Hei sinä Kiva Audimies <3
Kävipä eilen peikkomainen flaksi. Olin liian pitkäksi venyneen työpäivän jälkeen köröttelemässä kotiin päin uskollisella Pikkuvolkkarillani, kun viimeisessä t-risteyksessä tein auton ajavuuteen vaikuttavan krusiaalisen virheen ensimmäistä kertaa koko kaksikymmenvuotisen ajourani aikana; tuuppasin vaihteen vahingossa kolmoselle ykkösen asemesta.
Arvaahan sen, ettei edes uskollinen Pikkuvolkkari tahdo lähteä pysähdyksestä eteenpäin kolmosvaihteella, joten autoni sammahti lähes keskelle risteystä, tukkien vasemmalta tulevien kaistan. Vähänks noloo, kuten teineillä ainakin ennen muinoin oli tapana sanoa.
Pahaksi onnekseni kyseinen tie on suhteellisen vilkas; ja olin jo odotellut hetken sitä sopivaa rakoa, johon sujahtaa turvallisesti aiheuttamatta muille jarrutustilannetta – ja siksi vasemmalta vielä melko kaukana tuleva auto, uudenkarhea Audi, ehtikin joutumaan pysähtymään ennen kuin sain auton startattua uudelleen ja ajettua eteenpäin.
Mainittakoon, että auton uudelleenstarttaamiseen kului hyvällä tsägällä ehkä puoli minuuttia; sillä en panikoitunut, en lyönyt käsiä silmien eteen, en alkanut kirkumaan ja parkumaan hysteerisesti. Sen sijaan huokaisin syvään, painoin kytkimen pohjaan, starttasin ja vaihdoin vaihteen ykköselle.
Tämän kolmenkymmenen sekunnin aikana Audia manööveerannut Kiva Audimies <3 katsoi kuitenkin tarpeelliseksi nojata autonsa äänitorveen koko setämiehen auktoriteettinsä antamalla voimalla.
Kuulepas Kiva Audimies <3. Minusta olisi mukava kuulla, että mikähän motiivi sinulla oli äänimerkin antamiseen. Luulitko ehkä, että minä, häilyvä naisihminen ja muutenkin ylenmääräinen hysteerikko, päätin, että kas – tässäpä onkin hyvä paikka parkkeerata auto ja laittaa vaikka vähän huulipunaa?
Tai ehkäpä luulit, etten edes itse huomannut pysähtyneeni; ja että katsoit kansalaisvelvollisuudeksesi huomauttaa pysähtymisestäni töötäten kuin mielipuoli?
Kehottaisin sinua, Kiva Audimies <3, tutustumaan Tieliikennelain pykälään 34. Siinä nimittäin määritellään – ja yksinkertaistan nyt hieman, koska epäilen että penaalista löytyy terävämpiäkin kyniä – että sitä jännää tuuttausaparaattia saa käyttää vain vaaran välttämiseksi ja/tai siitä varoittamiseksi, mikäli löydetään itsemme taajaman sisäpuolelta. Sitä siis ei käytetä egon- taikka munanjatkeena. Sitä ei käytetä vain, koska töissä oli paska päivä, tai koska vaimo nalkuttaa ja lapset ovat gootteja. Ellet usko minua, kehotan sinua kilauttamaan vaikkapa Esko Riihelälle. Sillä Esko tietää.
En siis ihan, Kiva Audimies <3, nyt ymmärrä, että mikä vaara sinua mielestäsi kohtasi, kun nelikymppinen nainen vahingossa tussautti sammuttaa moottorinsa eteesi.
Ja ookoo – rehellisyyden nimissä on todettava, että kyllä minä itsekin sitä äänimerkkiä joskus olen varovasti sormellani nokkinut. Yleensä kuitenkin liikennevaloissa, sen jälkeen kun vihreä on palanut jo minuutin ja edessäolevan auton kuski on vielä keskittynyt ripsivärin korjailemiseen takapeilin avulla. Siinä tilanteessa kyseiselle henkilölle voi olla ihan asiallista huomauttaa sekunnin tyyttäyksellä, että voisi olla aika siirtyä eteenpäin. Silloinkaan ei tarvitse nojata siihen koko painolla vähintäänkin power napin kestoiseksi ajaksi.
Oli muuten, Kiva Audimies <3, ihan helvetin lähellä, etten ottanut avainta virtalukosta, astunut ulos ja kävellyt luoksesi pientä palaveerausta varten. Olisin kävellyt autosi luokse, ja elehtinyt hymyillen, että sinun tulee avata kuskinpuoleinen ikkunasi. Jos minulla olisi ollut mukanani se yksi tilanteeseen sopiva esine, olisin sen tehnytkin. Nyt tyydyin vain esittelemään sinulle yhtä sormeani ajaessani ohitsesi.
Se yksi tilanteeseen sopiva esine.