Duunaripuuman toipilaspäivitys
Kuulin perjantaina iltapäivästä, että valmistamiemme tuotteiden erässä oli havaittu poikkeamia, ja 100% laatutarkastus oli paikallaan. Lomista, liikematkoista ja erinäisistä muista olosuhteista johtuen arpaonni suosi (?) minua, ja niin vietin koko maanantain ja eilisen kuumassa varastossa keskellä ei mitään lajittelemassa niinsanotusti jyviä akanoista.
Tuotteet oli pakattu 20 kilon pahvilaatikoihin – ja se ensimmäinen laatikkohan ei tunnetusti paina mitään; mutta kun olet nostellut niitä kymmeniä epäergonomisesti selällä etkä jaloilla, alkaa selkä pikkuhiljaa huutaa hoosiannaa ja hauikset leipää.
2300 tuotteesta on vielä tarkastamatta nelisensataa, eli huomenna taas. Otin päivän huilia välissä, kun sormet ovat niin turvoksissa raskaitten osien käsittelystä, ettei vihkisormuskaan mahdu enää sormeen, ja rystysiä saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Aamuinen kahvikuppi oli räsähtää keittiön kaakelilattialle, kun vasemman käden ote ei pitänytkään toivotulla tavalla. Alaselkää jomotti aamulla niin, että pihistin yhden Ykkösmiehen leikkauksenjälkeisistä reseptilääkkeistä (toki tunsin lääkemerkin – sitä on minullekin määrätty joskus jumittaviin hartioihin; ja on tulehdusta estävä kipulääke). Morfiinijohdannaiset ymmärsin kuitenkin sentään jättää suosiolla väliin.
Toisaalta erittäin fyysinen työ on mukavaa vaihtelua; saa jättää aivot narikkaan ja vain puurtaa urakkaa menemään apinan raivolla. Mitä nopeammin teet, sitä nopeammin olet valmis. Ja työpäivän jälkeen on kiva saapua kotiin passattavaksi; ruoka on valmiina, lasi huurtunut jääkaappikylmästä valkoviinistä.
Ykkösmies 2.0 toipuu leikkauksestaan ihan uskomattoman hyvin. Syö toki vielä kuuden lääkkeen cocktailia – tai siis pitäisi syödä; ei ole kuulemma ottanut kipulääkkeitä enää sitten sunnuntain (paitsi sitä tulehdusta estävää). Kaulan arpi, se noin seitsemisen senttiä pitkä, on jo sulkeutunut ja tikit ovat “sulaneet” pois. Kurkku kuulemma vaivaa lähinnä vain öisin, ja silloinkin karheus menee ohi vesilasilla.
Uskomatonta. Itse varmaan makaisin vieläkin sängynpohjalla kähisten omaa kurjuuttani.
Itseasiassa – minähän olenkin nyt se joka kitisee särkyjään ja nilkuttaa sykkivin jaloin paikasta toiseen. Ei ole tätä toimistorottaa luotu fyysiseen työhön näemmä. Onneksi sai tänään tulla toimistolle rentoutumaan.