Hyvä pössis!
Tänään on pitkästä aikaa hyvä pössis. Vaaka näytti aamulla kolme kiloa vähemmän (ei paha noin kahdessa viikossa), hiilareitten maltillisempi mättäminen on nostanut yleisvirettä, ja tuntuu, että olen kaventunutkin enemmän kuin kolmen kilon verran; kai ne hiilarit sitten jotenkin turvottavat..?
Huomenna viikon viimeinen työpäivä, ja perjantaina suihkaisen FUGEEN tapaamaan parasta ystävääni, jota en ole nähnyt useampaan vuoteen. (Ystävän aviomies on vieläkin myrtsinä, mutta avioerohakemusta ei ole pistetty menemään, eli eivätköhän selviä tästäkin kriisistä.) Viikonlopun ohjelmasta ei ole keskusteltu etukäteen, mutta mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, puhumme äänemme käheiksi, parannamme joutessamme maailman ja viini loppuu luultavasti kesken.
En ole edelleenkään harrastanut liveseksiä sitten marraskuun alun…
Niin. Liveseksiä.
Olen itseasiassa jo varmaan syyskuusta asti jutellut paitsi Moodyn, myöskin erään toisen FB-Messengerin kautta “tutun” tyypin kanssa. Joo, uusi harrastus: kirjekaverit modernissa paketissa.
Alkuun viestittely oli kausiluontoista, ja saattoi mennä päiviäkin, ettemme olleet yhteydessä. Suhtauduin tähän pakistanilaistaustaiseen nuoreen mieheen vähintäänkin lievällä varauksella, semminkin kun tyypin Naamakirja oli pelkkää selfietä selfien perään.
Liian nuori. Liian komea. Liian itserakas. Liian isot kulttuurierot.
Pidin nenää pysyvästi pystyssä, vastailin nihkeästi, ja kun tyyppi viestitteli lomani aikana, äsähdin, että on tässä muutakin tekemistä kuin äppäillä jonkun tuikituntemattoman huithapelin kanssa.
Liekö ollut jokin luolamiesaikainen metsästysvaisto, mutta miekkonen ei antanut periksi. Ja yhtäkkiä huomasinkin, että juttelen itseasiassa todella söpön, lempeäluonteisen, fiksun ja komeankin miehen kanssa. Aloin huomaamattani odottaa hänen yhteydenottojaan, ja huomasin ikävöiväni keskustelujamme, mikäli hänestä ei ollut kuulunut hetkeen.
Jossain vaiheessa – muutama viikko sitten vasta – keskustelut saivat vähän intiimimpää sävyä. Lähetetyt kuvat (hänen puoleltaan!) alkoivat olla vähän rohkeampia (ensin ilman paitaa, myöhemmin sitten vieläkin vähemmissä vaatteissa), eikä hän painostanut, kun sanoin, että itse en tule lähettämään koskaan mitään, mitä en myöskään voisi julkaista Facebookissa.
Viime viikon alussa vastaanotin (luvallani) kuvan, jonka johdosta jouduin jopa luopumaan siitä tietystä stereotypiasta, joka koskee aasialaisten miesten varustusta. Jösses. Pakollinen disclaimer: koolla ei ole väliä, mutta tätä yksilöä oli kyllä erittäin mukava katsella. Ehkä koolla kuitenkin on virtuaalisesti ja visuaalisesti väliä, ellei kyse ole oikeasta keho-keho –kontaktista ja “oikeasta” ihmissuhteesta? Hävettää myöntää, mutta tämä vanha tammakin innoistui kirmailemaan. Yaaahhhtzeeee!!!
Sen keskustelun aikana harrastimme ensimmäisen kerran seksiä viestien välityksellä, ja tajusin, että virtuaaliseksi on itseasiassa kaikin puolin aika mukavaa hommaa – sitä voi harrastaa vaikka pieruverkkareissa ja meikittömänä, ja tukka petolinnunperseenä; tyydytys on taattu, eikä ole pelkoa sukupuolitaudeista tai raskaaksi tulemisestakaan.
Sen kännykän kylkeen on vaan niin pirun vaikeaa käpertyä post-coitaalisessa hurmoksessa.
Ai juu. Tämä Caramel Candy*) on tietysti neitsyt. Uskonnollisista syistä.
*) Kuulostaa ihan helvetin rasistiselta lempinimeltä, mutta kuitenkaan ei ole sitä tahallisesti; lempinimen pohjana on ällömakea keskustelu, jonka tarkoituksena oli antaa toiselle mahdollisimman makea (sweet, ei cool) lempinimi. Kinuski on niin hampaitavihlovan makeaa, että läväytin ensimmäisen assosiaationi, ja CC tykästyi siihen.
Samassa keskustelussa muuten eräs CC:n panoksista oli “doughnut”. Johon minä:
“Right – round with a hole in the middle!”
Sekin jäi käyttöön.