Kirjeenvaihtoa Valokuvaajan kanssa

Valokuvaajan feidauksesta on ehtinyt kulua melkein kuukauden päivät. Aika hioo hiljakseen pahemman kaipauksen sileämmäksi (sillä kyllä minä Valokuvaajaa ikävöin, tietysti – ei se rakkaus mihinkään ole kadonnut ainakaan vielä), uudet kuviot vievät mielenkiintoa iloisempiin asioihin.

En tiennyt, kuulenko Valokuvaajasta enää ikinä mitään. Mutta hän oli sen verran ajatuksissani – olin huolissani hänen jaksamisestaan – että päätin kirjoittaa hänelle. 

Alla tähänastinen kirjeenvaihtomme. Ja kyllä – huomaan itsekin, että kirjeiden sävy sopisi paremmin jonnekin 1700-luvun loppuun tai 1800-luvun alkuun; romantiikan valtakauteen, jolloin kirjeet oli suljettu vahasinetein ja posti kulki tyyliin ratsumiesten jakelemana, kirjeitä sai odotella viikkokausia. Mutta se jotenkin sopii minun ja Valokuvaajan suhteeseen; semmoista se oli. Hurjaa rakastamista ajasta, paikasta ja tilanteesta välittämättä. Sitä se kai on vieläkin. 

29.10.2015 Puumalta Valokuvaajalle

Hei M,

Mitä sinulle kuuluu? Olen vähän huolissani sinusta, siksi otan yhteyttä vaikka en tiedäkään, onko se ylipäätään toivottua.

Olen itse hyväksynyt tilanteen – osaan vain olla kiitollinen yhteisestä ajastamme. Toivottavasti olet jo vähemmän surullinen ja vihainen itsellesi; en tosiaan nähnyt, miten vaikeata sinulla oli. Toivon, että sait kuitenkin hyviäkin muistoja meistä mukaasi. 

Minä jatkan elämääni, tiedäthän millainen olen; taivun, mutta en katkea. Sitä silmälläpitäen: olen tutustunut uuteen ihmiseen, ja tapaan hänet huomenna ensimmäistä kertaa. Hän saa minut nauramaan vatsani kipeäksi, mutta niitä perhosia vatsassa, niitä, joita oli ennen sinun tapaamistasi, niitä ei ole tällä kertaa. Ja ehkä se on vain hyvä asia. 

En itseasiassa edes odota, että vastaat minulle. Eikä se haittaa. Halusin vain sanoa vielä kerran, että sinulla on aina paikka minun sydämessäni. Ja että voit aina ottaa minuun yhteyttä, jos siltä tuntuu – ihan mistä syystä tahansa! 

Olet ihana, kultainen ihminen. Toivon, että tajuat sen jonain päivänä itsekin.

Hali,
P

01.11.2015 Valokuvaajalta Puumalle

Rakas P,

Kiitos viestistäsi, sen lukeminen tuntui hyvältä. Kyllä yhteydenottosi oli toivottu, ja tulee aina olemaan.

Mitä minulle kuuluu? Kadun vieläkin muutamia asioita, joista suurin on edelleen se, etten kuunnellut itseäni tarpeeksi hyvin, ja päädyin siinä prosessissa lopulta satuttamaan sinua. En olisi ikinä halunnut satuttaa sinua. 

Olen ollut todella surullinen siitä, etten enää voi tavata sinua – vaikka tiedänkin, miksi en voi – mutta pikku hiljaa suru alkaa hellittää. Tai ei hellittää, mutta osaan ainakin hyväksyä sen paremmin. 

Olen onnellinen puolestasi, onnellinen että jatkat elämääsi. Toivottavasti löydät jonkun, jolla ei ole minun ongelmiani, ja joka tekee sinusta onnellisen. Ansaitset olla onnellinen.

Sinäkin olet minun sydämessäni yhä ja aina. Toisaalta se tunne on lämmin, melkein lohduttava; ja toisaalta ikävöin sinua todella paljon. 

Suukko,
M

04.11.2015 Puumalta Valokuvaajalle

M kulta,

Anna itsellesi anteeksi, sillä minun vuokseni sinun ei tarvitse katua. Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, että olet ihan liian hyvä ja hyväsydäminen tämän kaltaiseen suhteeseen. On hyvä, että ymmärsit sen itsekin ajoissa ennen kuin menit kokonaan rikki, että teit itsellesi parhaan valinnan. 

Kyllä, minuun sattui. Mutta toisaalta se onnellisuuden tunne, että sain (saan?) tuntea sinut, oli voimakkaampi. Kirjoittaessani tätä hymyilen, M; joten älä huolehdi minun puolestani. Tiedän, että sydämesi on oikealla paikalla, enkä voi syyttää sinua siitä, että huolehdit omasta hyvinvoinnistasi! Sinä olet elämäsi tärkein ihminen, muista se. 

Minäkin ikävöin sinua – tuntui hyvältä kuulla sinusta! Olen poistanut melkein kaikki valokuvasi, mutta ne meidän yhteiset…ne minulla on vielä. Se muisto on liian kaunis, jotta voisin poistaa edes visuaalisen osan siitä.

Suukko takaisin,
P