tosi vieraita. (Siis ei aina negatiivisiakaan!) 

Tiup (Ei varmistettu)

Onhan se vähän hassua, jos on joku elämänalue, jossa ei saa kiittää. Itse saatan kiittää aina välillä seksin jälkeen, jos olen kokenut jotain tajunnanräjäyttävää tai olen herkistyneeen tyytyväisessä mielentilassa. En ole koskaan analysoinut asiaa sen enempää. Jos kiitän seksin yhteydessä, se tulee niin vilpittömästi ja luonnostaan, että siinä ei silloin ole mitään väärää tai sopimatonta :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Eikö hyvä tapa olisi vaan kehua toista? Että "vau miten hienoa että tiskasit" ja "vau miten hyvä oot sängyssä" ja tois niin ilmi miten hyvillään on toisen toiminnasta :)

CougarWoman
CougarWoman

Mä en jotenkin osaa kehua toista tolleen ilman, että onnistun saamaan sen kuulostamaan jotenkin alentavalta (ja siksi epäuskottavalta) :D 

Vierailija (Ei varmistettu) http://ensuostujaahylle.vuodatus.net/

Mun mielestä tuossa oli kyse lähinnä tavasta ilmaista tunteita. Niiden erilaisuudesta. Kun on tosi hyvä fiilis, tekee mieli kiittää. Ei siksi, että tuntisi olevansa kiitoksen velkaa, vaan siksi, että on kiitollinen ja onnekas olo. Ja toiselle voi tulla siitä, virheellisesti tässä tapauksessa, tuollainen olo ikäänkuin kiittäisit palveluksesta. Ehkä Mosse (ihana lempinimi! ;) ) olisi ymmärtänyt paremmin, jos olisit sanonut "thank you for being you" tai "I'm grateful for this moment being with you". Tai jotain..

Anyway, kiitos tästä blogista! Mä oon aivan koukussa! Löysin tämän joku aika sitten ja ahmin ensin nuo alun tekstit ja nyt seuraan silmä kovana uusia päivityksiä. Oon kirjoitellut itse seksikokemuksista ja ajatuksista, lähinnä itselleni, mutta muutaman tekstin olen juuri julkaissut. Vilkaise, jos kiinnostaa. :)

http://ensuostujaahylle.vuodatus.net/

Monet sun päivityksistä on ollut sellaisia, että melkein piti tarkistaa, että oliko se sun kirjoittama vai mun.. Ja jos joku epäilee, että nämä sun jutut ei oo aitoja, koska ne on niin uskomattomia, niin sanonpa, että hahaa! Totuus on usein tarua ihmeellisempää. Sen verran olen itsekin tahkoa kiertänyt, että voin täysin samastua moniin sun kokemuksiin. Sillä erolla, että itse päädyin aikoinani avioeroon, koska en voinut elää seksittömässä liitossa. Toki muitakin syitä oli eikä elämä ole koskaan niin mustavalkoista. On kuitenkin mahtava lukea näitä tekstejä!!

CougarWoman
CougarWoman

Näinpä. Ehkä se "pelkkä" kiitos oli vähän turhan kliininen siinä tilanteessa. Toisaalta taas mä olen vähän varovainen tunteenilmaisuissani, en halua antaa sitä kuvaa että olen jotenkin takertumassa, tai että mulla olisi edes ns. vahvoja tunteita. 

Kiitos ihanasta palautteesta, kävin kanssa kurkkimassa sun blogia ja pistin seurantalistalle - kokemukset vaikuttaa nimittäin aika samanlaisilta tosiaan! :) 

Vierailija (Ei varmistettu)

Öhöm, eikö sulla sitten ole vahvoja tunteita häntä kohtaan?

CougarWoman
CougarWoman

Riippuu kai siitä, miten "vahvat tunteet" määritellään. ;) En minä tiedä itsekään! :D 

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse monta vuotta seksittömässä avioliitossa eläneenä ja sittemmin uuden rakkaan ja loistavan parisuhteen löytäneenä tunnistan hyvin "tarpeen" kiittää. Toinen antaa jotain sellaista, jota en aiemmassa elämässä ole saanut kokea ja se tuntuu näin parin vuoden yhdessäolon jälkeenkin "harvinaiselta", vaikka seksi onkin tässä suhteessa mahtavaa joka kerta. Arvostus toista ihmistä kohtaan on todella korkealla, kun on ollut epätyydyttävässä suhteessa aiemmin. :)

CougarWoman
CougarWoman

No tämähän se varmaan kaikessa yksinkertaisuudessaan onkin! Lamppu syttyi, kiitos :) 

kiittämätön :P (Ei varmistettu)

En kiitä, ei tulisi mieleenkään. Kehun kylläkin ja kerro miten ihanaa oli jne. Minustakin on omituista kiittää tilanteessa, jossa kaksi tasavertaista ihmistä tekee jotakin yhdessä panostaen molemmat siihen aktiviteettiin. Sama jos lähtisin miehen kanssa lenkille, niin en mä lenkin jälkeen kiittäisi miestä. :D Saattaisin sanoa, että olipa mukavaa, jos oli kiva lenkki. Seksin jälkeen kiittäminen saattaa lähteä siitäkin, että mieleen on iskostunut käsitys, että mies antaa naiselle orgasmin. Olen tästä niin eri mieltä! Entisen poikaystäväni sanoin: Kaikki ovat vastuussa omasta orgasmistaan. Tämän tajuaminen teki seksistä paljon rennompaa, spontaanimpaa, kokeilevaa, kivempaa. Minun ei tarvitse stressata, että apua pakko tulla. Ja mies ei tunne epäonnistuneensa jos en tulekaan.

CougarWoman
CougarWoman

Joo, noin se meilläkin menee (ja monesti tosiaan itse tuo vastuu otetaankin, eikä siinä mitään :D). Olisihan se nyt aika karmeaa, jos joka kerta pitäisi melkein väkisin autella se toinen huipulle (ja sitten sille toiselle tulisi siitä paineita, ja sittenhän se ei onnistu mitenkään).

Meillä saattaa muutenkin olla seksiä, joka ei edes pääty orgasmiin, siitä keskeisyydestä ollaan (onneksi) opittu pois. 

Joku (Ei varmistettu)

Miksei voisi kiittää yhteisen lenkinkin jälkeen ihan arkisesti, että kiitos lenkkiseurasta? Tai joissakin muissakin yhteisissä projekteissa voi kiittää kumppanuudesta ja että on toinen on ollut mukana/seurana/työtoverina yhteisellä "matkalla". Ja toinenkin voi siihen vastata, että kiitos itsellesi, onpa ollut mukavaa tehdä tätä yhdessä.

Ihmeitä tapahtuu

Mulla on monesti, lähes päivittäin, tapana ainakin töissä kiittää seuralaista lounasseurasta. Siitä että, molemmat vietiin toisemme hetkeksi muualle työympäristöstä ja juteltiin niitä näitä.

Kiittämätön (Ei varmistettu)

Mun mielestä on eri asia kiittää seurasta kuin kiittää orgasmista. Jos kiittää orgasmista jää sellainen olo että naisen orgasmi on miehen vastuulla ja tulee ehkä turhia paineita miehelle.

Emilia M

Mä saatan kiittää, varsinkin sellaisissa tilanteissa jos mulla on vaikka ihan karmea stressi päällä ja sit mies tulee, että tuus nyt tänne, ota breikki, sä saat nyt vain maata silmät kiinni ja mä nuolen sulle ihanan rentouttavan orgasmin :) Mä kiitän sitä siitä että se tajusi antaa mulle just sitä mitä sillä hetkellä tarvitsin.

CougarWoman
CougarWoman

Aika ihana mies sulla <3 

TrineH
En suostu jäähylle

Ooh, mikä mies sulla! Mahtava!

Jke (Ei varmistettu)

Seksi on ainoa asia, jossa tyydyttävä on parempi kuin kiitettävä ;)

Olen ollut itse samanlaisessa tilanteessa. Sitten olen lähinnä kehunut, kuinka uskomaton mies on.

TrineH
En suostu jäähylle

Minä täällä vielä. Oon niin uusi näissä blogi-jutuissa, että tulee varmaan muitakin sähläyksiä vielä eteen. Koin edellisen blogialustan hankalaksi, vaikkakin mahdollisti monia juttuja. Siirsin blogin tänne, koska täällä oon lukenu blogeja eniten ja tämä tuntuu tutuimmalta. Siispä samat jorinat löytyy nyt täältä:

http://www.lily.fi/blogit/en-suostu-jaahylle

Ja sorry kuokkiminen sun kommenttikentässä! :-o Tunnut niin "tutulta" luettuani sun blogia, että kehtaan siksi kuokkia. ;)

CougarWoman
CougarWoman

Kuoki vaan ihan rauhassa - ihanaa jos välittyy semmoinen fiilis, että jo tunnetaan. <3 

Naislaif
Naislaif

Kiitoksen sijaan olen opettellut sanomaan: olet ihana, voi rakas, kulta....Lisäksi huokailen, paijaan ja osoitan läsnäolollani, että olen onnellinen ja tyydytetty. 

Joskus toimii vain hiljaisuus ja iho ihoa vasten oleminen. Vaipuminen hiljaiseen nirvanaan ja kuunnella siten tyyntyvää sydämen sykettä.

Kiitos, latistaa...Mutta ymmärrän tunteen kiitollisuudesta siitä, että toinen tuottaa mielihyvää. Miksi kiitos sitten tässä asiayhteydessä on huono. Ehkä siksi, että tulee tunne siitä, ettei olisi toisen kanssa tasavertainen vaan tuntisi olevan alempana kuin toinen ja pitäisi kiittää, jotta teksi selväksi, että tajuan pienuuteni. Ehkä kiitoksen antaja olisi ikään kuin alisteinen ja toinen suuressa hienoudessaan antaisi armollisesti sinulle mielihyvää.

Ehkä pateettisesti ja suuresti kuvailtu.... ;)

Kiitos kuuluu muualle kuin mielihyvään, niin minusta tuntuu. 

kiitos_kaikille (Ei varmistettu)

Omaan korvaani kuulostaa todella oudolta tämä asenne, että kiitoksen sanominen asettaisi kiittäjän jotenkin alempaan asemaan. :O

Ihme valtapeliä, tai sellainen siitä tulee mieleen. Koskeeko tämä vain suhteessa sanottuja kiitoksia, vai onko teillä vaikeuksia kiittää myös työkavereita, ystäviä, vieraita yms.?

Disclaimer: Olen itse kasvanut jopa stereotyyppisen ylikohteliaassa kultuurissa jossa pyydetään anteeksi ja kiitetään melkein kaikesta, ihan automaattisesti. :D Ja todellakin kiitän/kiittäisin esim. yllämainitussa esimerkkitapauksessa juoksulenkin jälkeen seuralaistani kivasta lenkistä. Kiitin juuri aamulla miestäni myös kivasta viikonlopusta, vaikka täysin tasavertaisina sitä yhdessä vietettiin. Voitte siis varmaan kuvitella, etä hyvän seksin jälkeen kiitosvirtani on vuolas.

Naislaif
Naislaif

Kiitos kuuluu hyvään elämään, niin annettuna, kuin saatunakin. 

Kiitos on yksi maailman kauneimmista sanoista. En elä yhtäkään päivää sanomatta jollekin kiitos saati sitten tuntematta kiitollisuutta.

Kommenttini koski ainoastaan sekasin yhteydessä annettua kiitosta. Tuolloin, ei mielestäni, tarvitse kiittää orgasmista vaan hiljainen läheisyys, paijaaminen ja silittely kertovat enemmän kuin sana Kiitos. 

Kiitos sanoistasi ja toivottavasti tämä selvensi ehkä epäselvää kommenttiani. 

Mukavaa päivää sinulle :)

CougarWoman
CougarWoman

Kyllä minä myöskin kiitän tietysti työkavereita, tavarantoimittajia, sukulaisia, naapureita ja vieraitakin. Suhteessakin kiitän, jos toinen tuo kupin kahvia tai lämmittää saunan, tai antaa hieronnan tai taluttaa koiran. Tietysti. :) 

Tässä kontekstissa oli kyse orgasmista kiittämisestä, joka siis saattaa tuntua joillekin oudolta. 

CougarWoman
CougarWoman

Sä tässä aika hyvin puit sanoiksi, mitä mä luulen, että Mosse tarkoitti kun sanoi, ettei saa kiittää. :) 

Naislaif
Naislaif

Usko Mossea ja <3

CougarWoman
CougarWoman

<3 

Vierailija (Ei varmistettu)

Mitä ajattelen tästä? Kaksi assosiaatiota.

1. Joskus taannoin lukemani tai radiosta kuulemani Metallican haastattelu, jossa bändin jäseniltä kysyttiin, mikä on romanttisinta mitä he ovat tehneet/ mitä romanttista he ovat viimeksi tehneet. Yksi vastasi sanoneensa seksin jälkeen "kiitos", mihin toinen heti kommentoi "en kiittänyt". Jälkimmäinen oli siis Mossen linjoilla. Enkä tosiaankaan muista, ketkä vastaajat olivat ja mikä tarkka kysymys oli jne, tosta on vuosia.

2. Ihan vähän aikaa sitten lukemani teksti, jossa 3 miestä paneskeli keskenään ja kiittelivät toisiaan vähän väliä refleksinomaisesti, mikä nostettiin dialogissa koomiseksi elementiksi tekemällä siitä erikseen numeroa.

"Love it when you thank me for fucking you." "What can I say, my mum raised me to be polite."

"Did you thank him for fucking you again? You know what that does to his ego." "I couldn't help it, it was pretty incredible."

Tää johti mut jotenkin ajattelemaan, että jos tuo on joku miesjuttu, että kiittäminen seksin yhteydessä tosiaan saa vähän kuin sellaisen palveluksesta kiittämisen sävyn? En tiä.

Eksyksissä elämässä

Kiitos ei ole ruma sana, mutta tykkään paljon siitä miksi ja miten Mosse ilmaisi ettei halua tuossa tilanteessa niin sanottavan.

Ja joskus voi olla tarpeen oikeasti kertoa ettei anna toiselle mielihyvää saadakseen jotain itselleen tai koska tuntee velvollisuuden siihen. Jos ei ole koskaan kohdannut seksikumppania joka käy seksissä (kuten oma Talviheilani jonkin ajan takaa sanoen "jos annat mulle suuseksiä mäkin voin antaa sulle"), niin hyvä, mutta on ihmisiä jotka ihan oikeasti kaipaavat (ehkä tietämättäänkin) vakuutusta siitä, että seksikumppani todella tekee asioita vain välittämisestä ja antamisen ilosta.

Eli meikäläiseltä propsit Mosselle, äänestän jatkoon!

Sumutin (Ei varmistettu)

Mä en tiiä mistä kuulin ekaa kerran sanonnan että seksistä ja viinasta ei saa kiittää.. en tiiä onko joku tuttava sen itse keksinyt vai tuleeko muualta.

Kommentoi