Kahvituokio seksilemmikin kanssa

Kävin sitten eilen “kahvilla” Nörttipojan kanssa. Tulee varmaan kaikille yllätyksenä, että ei se sitten ihan pelkäksi kahvitteluksi jäänyt. Ja itseasiassa joimme teetä, sillä Nörttipojalta oli kahvi päässyt loppumaan.

Mutta. Jotenkin oli erilainen fiilis kuin aikaisemmin. Seksi oli mukiinmenevää ja molemmin puolin tyydyttävää; mutta huomasin miettiväni, että olen saanut parempaakin viime aikoina. Kotona.

Järkytyksekseni huomasin, että tunsin jopa huonoa omatuntoa aktin jälkeen; jopa niin, että se jäi tapaamiskerran ainoaksi. Loppuaika juteltiin ja halittiin, torjuin kakkosrundiin lämmittelyt ja lähdin kotiin laittamaan Ykkösmiehelle ruokaa aikaisemmin kuin mitä olisi oikeasti tarvinnut.

En tiedä, johtuuko tämä siitä, että (edellinen) eroaminen Nörttipojasta tapahtui niin äkkiä ja jätti jälkeensä aikamoisen tunnemyrskyn; ja koska ajattelin eron olevan lopullinen, onnistuin kuolettamaan kaipaukseni häneen ennätysajassa – vai saattaako äkillinen omantunnonpistos kuitenkin johtua siitä, että olemme lähentyneet Ykkösmiehen kanssa; vaikka varsinaista seksiä onkin minun makuuni yhäkin liian harvoin, Ykkösmies koskettelee enemmän, pitää lähellä ja antaa spontaaneja suukkoja muutenkin kuin töihin lähtiessä, töistä palatessa ja ennen nukkumaan menoa.

Siinä, missä ennen olen lähtenyt Nörttipoikatapaamisista silmät tuikkien ja posket punottaen, lähdin tällä kertaa vähän…vaisuna. Halasimme pitkään alaovella; halaus tuntui hyvästeiltä. Ajoin kotiin makustellen tuntemuksiani matkalla; oli, kuin olisin juuri syönyt hyvistä raaka-aineista valmistetun aterian, johon oli unohdettu lisätä suolaa.

Mitä ihmettä minulle on tapahtumassa?