Jackpot!

“Otatko juotavaa?”

Logistiikkapomo pitelee vasemmassa kädessään huuruista Cavapulloa ja oikeassa kädessään kahta pahvimukia, hymyilee minulle hurmaavasti. Minä olen juuri astunut hotellihuoneeseen ja jännitän näkyvästi; käteni tärisevät. Saan puolihuokaisten mumistua myöntävän vastauksen; sitten vietti vie ja kapsahdan Logistiikkapomon syliin, hän kietoo kätensä ympärilleni ja suutelee minua varovasti, odottaen huulieni aukeamista.

Suutelemme pitkään ja vetäydymme toisistamme hengästyneinä. Katson häntä kimaltelevin silmin, ja hän vastaa katseeseeni jotenkin hämmentyneenä, melkeinpä epäuskoisena. Kyllä, se oli hyvä suudelma.

Siemaisen kuplivaa juomaa ja totean kuivasti, että johan se olikin aika aloittaa alkoholipitoisten virvokkeiden nauttiminen; olihan kello jo yhdeksän aamulla. Logistiikkapomo nauraa matalasti, hänen naurunsa kumpuaa sydämellisesti tummana ja kutsuvana. Jää on murrettu.

Suutelemme lisää, laskeudumme sängylle. Logistiikkapomo ottaa mukini ja asettaa sen yöpöydälle omansa seuraksi; alkaa tutkia kehoani huulillaan ja käsillään, hengittää korvanlehteäni vasten tavalla, joka saa väreet kipuamaan selkäpiihini.

Tiedän jo silloin, että kuukautiseni eivät tule olemaan ongelma.

Vessasta tarttuu mukaan iso pyyhe; manaan mielessäni, että se on valkoinen, kuten hotelleissa yleensä. Logistiikkapomo ottaa pyyhkeen vastaan ja laskee sen vierelleen sängylle, tulee varovasti päälleni vielä täysissä pukeissa ja jatkaa tutkimusmatkaansa; riisuu toppini, kätensä kiemurtelee selkäni alle ja avaa rintaliivini yhdellä kädellä nopeammin kuin itsekään pystyisin. Kohotan kulmiani hämmästyneenä, mikä saa Logistiikkapomon nauramaan tarttuvaa nauruaan.

“Taikatemppu.”

Nauruni muuttuu voihkinnaksi kun suunsa löytää nännini ja toinen käsi matkustaa jalkojeni väliin; yritän estellä – ne kuukautiset – mutta Logistiikkapomo supisee rintaani vasten, että se on vain luonnollista. Pysähtyy kuitenkin ja katsoo minua silmiin kirkkaanvihreillä silmillään.

“Sano vaan, ellet halua.”

Kirahdan kärsimättömästi ja nyökäytän topakasti: pane toimeksi. Logistiikkapomo hymyilee ja sivelee sisäreisiäni, kiertää kättään välttäen koskettamasta sinne, minne haluan; kipuaa suutelemaan minua ja mumisee suutani vasten, kätensä jatkaa kiusoittelevaa kiertoaan ja saa lantionpohjani kipunoimaan.

“Meillä on koko päivä aikaa.”

Puoli tuntia myöhemmin olen huitonut huomaamattani toisen pahvimukin kumoon. Selkäni on vieläkin kaarella ja silmät pyörivät päässäni kuin vajaamielisellä. Logistiikkapomo vetää minut syliinsä, suutelee pitkään ja puristaa itseään vasten samalla kun pyyhkii käsiään pyyhkeeseen, joka saa punaiset ruusukuviot. Hän on edelleen täysissä pukeissa ja sivelee värisevää reittäni, kumartuu suukottamaan häpyäni.

“Sä olet ihana.”

Logistiikkapomo onnistui siinä, missä melkein kukaan ei koskaan aikaisemmin. Sai minut kliimaksiin käsillään, tuo tuikituntematon. Niin helposti, niin vaivattomasti, niin…luonnollisesti kuin hän olisi tuntenut kehoni aina, tiennyt tarkalleen, mistä ja miten koskea.

Kello ei ollut vielä edes kymmentä aamulla. Meillä oli vielä koko päivä aikaa.